Kotimaa

Seitsemän kilometrin ylinopeudesta tulee nyt rikesakko – yhä useampi saanee toistuvista rikkeistä myös ajokiellon

Toistuvista lievistä ylinopeuksista määrättävä ajokielto herättää myös närkästystä. ”Jos ajokieltoa ei olisi, ne, joilla on riittävästi rahaa, voisivat ajella pieniä ylinopeuksia niin paljon kuin haluavat”, poliisiylitarkastaja sanoo.

Tiukempi puuttuminen lieviin ylinopeuksiin voi lisätä jatkossa myös ihmisille annettavia ajokieltoja.

Poliisi jakaa tästä viikonlopusta lähtien rikesakkoja, jos ajaa ylinopeutta yli seitsemän kilometriä tunnissa. Vielä syyskuussa raja oli kahdeksan kilometriä tunnissa.

Perussääntö on, että määräaikainen ajokielto napsahtaa, jos jää kiinni lievästä ylinopeudesta kolme kertaa vuoden sisällä tai neljä kertaa kahden vuoden sisällä.

Poliisi voi määrätä ajokiellon myös saman tien rikoksen, kuten rattijuopumuksen takia. Samoin voi käydä, jos ajaa ylinopeutta yli 36 kilometriä tunnissa.

”On mahdollista, että toistuvien ylinopeuksien takia määrättävät ajokiellot voivat lisääntyä. Kysymys on siitä, miten ihmiset muuttavat ajokäyttäytymistään”, arvioi poliisitarkastaja Jari Pajunen sisäministeriön poliisiosastolta.

Rikesakkorajan laskemisen on arvioitu johtavan siihen, että vuosittain noin 40 000 ylinopeudesta annettua huomautusta jaettaisiin jatkossa rikesakkona.

Ajokieltojen lisääntymisestä on ehtinyt huolehtia esimerkiksi kansanedustaja Tom Packalén (ps). Hänen mielestään toistuvista lievistä ylinopeuksista ajokieltoon määrääminen on ”inhimillisesti ja moraalisesti kestämätöntä”, sillä jokainen joutuu rikkomaan nopeussääntöjä esimerkiksi ohitustilanteissa.

Ajokiellot johtavat Packelénin mielestä kohtuuttomiin tilanteisiin erityisesti haja-asutusalueilla, joissa ei ole muuta keinoa tehdä kauppareissuja ja aina aikaa odottaa ambulanssia. Hän on tehnyt lakialoitteen, jonka mukaan toistuvista lievistä ylinopeuksista ei määrättäisi enää ajokieltoa.

”Jos ajokortin menettää, niin varmasti elämä muuttuu vaikeammaksi. Niillä, joilla ei ole käytettävissään muuta kulkuvälinettä ja julkista liikennettä, se vaikeutuu varmasti enemmän”, toteaa poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta.

Pajunen uskoo, että ajokielto vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja liikenneturvallisuuteen. Hän pitää ajokieltoa tehokkaampana keinona hillitä ylinopeuksia kuin rike- ja päiväsakkoja.

”Ajokielto on rakennettu sen takia, että ilman sitä ne, joilla on riittävästi rahaa, voisivat ajella pieniä ylinopeuksia niin paljon kuin haluavat”, Holopainen sanoo.

Ota äänestyksessä kantaa, pitäisikö kuljettaja määrätä toistuvista lievistä ylinopeuksista ajokieltoon. Juttu jatkuu kyselyn alla.

Ylinopeuden ajaminen ei ole mikään kansalaisoikeus, huomauttaa johtava asiantuntija Jussi Pohjonen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

”Voisi tietenkin ajatella, että kun ihmisellä tulee ensimmäistä kertaa kolme rikkomusta täyteen, ajokielto määrättäisiin ehdollisena. Jos käytös ei muuttuisi, ajokielto kovenisi ja sen aika pitenisi”, Pohjonen ehdottaa.

Pajunen ei näe ajokiellon lievennykselle tarvetta, sillä jo nyt autoilijalle on mahdollista antaa sen sijasta varoitus.

”Se voidaan antaa, jos ajaminen on toimeentulon ja liikkumisen kannalta välttämätöntä, eivätkä teot osoita säännöistä piittaamattomuutta.”

Poliisin määräämä ajokielto kestää vähintään kuukauden ja korkeintaan kuusi kuukautta. Pituuteen vaikuttavat muun muassa tekojen ja saatujen päiväsakkojen määrä.

Ajokieltojen määrä on vähentynyt alkuvuonna, selviää Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista.

Poliisi määräsi viime vuoden tammi-toukokuussa ajokiellon toistuvista liikennerikkomuksista 10 444 kertaa, kun taas tämän vuoden vastaavana aikana niitä määrättiin 7 902.

Toistuvat liikennerikkomukset sisältävät lievät ylinopeudella ajamiset, kännykän käytön ilman handsfree-laitetta ja muut liikenneturvallisuuden vaarantamiset, kuten esimerkiksi punaisia päin ajon.

”Ajokieltojen määrän vähentyminen voi johtua siitä, että ihmiset ovat jo muuttaneet ajokäyttäytymistään. Kun rikesakot nousivat viime syksynä, ajaminen tolppien kohdalla muuttui”, Pajunen sanoo.

Toisaalta luvut voivat vaihdella myös sen mukaan, paljonko poliisi on käyttänyt resursseja liikennevalvontaan, hän lisää.

Ylinopeussakkojen raja laski

 Ylinopeussakkojen raja laski lokakuussa yhdellä kilometrillä tunnissa. Rikesakko tulee jatkossa, jos nopeutta on 7–20 kilometriä tunnissa yli sallitun nopeuden. Tätä suuremmasta ylinopeudesta saa päiväsakkoja.

 Jos ylinopeus on 3–6 kilometriä tunnissa, poliisi jakaa huomautuksen.

 Käytännössä peltipoliisien ja tutkien mittaamasta nopeudesta on tehtävä ”tekninen varmuusvähennys”, joka on 3 kilometriä tunnissa. Tällöin rikesakko tulisi siis uudella rajalla silloin, kun ylinopeutta on 10 kilometriä tunnissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ylinopeus
  • Liikennevalvonta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    6. 6

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    9. 9

      Poliisi jättää vangitsemisesityksen Turun puukotusten pääepäillystä maanantaina – muiden epäiltyjen osalta tilanne epäselvä

    10. 10

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää