Viimeksi Tampereen raitiotien esti sota, kuinka käy tällä kertaa? – Video näyttää, kuinka 1940-luvulla opetettiin ratikassa matkustamista

Jos Tampere päättää valita ratikan, siitä tulee järjestyksessään Suomen neljäs raitiotie.

Tämä väittely on käyty ennenkin: tuleeko Tampereesta ratikkakaupunki vai ei?

Ensimmäisellä kerralla Tampereen ratikan esti ensimmäinen maailmansota, nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Tampereen valtuusto äänestää maanantaina, rakennetaanko Tampereella Suomen neljäs raitiotie.

Äänestyksestä on uumoiltu täpärää. Aamulehden tällä viikolla tekemässä kyselyssä niukka enemmistö valtuutetuista kannattaa raitiotien rakentamista.

Jos Tampere valitsee ratikan, vuonna 2021 Tampereella aloittaa liikennöinnin järjestyksessään Suomen neljäs raitiotie. Ensimmäinen oli Turku (vuonna 1890), jota seurasi vuoden päästä Helsinki. Aluksi molempien kaupunkien raitiovaunut olivat hevosvetoisia.

Turussa hevoslinja kulki Turun linnalta Tuomiokirkolle, mutta liikenne loppui jo kahden vuoden kuluttua. Helsingissä hevoset vetivät vaunuja vuoteen 1900 ja sähköön siirtymiseen asti.

Sähkövaunut alkoivat liikkua Turussa vuonna 1908. Neljä vuotta myöhemmin Viipurissa käynnistyi Suomen kolmas raitiovaunuliikenne. Viipurissa liikenne jatkui 1950-luvun loppuun, kun taas Turussa viimeinen raitiovaunu vuoro ajettiin 1972.

Turussa oli parhaimmillaan kolme linjaa, mutta kaupunki halusi satsata autoliikenteeseen ja raitiovaunut nähtiin hidasteina kehityksen tiellä.

Ilman ensimmäistä maailmansotaa Tampereella voitaisiin viettää näinä aikoina raitiotieliikenteen satavuotisjuhlia, sillä jo pitkälle edennyt suunnitelma Pispalan ja Tammelan väliselle reitille kaatui elokuussa 1914 sodan kumuun. Vähän oli yritystä vielä sodan jälkeen, mutta lopulta bussit ja johdinautot voittivat.

Mutta mitä jos se olisi ehditty rakentaa? Olisiko se kokenut saman kohtalon kuin 1970-luvun alussa Turun ratikka, jonka tuhosi yksityisautoilu?

Helsinkiläinen ratikka-ammattilainen, diplomi-insinööri Antero Alku saa pohtia.

”Sanoisin, että kyllä se olisi säilynyt. Tampereen maantiede olisi pitänyt sen liikenteessä. Turussa oli paremmin tilaa autoilun invaasiolle 60–70-luvuilla, Tampereella sitä tilaa ei olisi ollut”, Alku sanoo.

Tämä maantiede on yhä olemassa. Kaupunkia voi luonnehtia kapeaksi kannakseksi, jota halkoo Hämeenkadulla jono sinisiä busseja molempiin suuntiin.

Johdinautoliikenne loppui keväällä 1976, koska autot ajettiin loppuun, Alku sanoo. Helsinki ei ollut halunnut enää uusia omiaan kesällä 1974 eikä Tampere halunnut yksinkään lähteä niitä hankkimaan. Sen sijaan Tampereella Valmetilla tehtiin samoihin aikoihin Helsinkiin raitiovaunuja.

”Uskon, että Tampere olisi voinut tehdä niitä samalla itselleen, ikään kuin Helsingin siivellä.”

Vanhoista filmeistä koostettu video näyttää, miten helsinkiläisille opetettiin raitiovaunussa käyttäytymistä vuonna 1947. Lisäksi videolla kerrotaan, miksi ”pojanmokkulat” koettiin raitiovaunuissa ongelmaksi vuonna 1948. Lyhyesti näytetään myös miten naisten pääsystä kuljettajakoulutukseen kerrottiin vuonna 1939. Lopuksi käydään läpi Helsingin joukkoliikenteen alkuvaiheet.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Millaisen päätöksen edessä valtuusto nyt on? Alku tuntee hankkeen, koska on ollut mukana avustavana asiantuntijana suunnittelemassa sitä sekä hankkimassa vaunuja.

”Se on mielettömän iso päätös. Rantatunneli on yksi tien pätkä ja Kansiareena on yksi sirkuspaikka keskustan viereen. Ratikka puolestaan konkretisoi sen ajatuksen, että nyt me lopetamme metsiin levittymisen ja palaamme jatkamaan sitä kehitystä, mikä 50-60-luvuilla kaupungeissa pysähtyi”, Alku sanoo

”Nyt tehdään kaupunkia lisää. Suomessa ei ole missään tehty lisää kaupunkia oikeastaan 50-luvun jälkeen. On rakennettu vain samannäköisiä lähiöitä.”

Tässä voit vertailla Helsingin ja tulevia Tampereen raitiovaunuja ja niiden ominaisuuksia. Juttu jatkuu liukurin jälkeen.

Hänen mielestään päätöksessä ei ole kyse siitä, kulkeeko joukkoliikenne sähköllä vai öljyllä tai onko sen väline ratikka, johdinauto vai bussi, vaan siitä millainen tulevaisuuden kaupunki halutaan.

”Jos ei haluta jatkaa viisikymmentä vuotta kestänyttä metsiin leviämistä ja haulikolla kaavoittamista, niin silloin tarvitaan enemmän kapasiteettia liikenneverkolta keskustassa. Ratikka on keino, millä siitä kaistasta saadaan eniten irti. Bussiliikenne ei enää riitä”, Alku sanoo.

Parhaillaan Tampereella on menossa useita hankkeita, joiden tarkoitus on tuoda lisää asukkaita nimenomaan keskustaan tai heti sen viereen. Alku pitää tätä oikeana suuntauksena ja ratikkaa kaupunkien tiivistäjänä.

”Mitä enemmän Tampereella on tamperelaisia, sitä parempia palveluita siellä on tarjolla. Silloin niistä pääsevät nauttimaan myös omakotitaloissa kaukana asuvat.”

Alku uskoo silti, että maanantaina ratikka-asia ei vielä lopullisesti ratkea.

”Veikkaan, että he eivät vielä päätä sitä, vaan panevat pöydälle ja harkitsevat viikon tai kaksi. Tämä on niin iso asia, että halutaan mennä poliittisen käyttäytymiskoodin mukaisesti. Jos joku sen haluaa pöydälle jättää, niin mennään sen mukaan.”

Turku on seurannut raitiotiesuunnittelussa Tamperetta noin vuoden perässä. Turku hyväksyi viime vuonna raitiotien yleissuunnitelman, kun Tampere hyväksyi omansa vuotta aiemmin. Yleissuunnitelman jälkeen Turku jarrutti kuitenkin suunnitelmia.

”Olemme seuranneet läheltä Tampereen teknistä suunnittelua. Sen yhteydessä on havaittu paljon asioita, joita olisi pitänyt selvittää jo yleissuunnitelmavaiheessa. Tampereen prosessista oppineina haluamme nyt tarkennuksia”, apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen kertoo.

Kaupunki on nyt kilpailuttanut hankekonsultoinnin. Seuraavan vuoden aikana konsultit tarkentavat muun muassa raitiotien kustannusarviota. Alkuperäisen arvion mukaan raitiotie maksaisi noin 400 miljoonaa euroa. Raitiotien ensimmäinen vaihe on todennäköisesti kaksilinjainen, ja linjojen päätepisteet olisivat Runosmäessä, Skanssissa ja Varissuolla.

Samalla konsultit selvittävät myös raideliikenteelle toista vaihtoehtoa, eli niin sanottua superbussiliikennettä. Superbusseiksi kutsutaan normaalia pidempiä linja-autoja, joille rakennetaan omat kaistat ja joiden liikennettä helpotetaan liikevalojen etuoikeuksin. Superbussiliikennettä on muun muassa Malmössä.

Sähköisten superbussien etuna on niiden hinta, sillä järjestelmä kustannukset on arvioitu noin 200 miljoonaksi euroksi.

Bussien ongelmana on kuitenkin houkuttelevuus. Tutkimusten mukaan miehet käyttävät raideliikennettä huomattavasti enemmän kuin vastaavalla välillä menevää bussiliikennettä.

”Raideliikenteessä on joku henkinen ominaisuus, joka houkuttelee miehet käyttämään sitä”, Virtanen sanoo.

Turun lisäksi myös Oulussa ja Kuopiossa on raitioliikennehaaveita. Oulussa ratikasta on jo selkeä visio. Uuden Oulun yleiskaavassa ensimmäinen raitiovaunulinja kulkee tiiveimmällä kaupunkialueella väliä Ritaharju-keskusta-Kaakkuri.

Valmista on arvioitu tulevan aikaisintaan vuoden 2030 jälkeen. Toteutuminen on vielä kiinni kymmenistä kaupungin poliittisten elinten päätöksistä.

Raideliikenteen mahdollisuuksista on Oulussa puhuttu vuosikymmeniä. Kaupunkiratikan lisäksi on haaveiltu paikallisjunista, jotka hyödyntäisivät olemassa olevaa rataverkkoa. Ongelma on laajalle hajaantunut asutus: yli 80 prosenttia ihmisistä asuu rataverkon ulottumattomissa.

Kun väkimäärä kasvaa ja yksityisautoilu lisääntyy, jotain on pian tehtävä. Yhdeksi ratkaisuksi nähdään raitiovaunu. Myöhemmin se voisi kolista aina Oulunsalon lentokentälle asti, elättelevät visiot.

Myös Kuopiossa raideliikennemahdollisuudet pidetään mukana kaupunkisuunnittelussa. Kuopiossa raidevaihtoehto tarkoittaisi lähijunaa, joka tukeutuisi jo olemassa olevaan etelästä pohjoiseen kulkevaan rataan ja Kelloniemen pistorataan.

Lähijuna yhdistäisi Kuopion keskustaan radan varressa olevat asuinalueet sekä ehkä lähikunnat: pohjoisessa Siilinjärven, Iisalmen, Lapinlahden ja etelässä Suonenjoen.

Yleiskaavajohtaja Juha Romppasen mukaan lähijuna-ajatus perustuu siihen, että radan varressa mahdollisten seisakkeiden ympäristössä olisi työpaikkakeskittymiä. Sellainen on suunnitteilla tulevan matkakeskuksen yhteyteen ja etenkin Savilahteen.

Lähivuosina Kuopio rakentaa voimakkaasti Savilahtea, jossa sijaitsee jo Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampus ja sen vieressä Kuopion yliopistollinen sairaala. Savilahteen on tulossa myös ammattikorkeakoulu, aikuiskoulutusta ja asuntoja. Romppasen mukaan tulevaisuudessa Savilahdessa työskentelee, opiskelee tai asuu kaikkiaan 34 000 ihmistä, joita lähijuna palvelisi.

”Savilahden alueen yleiskaavassa on huomioitu seisake. Junasta pääsisi melko lailla suoraan työtiloihin”, hän sanoo.

Tampereen ratikka kulkisi runsaan 7 minuutin välein

  Vaunut Tampereelle on määrä tilata Transtechilta Otanmäestä. Tehdas aikoo tehdä niistä myös vientituotteen

  Jos päätös on myönteinen, raitiotien rakentaminen alkaa useasta kohdin jo ensi vuonna.

  Ensimmäiseksi valmistuisi osuus Hervannasta keskustaan, toinen osa keskustasta länteen sen jälkeen.

 Tampereen ratikan vuoroväli olisi 7,5 minuuttia Ratikan nopeus olisi enimmillään 70 kilometriä tunnissa, ja vuoroväli arkisin 7,5 minuuttia.

 Vaunuun mahtuisi 240 matkustajaa.

 Varikko tulisi Hervantaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Antti Rinne kehottaa suomalaisia synnytystalkoisiin – kaksikin lasta olisi jo ”huomattava parannus”

    4. 4

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    5. 5

      Mies kaahasi satasta keskellä Töölöä ja vastaantulevien kaistalla Bulevardilla – autossa oli mukana huumeita ja ladattu käsiase

    6. 6

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    7. 7

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    10. 10

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää