Valikko
Kotimaa

JSN: Tiedevilppiepäilyn käsittely perusteltua – kahdesta jatkojutusta HS:lle kuitenkin langettava päätös

Tiedevilppiepäilyjen käsittely julkisuudessa oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua, vaikka väärinkäytöksistä ei ollutkaan varmuutta. Tähän johtopäätökseen tuli Julkisen sanan neuvosto (JSN) käsitellessään Helsingin Sanomien aihetta käsitelleistä jutuista tehtyjä kanteluja.

Tiedevilppiepäilyjen käsittely julkisuudessa oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua, vaikka väärinkäytöksistä ei ollutkaan varmuutta. Tähän johtopäätökseen tuli Julkisen sanan neuvosto (JSN) käsitellessään Helsingin Sanomien aihetta käsitelleistä jutuista tehtyjä kanteluja.

HS sai sunnuntaisivuilla viime helmikuussa julkaistun juttukokonaisuuden osalta JSN:ltä vapauttavan päätöksen. Toisessa samaa juttua koskeneessa, niin ikään vapauttavassa ratkaisussaan JSN katsoo, ettei lehdellä ollut velvollisuutta julkaista omaa kannanottoa tutkijalta, jonka nimeä ei kirjoituksessa alun perinkään mainittu.

Kaksi langettavaa päätöstä HS sai aihetta käsitelleistä jatkouutisista. Neuvoston mielestä ensimmäinen näistä seurantajutuista antoi virheellisen kuvan tiedevilppiä koskeneista uusista selvityksistä. Toisen jutun osalta kyse oli JSN:n mukaan virheellisestä sanavalinnasta. Lehti jätti JSN:n mukaan kahden uutisen osalta oikaisematta tähän liittyvät olennaiset asiavirheet.

Alkuperäinen laaja viikonvaihdeartikkeli käsitteli Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusryhmässä heränneitä tiedevilppiepäilyjä. Keskeisenä tapausesimerkkinä oli diabetestutkimus, josta julkaistuihin tutkimustuloksiin kohdistui vääristelyepäilyjä. Pyrkimyksenä oli kuvata sitä, kuinka tiedeyhteisö käsittelee tietoonsa tulleita epäilyjä.

JSN katsoi ratkaisussaan, että juttukokonaisuus toi esiin yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa, joka liittyy puutteisiin valtion suurimman tutkimuslaitoksen toimintakäytännöissä, suomalaisessa tiederahoituksessa, tiedevilppiepäilyjen selvittämisessä ja suomalaisessa tiedeyhteisössä.

Jutussa tosin JSN:n mielestä esitettiin yksipuolisia tulkintoja, ja vilppiepäilyt kohdistuivat yhteen tutkijaan, joka oli tutkimusryhmän vetäjä. Jutuissa ei riittävästi oteta huomioon mahdollisuutta, että tutkimukseen liitetyt ongelmat voisi tulkita muuten kuin suoranaisena vilppinä, JSN toteaa ratkaisussaan.

Neuvosto ei pitänyt kuitenkaan lehden esittämiä tulkintoja olennaisena asiavirheenä, eikä HS sen mukaan rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Tutkimuskeskus VTT tilasi keväällä kolmelta ulkopuoliselta professorilta selvitykset vilppiepäilyistä. HS kertoi näistä selvityksistä uutisessaan kesäkuussa. Uutisen otsikossa todettiin, että ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esiin tiedeartikkelin vakavat puutteet”.

JSN:n mielestä lehti toi selvittäjien arviot esiin siten, että ne tukivat vilppiepäilyjä. Tämä saattoi jutun kohteena olevan tutkijan JSN:n mukaan kohtuuttoman kielteiseen julkisuuteen virheellisin perustein.

Kyse oli JSN:n mukaan olennaisesta asiavirheestä, jota lehti ei suostunut korjaamaan. Siten HS oli toiminut JSN:n mukaan vastoin hyvää journalistista tapaa.

Langettavan päätöksen HS sai myös kesäkuun puolivälissä julkaistusta jatkouutisesta, jonka yksi sanamuoto oli JSN:n mielestä virheellinen. Lehti kuvasi tiedeartikkelissa esimerkkitapauksena käytettyä potilastapausta ”läpimurtotapaukseksi”. Neuvosto katsoo, että väärä sanavalinta tuki HS:n aiemmissa jutuissa esitettyjä kiistanalaisia epäilyjä tiedevilpistä.

Tämäkin oli JSN:n mukaan asiavirhe, jota lehti ei suostunut oikaisemaan. HS sai asiasta huomautuksen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

    2. 2

      Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

    3. 3

      Vakavat betoniongelmat löivät rakennusalan ällikällä – ”En muista, milloin Suomessa olisi purettu noin merkittäviä kohteita”

    4. 4

      Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton

    5. 5

      ”Autan isää, mutta en rakkaudesta” – HS:n lukijat kertovat kokemuksistaan alkoholistin lapsena

    6. 6

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    7. 7

      Tikkurilan kokoomus erotti MV-lehden tiedottajan hallituksestaan – pois potkittu aikoo tutkittaa asian laillisuuden poliisilla

    8. 8

      Näin myyt kotisi itse ja säästät jopa tuhansia euroja – Mitä kaikkea asunnon myynnissä kannattaa huomioida?

    9. 9

      Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

    10. 10

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    5. 5

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    6. 6

      Saara Aalto selviytyi X Factorin finaaliin

    7. 7

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    8. 8

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    9. 9

      Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

    10. 10

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    9. 9

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    10. 10

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    11. Näytä lisää