Valikko
Kotimaa

Syyskuu on ollut Etelä- ja Länsi-Suomessa paikoin poikkeuksellisen kuiva

Helsingin Kaisaniemessä satoi 3. syyskuuta 37,6 millimetriä vettä, mutta sen jälkeen millimetrejä on kertynyt mittausasemalle vain 0,1.

Syyskuu on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa paikoin jopa poikkeuksellisen kuiva syyskuun alussa koettujen vesisateiden jälkeen, sanoo meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitoksesta. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä satoi 3. syyskuuta 37,6 millimetriä vettä, mutta sen jälkeen tiistai-iltapäivään mennessä millimetrejä kertyi mittausasemalle vain 0,1.

Tyypilliset syyskuun sademäärät vaihtelevat 50 ja 60 millimetrin välillä.

”Tämä on mielenkiintoinen tapaus. Syyskuu on ollut kuiva etenkin lounaassa. Maakuntien välillä on vaihtelua, mutta kuivuudessa kärkisijoilla ovat Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa kuivuudessa. Myös Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savossa on ollut kuivaa”, Korpela sanoo.

”Varsinais-Suomi voi paikoin jäädä tyypillisestä sadekertymästä paljonkin. Se riippuu tietenkin loppukuun sateista, mutta on mahdollista, että loppukuukin on poutainen.”

Pohjoisessa vettä on satanut kuluvan kuukauden aikana etelää tasaisemmin. Rovaniemellä vettä satoi tiistai-iltapäivään mennessä 21,9 millimetriä.

Loppuviikkokin taittuu etenkin Länsi-Suomessa pitkälti poutaisessa syyssäässä, kun Suomen pohjoisosien vaikuttava korkeapaine pitää sateita loitolla.

Torstaina sää on yleisesti poutainen. Päivälämpötilat vaihtelevat 10 asteen molemmin puolin, mutta Lounais-Suomessa lämpötila voi päivällä nousta lähelle 15:tä astetta.

Viikonloppuna suursäätila alkaa kuitenkin muuttua syksylle tyypillisempään suuntaan. Viikonloppua kohden maan itäpuolitse pohjoiseen liikkuva matalapaine tuo Itä-Suomeen epävakaampaa säätä.

”Sen myötä Itä-Suomeen leviää jonkin verran sateita perjantaina. Lauantai on epävakainen, mutta sää alkaa muuttua poutaiseksi sunnuntaita kohden. Suuria sademääriä ei ole”, kertoo päivystävä meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitoksesta.

”Länsirannikko pysyy todennäköisesti poutaisena läpi viikonlopun. Pilvisyys kuitenkin on varmasti runsaanpuoleista.”

Yölämpötilat ovat pääasiassa viiden asteen tuntumassa. Selkeillä alueilla voi kuitenkin olla paikallisesti hallaa tai yöpakkasia. Syyskuu on ollut varsin kuiva, eivätkä yölliset pikkupakkaset uhkaa autoilijoita, Nyman sanoo.

”Vielä ei olla ihan niin pitkällä, että olisi mitään kelivaroituksia tulossa. Aika erikoinen tilanne pitäisi syntyä, että saisimme liukkautta tienpintaan. Se vaatisi kyllä jo vähän kylmempiä ilmamassoja”, Nyman sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syksy

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää