Valikko
Kotimaa

Oppilaan kuvaama video herätti keskustelun opettajien yksityisyydestä – HS kysyi asiantuntijoilta: saako luokassa kuvata?

Opettajien työn läpinäkyvyys on lisääntynyt uuden teknologian myötä, arvioi rikosoikeuden professori Jussi Tapani.

Teinit eivät kuuntele, opettaja suuttuu, joku kuvaa ja laittaa nettiin, media uutisoi. Kohu on valmis.

Näin tapahtui viime viikolla, kun lahtelaiskoulun oppilas latasi Youtubeen videon, jolla näkyy, kuinka opettaja menettää itsehillintänsä opetustilanteessa.

Onko tosiaan niin, että salaa kuvaaminen on sallittua? Voiko opettajan työuran pilata julkisella häpäisyllä? Tätä kysyi nimimerkki Toinen opettaja HS:n mielipidesivuilla.

Asiaa voi tarkastella sekä koulun sääntöjen että lainsäädännön näkökulmasta.

Ensinnäkin kännykän käyttöön ja kuvaamiseen voidaan ottaa kantaa koulun järjestyssäännöissä, joita oppilailla on velvollisuus noudattaa.

”Opettajalla on oikeus päättää siitä, millaisia teknisiä välineitä opetuksen aikana käytetään. Jos kännyköiden käyttö on kielletty ja ne on käsketty pitää repussa, myös niillä kuvaaminen on kielletty”, kertoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.

Peruskouluissa opettajalla on perusopetuslain mukaan myös oikeus ottaa puhelin tunnin ajaksi pois, jos häiritsevä kännykänkäyttö ei muuten lopu.

Koulun järjestyssäännöissä voidaan todeta myös, ettei toista ihmistä saa kuvata ja kuvaa julkaista ilman lupaa.

Lahtinen muistuttaa, että säännöillä pyritään turvaamaan koulutyön turvallisuus, viihtyvyys ja sujuminen. ”Ei kukaan halua tulla kiusatuksi sosiaalisessa mediassa tai muuallakaan”, Lahtinen sanoo.

Hän muistuttaa, että vastuuta on myös vanhemmilla.

”Vanhemmilla on suuri rooli siinä, että lapselle kerrotaan, mihin kännykkää voidaan käyttää, miten kunnioitetaan muita ihmisiä, eikä kiusata sillä ketään.”

Jos järjestyssääntöjä uhmaa, lapsi voidaan esimerkiksi määrätä kasvatuskeskusteluun tai jälki-istuntoon tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus.

Jos epäillään, että oppilaan teko on rikos, kyseeseen tulee myös rikosilmoitus.

Opettajien on kuitenkin hyvä muistaa, että opettaja toimii opetustilanteessa julkisessa roolissa. Silloin kyse ei ole yksityiselämän piiriin liittyvästä toiminnasta, eikä koululuokka ole kotirauhan piirissä, kertoo rikosoikeuden professori Jussi Tapani.

Oppilas ei siis syyllisty esimerkiksi salakatseluun tai -kuunteluun, jos hän kuvaa luokkahuoneessa. Myöskään kuvan tai videon jakaminen netissä ei yksistään ole rikos.

Rikoksen tunnusmerkistö voi kuitenkin täyttyä, jos kuva tai video on jaettu halventamistarkoituksessa tai tilanteesta on annettu totuudenvastainen kuva. ”Silloin kyseeseen voisi tulla kunnianloukkaus”, Tapani sanoo.

Tapanin mielestä osaltaan kyse on laajemmasta kehityksestä, joka koskee monia muitakin ammattiryhmiä: työn läpinäkyvyys on lisääntynyt ja käyttäytymisen merkitys on korostunut.

”Onhan luokassa ollut ennenkin 25 silmäparia todistamassa. Tekniikan kehittymisen myötä tapahtumien todentaminen ja saattaminen kaikkien arvioitavaksi on helpottunut.”

”Opettajilla on vaativa työ ja onhan tämä siihen lisätaakka. Normaalisti käyttäytymällä asiat menee kuitenkin yleensä hyvin. Maltin säilyttäminen on entistä tärkeämpää”, Tapani pohtii.

Myös Tapani korostaa vanhempien roolia. ”Vanhempien pitää keskustella lastensa kanssa siitä, mikä on sopivaa käytöstä ja mitä materiaalia voi jakaa.”

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen esitti maanantaina blogikirjoituksessa huolensa koulujen työrauhasta.

”Työnantajan on tuettava opettajan jaksamista, ettei yksikään opettaja jäisi ongelmatilanteessa yksin ja ilman apua. Jokaisen aikuisen on rohkeasti otettava yhteyttä esimieheensä ja työsuojeluvaltuutettuun, jos joutuu epäasiallisen kohtelun kohteeksi tai kokee voimansa riittämättömiksi”, Luukkainen kirjoittaa.

Tapaukseen otti maanantaina kantaa myös Helsingin poliisissa työskentelevä nettipoliisi Marko Forss.

Ylikonstaapeli Forss kysyy Uuden Suomen blogikirjoituksessaan, voisivatko koulut alkaa videoida oppituntejaan, jotta mahdollisista ristiriitatilanteista tallentuisi mahdollisimman totuudenmukainen kuva.

Forss vertaa ajatusta poliisin haalarikameroihin, joiden käytöstä HS uutisoi viime viikolla.

”Voisiko oppituntien ja koulun alueen tapahtumien tallentaminen videolle lisätä myös opettajien ja oppilaiden oikeusturvaa? Oli sitten kyse raivokohtauksista tai vaikka oppilaiden välisestä kiusaamistilanteesta”, Forss ehdottaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Perusopetus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    5. 5

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    6. 6

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    7. 7

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    8. 8

      Ranska vaatii vaihtamaan Olkiluoto-tyyppisen ydinreaktorin paineastian kannen jo voimalan käyttöiän alkumetreillä

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Suomea uhkaavat yhä rajummat verkkohyökkäykset– ”Olemme kokeneet vain pieniä laineita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää