Kotimaa

Asiakkaat vähenevät yksityisessä hammashoidossa – hinnat jatkoivat nousuaan

Hinnoissa eri puolilla maata edelleen huimia eroja.

Asiakkaat vähenevät yksityisiltä hammaslääkäriasemilta. Kela tarkasteli asiakasmääriä nyt ensimmäistä kertaa Kela-korvausten leikkausten jälkeen, ja suuntaus on selkeästi laskeva.

Suurimmista kaupungeista eniten palveluiden käyttöä vähensivät tamperelaiset. Yksityisen hammashoidon saajien määrä väheni yli kahdeksan prosenttia verrattuna aikaan ennen Kela-korvausten puolittamista.

Roimasti hammashoitoa vähensivät myös porilaiset, joiden käyttö väheni 15 prosenttia, ja keravalaiset, joiden käyttö pieneni 12 prosenttia.

Koko maassa yksityisen hammashoidon saajien määrä väheni noin neljä prosenttia. Helsingissä ja Espoossa määrä laski kolmisen prosenttia.

”Muutos ei ole dramaattinen, mutta ikävä siksi, että hammashoidon patoutunut tarve kasvaa. Nämä ovat kuluttajalle kalliita palveluita ja käyntiä ehkä lykätään hinnan takia”, toteaa Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola.

Yksittäisistä toimenpiteistä eniten vähenivät suun perustutkimukset. Niitä tehtiin tarkastelujakson päättyessä peräti kolmannes vähemmän kuin aiemmin.

”Perustutkimuksia korvataan enää joka toinen vuosi”, Mikkola muistuttaa.

Vaikka asiakasmäärät vähenivät, hinnat jatkoivat nousuaan – tosin maltillisemmin kuin aiempina vuosina.

Koko maassa hinnat nousivat kahdessa vuodessa keskimäärin seitsemän prosenttia.

Kuntalaisten maksamissa hinnoissa on yhä huimia eroja. Kun keskimääräinen hammaslääkärilasku yksityisessä hoidossa oli tänä vuonna Oulussa 81 euroa, Helsingissä ja Espoossa perittiin keskimäärin 94 euroa.

”Vuokrataso vaikuttaa, mutta toisaalta pääkaupunkiseudulla pitäisi olla kilpailua. Helsinkiin on tullut viime aikoina myös huomattavasti halvempia toimijoita, mutta näyttää siltä, että niidenkin hintataso hiilautuu ylöspäin”, Mikkola kuvaa.

Kelan tavoitteena on tasoittaa hintaeroja nostamalla kuluttajien hintatietoisuutta. Hoitopaikanvalinta.fi-sivustolla voi nyt ensimmäistä kertaa vertailla yksityisen hammashoidon hintoja.

”Alan perinteenä ovat uskolliset asiakkaat, jotka käyvät vuodesta toiseen. Kovin usein laskua ei vaivauduta katsomaan muuten kuin, että iso se on”, Mikkola myöntää.

Kela-korvauksen supistuttua asiakas saa käynniltä käteensä aiempaakin suuremman laskun.

”Haluamme, että kilpailu lisääntyy. Useinkaan asiakas ei aikaa varatessa tiedä, mitä palvelua on hakemassa, mutta kun vertaa yleisimpien toimenpiteiden hintoja, voi arvioida hintatasoa”, Mikkola ohjeistaa.

Kelan vertailussa olivat mukana yksityisen hammashoidon Kela-korvausten saajat sekä yleisimpien toimenpiteiden hinnat kunnittain. Tarkastelu tehtiin vuoden 2014 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja tänä vuonna vastaavaan aikaan.

Yksityisen hammashoidon Kela-korvausta leikattiin vuoden 2015 alusta ja tämän vuoden alusta.

Korvausten yhteissumma supistui 120 miljoonasta 60 miljoonaan euroon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hammashoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    5. 5

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Olympiastadionin remontissa löytyi lähes 30 vuotta sitten kadonnut lompakko – omistaja löytyi Facebookin kautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää