Valikko
Kotimaa

Poliisitutkinta valmistunut: Soldiers of Odinin jäseniä epäillään pahoinpitelyistä Imatralla

Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä pahoinpitelyihin.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Soldiers of Odin -katupartioliikkeeseen yhdistetyistä pahoinpitelytapauksista Etelä-Karjalan Imatralla viime maaliskuussa.

Tutkinnanjohtaja Jyrki Hänninen kertoo, että kolmen Soldiers of Odinin jäsenen epäillään pahoinpidelleen kahta paikkakuntalaista miestä ja yhtä naista. Lisäksi kolmikkoa epäillään lievästä vahingonteosta.

”Asianomistajat saivat normaaleja pahoinpitelyvammoja, joita nyrkillä lyömisestä seuraa. Vammat eivät olleet vakavia vaan ruhjeita”, Hänninen kertoo.

Poliisin mukaan miehet olivat sekaantuneet suomalaisen pariskunnan riitelyyn ja syyllistyneet pahoinpitelyihin. Miehet olivat olleet samassa ravintolassa kuin riitaantunut pariskunta.

Poliisi on aiemmin kertonut, että yksi uhreista oli vapaa-ajalla ollut järjestyksenvalvoja.

Pahoinpitelyistä epäilty kolmikko oli pukeutunut asusteisiin, joissa oli Soldiers of Odin -teksti. Hännisen mukaan esitutkinnassa varmistui, että he ovat Soldiers of Odinin jäseniä.

Epäillyt ovat kotoisin Jyväskylän ympäristöstä. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisi on siirtänyt tapauksen syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Soldiers of Odin
  • Väkivaltarikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      USA:n terveydenhoitolaki lykkääntyy – lupausten pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    4. 4

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      Ennakkosuosikki jyräsi: Hymyilevä mies voitti kahdeksan Jussi-palkintoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    5. 5

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää