Valikko
Kotimaa

Hallituspuolueet alkoivat kiistellä perhevapaa­uudistuksen aikataulusta – kokoomus kiirehtisi, muut jarruttavat

Kokoomus liputtaa nyt SAK:n kehittämän mallin puolesta.

Hallituspuolueilla on isoja näkemyseroja perhevapaiden mahdollisen uudistamisen aikataulusta. Kokoomus haluaisi laittaa toimeksi jo tällä vaalikaudella, keskusta ja perussuomalaiset jarruttavat vauhtia.

Tulevan peruspalveluministerin Annika Saarikon (kesk) mielestä kokoomuksen kannattaisi laittaa ”jäitä hattuun”.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja kokoomuksen naisten liiton puheenjohtaja Sofia Vikman esittävät tiistaina HS:lle lähettämässään mielipidekirjoituksessa, että uudistamisen voisi toteuttaa jo tällä hallituskaudella.

”Sopiva paikka päätöksille voisi olla hallituksen puoliväliriihi”, kokoomuslaiset ehdottavat.

Puoliväliriihi on ensi keväänä.

Kokoomus liputtaa nyt voimakkaasti SAK:n esittelemän perhevapaamallin puolesta. Grahn-Laasosen ja Vikmanin mielestä se joustavoittaisi perhevapaita ja antaisi perhevapaiden palikat vanhempien koottavaksi.

Annika Saarikon mielestä perhevapaita pitää uudistaa, mutta ei hätiköiden. Hän toivoo ”isoa arvokeskustelua” siitä, voitaisiinko ansiosidonnaista vanhempainrahakautta pidentää.

Saarikko kirjoitti aiemmin HS:n Vieraskynä-kirjoituksessaan, että todellinen mahdollisuus muutoksen on vasta ensi vaalikaudella.

”Se on iso yhteiskunnallinen muutos, joka ei välttämättä ole kustannusneutraali ja vaatii hyvän valmistelun. Olisi hyvä, jos perhe-etuudet ruodittaisiin tuossa yhteydessä laajemminkin”, Saarikko sanoi tiistaina.

”[Juha] Sipilän hallituksen perhepolitiikan kärkiteemaksi valittiin lasten ja perheiden palveluiden muutokset. Muutamme painopisteen lastensuojelutoimista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Toivon, että kaikki hallituspuolueet paneutuisivat tähän täysillä”, Saarikko sanoo.

”On hyvä, että perheiden asioista puhutaan, mutta peräänkuulutan realistista aikataulua”, Saarikko sanoo.

Saarikon mukaan päätösvalta ei ole yksin hallituksella, vaan myös vanhempainrahan maksajilla eli työnantajilla ja työntekijöillä.

”Jos ansiosidonnaista vapaata pidennetään, se tarkoittaa, että myös työmarkkinajärjestöjen pitää sitoutua tähän”, Saarikko sanoo.

Keskusta ja Saarikko eivät hyväksy ehdotuksia kotihoidon tuen lopettamisesta.

”Se olisi perhe-etuuksien heikennys, jota suomalaiset perheet eivät ainakaan nykyisen käyttömäärän perusteella näytä kaipaavan”, Saarikko sanoo.

Perhevapaat kuuluvat sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (ps) vastuualueelle, eikä hänkään innostu kokoomuslaisten esittämästä aikataulusta.

”Tämä vaatii laajempaa valmistelua, että meillä olisi jo puoliväliriihessä valmista”, Mattila sanoo.

Hänen mukaansa kokoomuksella voi olla omat ohjelmansa ja tavoitteensa, mutta hallituksella on jo yhdessä sovitut lapsiperheisiin liittyvät kärkihankkeensa. Ne koskevat lähinnä lapsiperheiden palveluita, eivät perhevapaita.

”Hallitusohjelman mukaan mennään”, Mattila sanoo.

Perussuomalaiset eivät ole kertoneet, miten perhevapaita pitäisi heidän mielestään kehittää.

Puheenjohtaja Timo Soini on tosin linjannut, että tämä hallitus ei koske kotihoidon tukeen, mutta kotihoidon tuki on vain yksi osa perhevapaiden kokonaisuutta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhevapaat
  • Keskusta
  • Kokoomus
  • Perussuomalaiset
  • Kotihoidontuki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Jean-Claude Juncker BBC:lle: Britannia joutuu maksamaan brexitistä suunnilleen 50 miljardia puntaa – ”Emme ole naiiveja”

    6. 6

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    7. 7

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    8. 8

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    9. 9

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    10. 10

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää