Valikko
Kotimaa

Sdp:hen liittyneellä suomen­syyrialaisella ”lelusalakuljettajalla” on kytköksiä jihadisti­ryhmiin – puolue selvittää asiaa

”Lelusalakuljettajana” tunnetulla Rami Adhamilla on tiiviitä jihadistiyhteyksiä. Facebook-sivuillaan hän muun muassa poseeraa jihadistisaarnaajan kanssa. Asiantuntijat pitävät Adhamin jihadistisiteitä selvinä. Sdp:hen kuuluva Adham kiistää yhteydet. Sdp:n puoluesihteeri Paananen sanoo, että asia selvitetään.

Suomensyyrialaisella Rami Adhamilla , joka tunnetaan ”lelusalakuljettajana”, on tiiviitä yhteyksiä sunnimuslimien jihadistijärjestöihin Syyriassa.

Adham on saanut Suomessa ja maailmalla ”lelusalakuljettajan” lempinimen ja häntä on ylistetty julkisuudessa, koska hän on käynyt Syyriassa Aleppossa jo 28 kertaa ja vienyt mukanaan muun muassa leluja lapsille. Adham liittyi lokakuun alussa Sdp:n jäseneksi.

Adham liikkuu alueilla, joihin kansainväliset avustusjärjestöt eivät pääse. Siihen hän tarvitsee alueita hallitsevien islamistiryhmien apua. HS kirjoitti jo vuonna 2014, että Adham liikkuu Syyriassa islamilaisen Liwa al-Tawhid -kapinallisryhmän kanssa.

Adhamilla on tiiviitä islamistikytköksiä, joita Sdp:n jäsen Anter Yasa nosti esille lauantaina Facebook-päivityksessään.

Facebook-sivuillaan Rami Adham muun muassa poseeraa Abdullah al-Muheisnin kanssa. Al-Muheisni on tunnettu jihadistisaarnaaja, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.

Carnegie-tutkimuslaitoksen tutkijan Aron Lundin selvityksen mukaan al-Muheisni on työskennellyt muun muassa Isisin, al-Qaidasta irronneen al-Nusran rintaman sekä Ahrar al-Shamin kanssa.

Kuvassa Adham ylistää al-Muheisnia.

”Tohtori al-Muheisni ja minä tapasimme viime vuonna Aleppon maaseudulla. Hän on tällä hetkellä selvästi yksi kaikkein merkittävimmistä vapaustaistelijoista, erittäin kunnioitettu hahmo, Isisin ja Assadin hallinnon ja hänen liittolaistensa vihaama”, Adham kirjoittaa.

Toisessa kuvassa Adham istuu pöydän ääressä neljän miehen kanssa. Adhamin takana seinällä on islamistisjärjestö Islamic Frontin lippu. Parasta ruokaa Syyriassa parhaassa seurassa, Adham kirjoitti kuvan yhteyteen.

Islamic Front on kattojärjestö, jonka alle kuuluu useita sotilaallisia ryhmittymiä. Monet niistä ovat islamistisia.

Eräässä päivityksessä Adham sanoo kaksitoistashiialaisuuden edustajien kuuluvan ”sairaaseen ja äärimmäiseen kulttiin, joka pohjautuu ihmisten palvomiseen (Ali ja Hussain) ja on täynnä kerettiläisiä näkemyksiä”.

Kaksitoistashiialaisuus on shiia-islamin suurin suuntaus. Päivityksen on kirvoittanut joidenkin shiiamuslimien harjoittama rituaali.

Suomi-Syyria Yhdistyksen Facebook-sivuilla Adham muun muassa kirjoittaa, että ”kamppailu Syyriasta on historiallinen, emmekä luovuta ennen kuin saamme ajettua kaikki majuus ulos”. Majuus tarkoittaa shiiamuslimeja.

Rami Adham kiistää väitteet islamistikytköksistä.

”Ei ole mitään äärikytköksiä, se on vain teidän mielessänne. Työni on sataprosenttisesti humanitaarista enkä käsitä, miten ihmisiltä löytyy aikaa yrittää mustamaalata sitä. Koittakaa ymmärtää, että työtäni ei voi tehdä ilman että on turvamiehiä. Turvamieheni ovat täysin Vapaan Syyrian armeijan taistelijoita.”

Vapaan Syyrian armeija on kapinallisryhmien maallistunut kattojärjestö, jossa on myös islamistisia elementtejä.

”Al-Muheisni on tunnettu hahmo, korkeasti arvostettu imaami kaikkien syyrialaisten keskuudessa. Hän ei kuulu mihinkään islamilaisiin ryhmiin”, Adham sanoo.

Hän kertoo tavanneensa al-Muheisnin Aleppossa kuolleen turvamiehen muistotilaisuudessa.

”Se oli erittäin hyvä tilaisuus keskustella hänen kanssaan, kun hän oli sattumalta tullut samaan paikkaan. Arvostan ihmistä, joka on maltillinen ja tukee Syyriassa taistelevia ihmisiä. Al-Muheisni kiertää kaikki ryhmät ja pitää heille luentoja. Hän on rakastettu ja kunnioitettu henkilö Syyriassa.”

Adhamin mukaan Liwa al-Tawhid, jonka kanssa hän liikkuu, ei ole islamistinen järjestö vaan ”aleppolainen taisteluryhmä, joka on muodostunut partureista ja kauppiaista ja muista tavallisista syyrialaisista, jotka haluavat puolustaa omaa maataan ja omaa kansaansa”.

Juttu jatkuu videon jälkeen

Islamic Front -kattojärjestö kuuluu Adhamin mukaan Vapaan Syyrian armeijaan eikä sillä ole mitään tekemistä islamististen ääriryhmien kanssa.

”Jopa Yhdysvallat ja Turkki tukevat heitä. Islamic Front taistelee kiivaasti Isisiä vastaan.”

Adhamin mukaan shiiamuslimeja koskevat kommentit on irrotettu kontekstistaan. Hän sanoo puhuneensa vain ääri-islamistisista shiioista, jotka ovat tulleet Syyriaan taistelemaan presidentti Bashar al-Assadin puolella.

Syyriassa on paljon shiialaisia jihadisteja Irakista, Iranista, Libanonista ja myös Afganistanista. Tätä toimintaa rahoittaa ja ohjaa Assadin liittolainen Iran.

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan mukaan piirit, joissa Rami Adham liikkuu, ovat islamistisia. Ulkopoliittisen instuutin vanhempi tutkija Toni Alaranta on samaa mieltä.

”Järjestöt ajavat sharia-lakiin perustuvaa jyrkän islamilaista valtiota, eivätkä demokratiaa. Se on täysin yksiselitteistä”, sanoo Juusola.

Juusolan mukaan yhteydet islamisteihin eivät ole ongelmallisin asia Adhamissa. Jos haluaa päästä Aleppoon ja toimia alueella, on pakko mennä islamististen järjestöjen kautta.

”Ongelmallisempia ovat hänen kommenttinsa. Ne ovat hyvin jyrkän uskonnollisen ääri-ihmisen kommentteja. Hyvin voimakkaasti shiiamuslimien vastaisia”, Juusola sanoo.

”Adham näkee Syyrian konfliktin hyvin selvästi uskonnollisena sotana ja hänelle shiiat ovat harhaoppista roskaväkeä.”

Juusolan ja Alarannan mielestä suomalainen lehdistö ja Sdp eivät ole olleet riittävän kriittisiä Adhamia kohtaan. Adhamin islamistiyhteyksiä ei ole tuotu juuri esiin, HS:n vuonna 2014 kirjoittamaa juttua lukuun ottamatta.

”Lelusalakuljettajasta” on tullut lyhyessä ajassa kuuluisuus Suomessa ja maailmalla. Adham on alkanut kiinnostaa myös kansainvälistä mediaa. Al Jazeeran englanninkielisen AJ+ -verkkopalvelun tekemä videojuttu Adhamista on kerännyt jo 34 miljoonaa näyttöä. Ilta-Sanomien haastattelussa Adham sanoo, että video on AJ+:n kaikkien aikojen suosituin.

Alarannan mukaan on ongelmallista, että Adham saa mediassa esittää kritiikittä näkemyksiään Syyrian sodasta.

”Hän jakaa ihan suoraan sanoen väärää tietoa, mikä vääristää myös kuvaa koko konfliktista. Näin brutaalista sodasta on tärkeä antaa mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Adham on toistuvasti julkisuudessa esittämässä vääriä väitteitä.”

Alaranta mainitsee esimerkkinä MTV:n Huomenta Suomen lähetyksen, jossa hän oli yhdessä Adhamin kanssa. Adham muun muassa väitti, että al-Assadin hallinto ei käy sotaa Isisiä vastaan ja että al-Assadilla ei ole juuri mitään kannatusta Syyriassa. Väitteet eivät pidä paikkaansa.

Juusola ihmettelee, ettei Sdp tiennyt Adhamin taustoista mitään.

”Hän toimii sellaisten liikkeiden kanssa, jotka eivät todellakaan aja Syyriaan demokraattista valtiota. Luulisi, että Sdp:n olisi ollut hyvä tietää tämä, ennen kuin hänet otettiin avosylin vastaan.”

Alaranta on samaa mieltä.

”Kun kirjoittelee näin radikaaleja näkemyksiä shiiamuslimeista, on vaikea nähdä, että Sdp voi jakaa tällaista arvomaailmaa. Puolueen jäsenenä on ihminen, joka julkisesti esittää tällaisia väitteitä.”

Sdp:n puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan puolue ei tarkasta jäsentensä taustoja etukäteen.

”Lähtökohta on, että jokainen joka liittyy, allekirjoittaa jakamattoman ihmisarvon käsitteen. Adhamin kanssa varmasti keskustellaan tästä asiasta välittömästi alkuviikosta.”

”Olen käsittänyt, että hän on kertonut tänäänkin julkisuudessa, että nämä tulkinnat ovat ylimitoitettuja. Kun tämä asia on nyt noussut esille, niin käymme keskustelun sekä hänen kanssaan että siitä, miten puolueessa toimitaan”, Paananen lisää.

Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja sanoo, että hän kuuli Adhamista ensimmäistä kertaa, kun Helsingin piiritoimisto soitti ja sanoi Adhamin pyytäneen Tuomiojaa paikalle jäsenkirjan luovutustilaisuudessa.

”Nopea googlaus kertoi humanitaarisen avun toimittamisesta Syyriaan. Nyt epäillään, että hän on sunnimuslimina lietsomassa vihaa shiiamuslimeja ja kurdeja kohtaan. Minulla ei ole koskaan ollut sen enempää pätevyyttä kuin kiinnostusta puuttua uskonryhmien välisiin teologisiin kiistoihin.”

Tuomioja lisää, ettei kenenkään ihmisarvoa tai ihmisoikeuksia saa kuitenkaan kieltää millään perusteilla. Jos Adham on mielipiteillään tai toiminnallaan tukenut islamistisia ääriliikkeitä, se on Tuomiojan mukaan tuomittavaa.

”Kaiken kaikkiaan tämä on asia, jossa Adhamin omat näkemykset on syytä kuulla ja palata sitten asiaan, jos tarvetta on. Jos joku on Syyrian kaltaisissa sekavissa oloissa samassa valokuvassa jonkun kanssa, ei siitä voi vielä kauheasti vetää johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ääriliikkeet
  • Sdp
  • Syyria
  • Syyrian sisällissota
  • jihad
  • Aleppo
  • Terrorismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta

    2. 2

      Kenestä Helsingin pormestari? Löydä suosikkisi HS:n pormestarikoneella

    3. 3

      Sianlihasta on löytynyt Euroopassa bakteeria, johon antibiootti ei tehoa – liha kannattaa kypsentää Suomessakin kunnolla

    4. 4

      Tätä on seksi nyt: Tinder-sukupolvi ei eläkään yltä­kylläisyydessä, parisuhteissa etenkin miehet kärsivät puutteesta – mistä se johtuu?

    5. 5

      Seitsemän maankaltaista planeettaa löytyi kääpiötähden ympäriltä 40 valovuoden päästä

    6. 6

      Italialaismedia: Suomalainen poika kuoli Italian Alpeilla

    7. 7

      Neljä naista ja neljä miestä pyrkii Helsingin johtoon – näin he vastasivat kysymyksiin suurmoskeijasta, koulukurista, autoilusta ja ulkoistamisesta

    8. 8

      Suku uhkasi tappaa ja viritti ansan irakilaiselle Kasimille – Homoutensa vuoksi vainotut hakevat turvaa Suomesta

    9. 9

      Miksi Helsingissäkin puuhataan kävelykatuja ja työnnetään autoja ahtaalle? Tämä 80-vuotias tanskalaismies on syypää

    10. 10

      Tukholmalaislähiön mellakasta kohistaan maailmalla – Ruotsissa pohditaan poliisin aseenkäyttöä ja tapahtumien vaikutusta maakuvaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Toni” vaati treffien jälkeen kumppania maksamaan puolet ja syntyi jupakka – siellä, missä nimetön keskustelu Suomessa muuten toimii

    2. 2

      Tätä on seksi nyt: Tinder-sukupolvi ei eläkään yltä­kylläisyydessä, parisuhteissa etenkin miehet kärsivät puutteesta – mistä se johtuu?

    3. 3

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    4. 4

      Supersuosittu amerikkalaisjuontaja irvaili Trumpille ”Suomen Godzilla-hyökkäyksellä”

    5. 5

      Seitsemän maankaltaista planeettaa löytyi kääpiötähden ympäriltä 40 valovuoden päästä

    6. 6

      Sianlihasta on löytynyt Euroopassa bakteeria, johon antibiootti ei tehoa – liha kannattaa kypsentää Suomessakin kunnolla

    7. 7

      Perusterveestä Kaisa Tolosesta, 52, tuli sairas työtön kuudessa vuodessa: ”Tulevaisuuteni jäi Mikkolan kouluun”

    8. 8

      Parhaissa purkkisalsoissa rouskuu tuore tomaatti, pahimmat ovat kuin ketsuppia – HS:n salsavertailussa paljastui hurjia laatueroja

    9. 9

      Tukholmalaislähiön mellakasta kohistaan maailmalla – Ruotsissa pohditaan poliisin aseenkäyttöä ja tapahtumien vaikutusta maakuvaan

    10. 10

      Nuorena rocktähtenä Jarkko Martikainen huusi totuuttaan julki koko sukupolvelle – nyt Donnerin, Kaurismäen ja Tervon sivallukset ärsyttävät häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    2. 2

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    5. 5

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    6. 6

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    7. 7

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    8. 8

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    9. 9

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    10. 10

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    11. Näytä lisää