Valikko
Kotimaa

Sdp:n täyskäännös: Antti Lindtmanin mukaan demarit ovat valmiita pohtimaan apteekkialan vapauttamista

Vapauttamisessa pitää olla tiukat reunaehdot. Lääketurvallisuus pitää turvata. Ja alueellinen saatavuus varmistaa, Lindtman sanoo.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan suomalainen apteekkijärjestelmä olisi syytä ”perata perusteellisesti läpi”.

Lindtmanin mukaan apteekkialalle pitäisi saada lisää kilpailua. ”Alalle tulon kynnystä pitäisi alentaa”, Lindtman sanoo. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyisen kaltaisen sääntelyn ainakin osittaista purkamista.

”Sekään ei ole kilpailun kannalta hyvä, että lääkkeitä ei saa myydä halvemmalla”, Lindtman sanoo.

Suomessa apteekkiala on erittäin tiukasti säänneltyä ja luvanvaraista. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea päättää, kuinka monta apteekkia Suomessa saa toimia, missä niiden pitää sijaita ja kuka apteekkariksi saa ryhtyä. Myös lääkkeiden hinta on säädelty samaksi kaikissa apteekeissa.

Lindtmanin mukaan nykyinen tilanne on kestämätön. Asiakkaat joutuvat maksamaan lääkkeistään yhä enemmän. Onhan hallitus tehnyt isoja leikkauksia lääkekorvauksiin nostamalla omavastuuosuutta sekä laskemalla korvausprosenttia. Samaan aikaan apteekkarit saavat monopolin turvin ”ylisuuria voittoja”.

”Ja nyt hallituksen esittämän yrittäjävähennyksen myötä nämä apteekkien monopoliasemansa avulla saamat ylisuuret voitot kasvavat entisestään”, Lindtman puuskahtaa.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Ari Hyytiäinen on laskenut, että apteekkitoimilupien haltijat nauttivat vuodessa noin 90–100 miljoonan euron ylisuurista voitoista. Kyseessä on Hyytiäisen mukaan ”todella merkittävästä vuosittaisesta suurituloisille kohdistuvasta tulonsiirrosta, jonka kustantavat muut suomalaiset kuluttajat ja veronmaksajat”.

Antti Lindtmanin mukaan hallituksen pitäisi pikaisesti perustaa työryhmä – yhdessä apteekkialan edustajien kanssa – selvittämään Suomen apteekkijärjestelmän uudistamista.

”Uudistamisessa pitää olla kuitenkin tiukat reunaehdot. Lääketurvallisuus pitää turvata. Ja alueellinen saatavuus varmistaa”, Lindtman sanoo.

Lindtmanin mukaan selvityksessä on ”syytä kääntää kaikki kivet”. Lääkekorvauksiin kohdistettujen säästöjen takia tilanne alkaa hänen mukaansa olla monelle apteekin asiakkaalle hyvin vaikea.

”Samassa yhteydessä voisi harkita, voisiko terveyskeskusten ja sairaaloiden yhteydessä olla pienimuotoista lääkemyyntiä. Se helpottaisi potilaiden arkea”, Lindtman sanoo.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo esittävänsä apteekkialan vapauttamista ”kansanedustaja Lindtmanina”. Hänen mukaansa Sdp:n piirissä asiasta on kuitenkin keskusteltu laajemminkin.

”Tämä asia nousee esille Sdp:n puoluekokouksessa. Siellä määritellään puolueen virallinen kanta apteekkialan vapauttamiseen”, Lindtman sanoo.

Sdp:n puoluekokous on helmikuussa.

Apteekkialan vapauttamisen kannattaminen on iso muutos Sdp:n linjassa. Vielä toukokuussa Antti Lindtman sanoi Ylen haastattelussa demareiden suhtautuvan vapauttamiseen epäillen.

Vuoden 1978 tavoiteohjelmassaan Sdp halusi päinvastoin sosialisoida apteekit.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Apteekit
  • Monopoli
  • Sdp
  • Antti Lindtman

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      Liikenteen suuri muutos on vasta edessä, mutta isoja ongelmia on yhä ratkaisematta

    8. 8

      Mökin lettujauhoista ja hellevaatekasoista voi löytyä yllätys – testaa, tunnistatko mökin yleisimmät tuholaiset

    9. 9

      NHL:n varaustilaisuus oli suomalaisjuhlaa – Peräti kuusi pelaajaa varattiin ensimmäisellä kierroksella, Heiskanen sai seuransa kolmantena

    10. 10

      Parasta lomalukemista – HS kokosi alkuvuoden 30 kiinnostavinta kirjaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    9. 9

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    10. 10

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää