Kotimaa

Ydinvoimalan rakentajayrityksille venäjän tulkkeja lyhytkurssilla – ”Olisi vaativa työ kovan luokan ammattilaisellekin”

”Ydinvoimalan työmaa on kuin aivokirurgiaa. Ihan pienillä meriiteillä ei sinne pitäisi päästä”, suomii tulkkien liiton toiminnanjohtaja.

Työ- ja elinkeinopalveluiden tuore kurssi-ilmoitus venäjän kielen tulkkien työvoimapoliittisesta koulutuksesta on saanut tulkkauksen ammattilaiset takajaloilleen.

Ilmoituksen mukaan tavoitteena on kouluttaa opiskelijoita työtehtäviin, joka voivat liittyä Fennovoiman Hanhikivi 1-hankkeeseen.

Sadan päivän koulutusjakso sekä maininta ”työpaikoilla tapahtuvasta oppimisesta” saa Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toiminnanjohtaja Kristiina Antinjuntin kiihtymään puhelimessa.

”Vertaisin ydinvoimalan työmaata aivokirurgiaan. Ihan pienin meriitein ja vähäisillä kokemuksella ei pitäisi ihmisiä päästää tällaiselle työmaalle”, Antinjuntti hämmästelee.

Hän muistuttaa, että Suomessa on kokeneita konferenssitulkkeja, joita pitäisi ensimmäisenä pestata. ”Työ edellyttää hyvin analyyttistä mieltä, kykyä etsiä oikeaa tietoa sekä terminologiaa ja ottaa haltuun laajoja kokonaisuuksia. Se on vaativa ja vastuullinen tehtävä kovan luokan ammattilaisille.”

Koulutuksen on tilannut Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus Tampereen aikuiskoulutuskeskuksesta. Ely-keskuksen osaamisen ja työelämän yksikön päällikkö Eine Kela muistuttaa, että tulkkien tehtävät ovat hyvin moninaisia.

”Tehtävät riippuvat siitä, miten eri yritykset pääsevät urakointiin kiinni. Tavoitteena on, että tämän kurssin avulla varautumista voisivat tehdä pienetkin yritykset.”

Fennovoiman kehityspäällikön Juha Miikkulaisen mukaan kurssi on tarkoitettu lähinnä pohjalaisten pienten ja keskikokoisten yritysten tarpeisiin, jotta nämä aikanaan rohkaistuisivat osallistumaan Hanhikivi 1:n tarjouskierroksille.

”Täytyy muistaa, että alkuvaiheessaan Hanhikivi 1:n urakat eivät ole rakettitiedettä. Ne ovat melko tavanomaisia maanrakennus- ja talonrakennusurakoita”, Miikkulainen sanoo.

Fennovoima ei ole koulutuksen tilaaja eikä ole palkkaamassa sieltä väkeä omiin tehtäviinsä. Hanhikivi 1:n työkieli on englanti, ja laitetoimittaja Rosatom on tähän mennessä tarjonnut Miikkulaisen mielestä päteviä tulkkipalveluita.

Fennovoima taas on käyttänyt omalta osaltaan myös niitä veteraanitulkkeja, jotka ovat aikanaan osallistuneet Loviisan ydinvoimalan urakkaan.

Haussa oleva venäjän kurssi on osa noin 700 000 euron pottia, jonka hallitus on osoittanut työvoimapoliittiseen koulutukseen alueella. Miikkulaisen mielestä kurssit ovat erinomainen tilaisuus Pohjois-Pohjanmaalla.

”Toivoisin todella, että ihmiset hakeutuisivat niille. Taannoin Raahessa jouduttiin betoniraudoittajan kurssi perumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kurssi oli ajateltu ydinvoima- ja tuulivoimarakentamisen tarpeisiin.”

Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen järjestämän venäjän kurssin hakuaika päättyy marraskuun 23. päivänä. Koulutuspäällikkö Osmo Moilanen ennakoi, että hakijoina on lähinnä äidinkieleltään venäläisiä ihmisiä, joilla on sekä työkokemusta että korkeakouluopintoja tulkkauksesta ja kääntämisestä.

Sadan päivän koulutusjakso kattaa vain osan varsinaisesta asioimistulkin tutkinnosta, joka tyypillisesti suoritetaan puolessatoista vuodessa.

Asioimistulkit työskentelevät muun muassa oikeusistunnoissa sekä sosiaalitoimen asiakastehtävissä. Tammikuussa alkavaan kurssiin kuuluu työharjoittelua yrityksissä.

Kristiina Antinjuntti on tyytyväinen, ettei opiskelijoita olla suoraan upottamassa ydinteknologian ammattitermistöön.

”Mutta aina, kun opiskelija tekee työpaikkaharjoittelua, hänellä pitää olla riittävä ohjaus ja valvonta. Tulkin koulutukseen ei lyhyt kurssi riitä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tulkkaus
  • Fennovoima
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    2. 2

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    3. 3

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    8. 8

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    9. 9

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää