Kotimaa

Presidentti Niinistöllä jäivät unet vähiin – voiton jälkeen puhui ”eri Trump” kuin kampanjassa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on onnitellut Donald Trumpia. Keskiviikkona Niinistö tapasi sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin Brysselissä.

Bryssel. Presidentti Sauli Niinistö nukkui huonosti tiistain ja keskiviikon välisen yön, koska hän ei malttanut olla seuraamatta Yhdysvaltain presidentinvaalin laskentaa.

Niinistö kertoo torkahtaneensa hetkeksi, kun ensin näytti sille, että demokraatti Hillary Clinton olisi voittamassa merkittävän Floridan osavaltion vaalin.

“Sitten nukahdin tunniksi. Taisin nähdä unia siitä. Kun heräsin, se oli jo ylösalaisin”, Niinistö totesi tiedotustilaisuudessa Brysselissä keskiviikkona.

Kun tilanne oli ylösalaisin, republikaanien Donald Trump oli aloittanut monet ennusteet yllättäneen marssinsa kohti voittoa.

Niinistö asetteli varovasti sanojaan tulevasta maailman vaikutusvaltaisimmasta miehestä.

“Oli mielenkiintoista seurata sitä Trumpin [voiton jälkeistä] puhetta oman väkensä keskellä. Se oli ihan eri Trump, siis esiintymistavaltaan ja myöskin sisällöltään kuin mitä tähän asti”, Niinistö sanoi.

Hän huomautti, että Trump esiintyi sovittelevasti jopa Clintonin suuntaan kehuen häntä tärkeästä työstään Yhdysvalloille. Kampanjan aikana Trump nimitteli Clintonia “roistoksi”, jonka hän heittää tyrmään väitettyjen rikostensa vuoksi.

Niinistö tapasi keskiviikkona sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin Brysselissä. Molemmat miehistä pyrkivät vakuuttamaan, ettei Trumpin voitto tarkoita mullistusta Euroopan turvallisuuspoliittiseen asetelmaan.

“En usko, että tästä seuraa mitään järisyttävää uutta sen enempää globaalisti kuin Itämerenkään kohdalla. Trump on ilmoittanut halukkuutensa keskusteluyhteyteen Venäjän kanssa ja se on tietenkin erittäin hyvä asia”, Niinistö arvioi.

Naton pääsihteeri Stoltenberg oli samoilla linjoilla. Hän sanoi olevansa vakuuttunut, ettei Yhdysvaltain “kivenkova sitoutuminen” Natoon tule muuttumaan miksikään Trumpinkaan aikana.

Kampanjansa aikana Trump totesi, että häntä ei välttämättä kiinnosta puolustaa sellaisia Nato-liittolaisia, jotka eivät täytä velvollisuuksiaan. Stoltenberg uskoi, että myös Trumpin Yhdysvallat ymmärtää Naton yhteisen puolustuksen sotilasliiton kulmakiveksi.

“Olen varma, että Yhdysvallat pitää sanansa. Ei vain Naton suhteen vaan muullekin kansainväliselle yhteisölle”, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan myönteistä on, että Yhdysvaltain vaalit on nyt käyty ja tulos on selvillä. Pitkään jatkunut epävarmuus voittajasta on kaikonnut.

“Onnittelen Donald Trumpia vaalivoitosta ja Yhdysvaltain kansaa heidän tekemästään valinnasta”, Niinistö totesi tiedotteessaan, joka julkaistiin pian vaalin ratkeamisen jälkeen keskiviikkona.

Niinistö myös toivoi, että Yhdysvaltain sitoutuminen Eurooppaan jatkuu.

”Toivotan Donald Trumpille onnea ja viisautta vaativassa, koko maailmalle merkittävässä tehtävässä”, totesi Niinistö vaalituloksesta antamassaan lausunnossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Pohjois-Koreassa maanjäristys: Kiina epäilee räjähdystä, Etelä-Korea pitää luonnollista syytä todennäköisempänä – HS seuraa

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää