Valikko
Kotimaa

Kirkon ja järjestöjen säätiö ryhtyi tukemaan ylivelkaantuneita

Tilaajille

Suomen evankelisluterilainen kirkko sekä joukko päihde-, vankeinhoito- ja mielenterveysjärjestöjä ovat perustaneet Takuu-säätiön tukemaan kriisitilanteissa olevien ylivelkaantuneiden selviytymistä. Säätiö ei maksa velkoja, vaan auttaa ensisijaisesti laitoksissa olleita itse selviytymään veloistaan. Säätiö tekee asiakkaalle selvityksen tämän veloista, neuvoo, tekee sopimuksia sekä takaa luottoja.

"Ylivelkaantuminen on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Takuu-säätiö ei voi kokonaan poistaa ylivelkaantumista, mutta se voi auttaa velkaantumisen vuoksi ahdinkoon joutuneita ihmisiä", arkkipiispa John Vikström sanoi säätiön perustamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Oikeusministeri Tarja Halosen mielestä yhteiskunnan toimien lisäksi tarvitaan myös kansalaisten otetta velkakierteen katkaisemiseksi. Huono-osaisia on laskettu olevan noin 600000 vuonna 1987 - tosin kaikkia ylivelkaantuneita ei pidetä huono-osaisina. Oikeusministeriö onkin yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa asettanut työryhmän säätiön mahdollisten asiakkaiden kartoittamiseksi.

Säätiön mahdollisia asiakkaita ovat paitsi laitoksista - esimerkiksi vankilasta tai mielisairaalasta vapautuvat - myös muut kriisitilanteissa olevat.

Mallia säätiön perustamiseen on otettu Saksasta, jossa takaukset ovat olleet enintään 40000-50000 Suomen markkaa. Suomessakaan laina ei saa olla niin suuri, ettei asiakas pystyisi selviämään siitä 4-5 vuoden maksuajalla. Säätiön asiakkaiden velat eivät siis usein ole määrältään suuret. Kun velat suhteutetaan asiakkaiden huonoihin tai olemattomiin tuloihin, niistä selviytyminen ilman apua voi olla vaikeaa.

Saksalaisen säätiön takaamista lainoista on maksettu takaisin moitteetta kaksi kolmasosaa. "Jos Takuu-säätiön asiakkailla ilmenee maksuongelmia, vaihtoehtoina ovat sopimuksen uusiminen tai takausten maksaminen", vs. keräysjohtaja Eero Salmi joutuu myöntämään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    10. 10

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää