Valikko
Kotimaa

Poliisi: Kajaanin lentoasemaan on kohdistunut turvallisuusuhka – valmiustilaa nostettu

Kajaanin lentoasemaan on kohdistunut turvallisuusuhka, Oulun poliisilaitos kertoi tiistaina alkuillasta.

Kajaanin lentoasemaan on kohdistunut turvallisuusuhka, Oulun poliisilaitos kertoi tiistaina alkuillasta.

Poliisin tiedotteen mukaan kenttähenkilökunta ja poliisi ovat nostaneet valmiustilaansa. Lentoaseman lähistöllä on sen vuoksi nähty päivän aikana muutamia poliisipartioita.

Kainuun Sanomien mukaan paikalla on vahvasti varustautuneita poliiseja turvaamassa asemaa. Lehden saaman silminnäkijähavainnon mukaan poliisi on tarkastanut joidenkin kentälle saapujien henkilöpapereita.

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin uhan alkuperästä tai muista yksityiskohdista.

”Poliisi keskittyy tässä vaiheessa selvittämään uhan taustoja ja todenperäisyyttä”, tiedotteessa kerrotaan.

Rikosylikomisario Jarkko Maksniemi kertoi HS:lle, että lentoaseman valmiustilan nosto tarkoittaa sitä, että lentoasemalle on sijoitettu Oulun poliisilaitoksen poliisipartioita. Maksniemen mukaan poliisi ei ole pyytänyt muiden viranomaisten apua.

Tieto mahdollisesta uhkasta tuli Maksniemen mukaan iltapäivällä. Uhka kohdistuu nimenomaan lentoasemaan, eikä esimerkiksi lentoyhtiöön tai henkilöön.

”Selvitämme asian taustoja”, Maksiniemi sanoi.

Hänen mukaansa poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan keskiviikkona.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kajaani
  • lentoasema

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    3. 3

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    4. 4

      Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

    5. 5

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    6. 6

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    8. 8

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää