Kotimaa

Jopa satoja lohia kuollut arvoitukselliseen ihotautiin Tornionjoessa

Rannoille on ajelehtinut suuri määrä vesihomeen laikuttamia lohia.

”Miksi joessa on näin paljon kuolemaa tekeviä kaloja?” Tapani Kangas ihmettelee ja nostaa atraimella Tornionjoen rantavedessä Pellon Lempeässä jurottaneen noin 13 kilon painoisen lohen.

”Kahden päivän aikana kuolleita tai kuolemaa tekeviä lohia on löytynyt yksin minun rannasta seitsemän kappaletta. Kalat pyrkivät rantaveteen, kun niiden yleiskunto on heikko. Ne uivat huonosti tai vain kelluvat”, Kangas kertoo.

Moni ranta-asukas ihmettelee jo kolmatta kesää jatkunutta ilmiötä. Kymmeniä ellei jopa satoja kuolleita lohia on ajelehtinut rannoille Tornionjoella tällä viikolla.

”Niiden todellista määrä on vaikea arvioida, sillä osa kaloista on painut pohjaan. Ensimmäiset kuolleet kalat havaittiin joella loppukesästä”, Kangas sanoo. Tilanteen uskotaan pahenevan ensi viikolla.

Kangas on lähettänyt lohinäytteitä Eviran Oulun yksikköön.

Lohikuolemien yhdeksi syyksi epäillään kalojen ihosairautta UDN-tautia, kertoo tutkija Perttu Koski Evirasta.

”Ruotsalaiset valtion eläinlääketieteen laitos SVA:n tutkijat ovat varmistaneet kyseisen taudin kahdesta kuolleesta Tornionjoen lohesta, jotka oli löydetty viime kesänä. Sen ­sijaan tämän vuoden lohinäytteissä ruotsalaiset eivät ole tautia havainneet. Sama tilanne on myös Suomessa, tosin tämän syksyn tuoreimmat näytteet on vielä tutkimatta”, Koski sanoo.

Rajajoki Tornionjoki on puoleksi Suomen ja Ruotsin puolella. UDN-tautihavaintoja tehtiin viime vuonna lohista myös Tornionjoen naapurista Kalixjoelta sekä Luulajajoelta ja etelämpää Mörrumjoelta.

Kosken mukaan UDM-taudin määrittäminen on vaikeaa. Taudin syntymekanismi on yhä arvoitus.

Tauti tekee kalan orvasketeen haavaumia, mikä johtaa ihon pintakerroksen kuolioon. Lisäksi haavaumiin iskee vesihome, joka lopulta tappaa kalan.

Ei tiedetä, aiheuttaako taudin virus, bakteeri vai jokin muu ulkoinen tekijä.

UDN-tauti havaittiin ensimmäisen kerran Skotlannissa 1960-luvulla. Tautia on sen jälkeen esiintynyt harvakseltaan Itämeren alueella.

Viimeksi kalastajat ovat ilmoittaneen meritaimenien massakuolemista Puolan Slupiajoessa ja jokisuulla. Merkkipalautusten perusteella Tornionjoen lohet käyvät syönnösvaelluksella Itämeren pääaltaalla lähellä Puolan rannikkoa. Samoissa vesissä on ehkä uinut myös UDN-tautisia meritaimenia.

”Mikäli UDN-tauti on lohikuolemien takana, se ei ole jostakin syystä levinnyt kaikkiin Itämeren alueen lohijokiin”, Luonnonvarakeskus Luken lohitutkija Atso Romakkaniemi sanoo.

”Tauti ei onneksi myöskään tartu joessa eläviin poikasiin. Lohen lisääntyminen näyttää onnistuvan eivätkä lohikuolemat ole ainakaan toistaiseksi romahduttaneet luontaista poikastuotantoa. Emme myöskään varmuudella tiedä, kuinka paljon lohia kuolee luontaisesti kutuvaelluksen rasituksiin”, Romakkaniemi sanoo.

Tutkijat toivovat, ettei mahdollinen tauti tuhoaisi vuosikymmenien työllä ja kalastusrajoituksilla elvytettyä lohikantaa.

UDN-tautia ei tiedetä varmuudella esiintyneen kasvatetussa lohessa tai muussakaan kasvatuskalassa. Se on todettu villeissä nousulohissa ja villeissä meritaimenissa. Lähes samankaltaisia ihomuutoksia on raportoitu myös laitoslohikaloista.

Eviran tiedossa ei ole, että UDN-tautia tai sitä muistuttavia ihomuutoksia olisi esiintynyt Suomen merialueiden kalankasvattamoissa

Tornionjokeen nousi noin 100 000 lohta

 Tornionjoki on nykyisin Itämeren paras lohijoki.

 Kesällä 2014 jokeen nousi Kattilakosken kaikuluotainhavaintojen perusteella 101 390 lohta, mikä oli suurin määrä vuosikymmeniin.

 Myös kulunut kesä oli ennätyksellinen. Alustavien tulosten mukaan tänä kesänä jokeen nousi noin 100 000 lohta. Lopulliset laskentatulokset saadaan marraskuussa.

 Kesä 2015 oli välivuosi, nousulohien määrä oli noin 60 000.

 Vielä vuosikymmenen vaihteessa nousulohia havaittiin vuosittain 20 000–30 000 kappaletta. Lohet matkaavat kutemaan Tornionjoen latvoille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kalat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    3. 3

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

    6. 6

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    7. 7

      Näin valta turmelee – Tutkijoiden mukaan vaikutukset ovat verrattavissa aivovaurion seurauksiin

    8. 8

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    9. 9

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    10. 10

      Sukellus­veneretkellä kadonneen ruotsalais­toimittajan perhe kirjoitti koskettavan kirjeen: ”Antakaa meille tieto siitä, mitä on tapahtunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää