Valikko
Kotimaa

Poliisille luovutettiin keräyksessä 369 asetta ja yli tuhat kiloa patruunoita – noin puolet aseista oli luvattomia

Laittomia aseita ja räjähteitä sai luovuttaa keräyksessä poliisille ilman rangaistuksen vaaraa. Näin haluttiin saada luvattomia ja huonokuntoisia aseita, ammuksia ja räjähteitä pois ihmisiltä, jotta ne eivät aiheuta vahinkoja tai päädy vääriin käsiin.

Poliisille tuotiin muun muassa 369 asetta ja yli tuhat kiloa patruunoita 12.–19. syyskuuta Kanta- ja Päijät-Hämeessä järjestetyn keräyksen aikana.

Hämeen poliisin ja Puolustusvoimien järjestämän keräyksen aikana sai luovuttaa aseita, aseen osia sekä ammuksia ja räjähteitä. Luvattomia aseita ja räjähteitä sai luovuttaa ilman rangaistusta, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Kansalaiset saivat luovuttaa myös luvallisia aseita, kun halusivat niistä eroon.

369:sta poliisille tuodusta aseesta noin puolelle ei ollut asianmukaista lupaa.

Puolustusvoimien hävitettäväksi keräyksessä kertyi nettopainoltaan 1 046 kiloa patruunoita ja 115 kiloa pyroteknisiä tuotteita, esimerkiksi ilotulitteita ja hätäraketteja. Lisäksi keräyksessä poliisille tuotiin myös muun muassa siviilikäyttöön tarkoitettuja räjähteitä.

Keräyksen aikana Puolustusvoimat tuhosi räjäyttämällä 24 kohdetta.

Laittomia aseita tai räjähteitä sai luovuttaa poliisille ilman rangaistuksen vaaraa siksi, että näin haluttiin saada luvattomia ja huonokuntoisia aseita, ammuksia ja räjähteitä pois ihmisiltä, jotta ne eivät aiheuta vahinkoja tai päädy vääriin käsiin.

Keräyksessä saadut räjähteet ja patruunat hävitetään, poliisi kertoo. Valtaosa aseista päätyy romuraudaksi, ja muutaman poliisi myy huutokaupassa.

Poliisi järjestää kyseisiä armonvuosikeräyksiä muutaman vuoden välein.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aseet
  • Räjähteet
  • Poliisi
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – Edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    2. 2

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Viileä kesä on oikeasti luksusta

    5. 5

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    6. 6

      Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Kun Sakari Paakkisen leski-isä kuoli kesken työpäivän, poika meni heti iltalypsylle ja otti sukutilan hoitaakseen – näin poikamiehen elämä mullistui 30 vuodessa

    9. 9

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    10. 10

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää