Valikko
Kotimaa

MIKSI? Onko kuusi lakannut kasvamasta?

Tilaajille

Maanviljelijä ja metsänomistaja Matti Juhonsalo Jokioisista harrastaa metsäntutkimusta. Juhonsalo on vuosien ajan mitannut kuusen pituuskasvua laajalla alueella Etelä-Hämeessä. Tulokset ovat hälyttäviä.

Juhonsalon tilastojen mukaan kuusen kasvu on eteläisessä Hämeessä rajusti tyrehtynyt. Pituuskasvu on mitattu joka vuosi yli tuhannesta parhaassa kasvuiässä olevasta puusta. Juhonsalon kuuset kasvoivat latvoistaan 1985 keskimäärin 39,3 senttiä, 1986 31,3 senttiä, 1987 23,3 senttiä, 1988 28,5 senttiä, 1989 21,6 senttiä ja tänä vuonna enää 13,3 senttiä.

Metsäntutkijat ovat päässeet yksimielisyyteen siitä, että havupuut ovat viime vuosina harsuuntuneet. Pituuskasvun loppuminen olisi uutinen. Keväällä julkaistun metsäntutkimuslaitoksen suurinventaarion mukaan kuusi kasvaa paremmin kuin koskaan.

Kumpi mittaa kuusen kasvun tarkemmin metsäntutkimuslaitos vai Matti Juhonsalo, metsäntutkimuslaitoksen kasvututkimuksen johtaja, professori Kari Mielikäinen?

"En epäile yhtään, etteikö Juhonsalo mittaa tarkasti. Mutta en tiedä, onko hän mitannut puita avohakkuualueilla vai harvennusmetsissä. Harvennushakkuissa karsitaan huonommat, kärsineet puut. Se sotkee tuloksia." Kasvaako kuusi siis yhtä hyvin kuin ennenkin?

"Viime vuonna kuusi ja koivu kasvoivat huonosti. Tämän vuoden mittaustulokset eivät vielä ole selvinneet. Ongelma on, että metsäntutkimuslaitoksessa mittaamme enimmäkseen puun paksuuskasvua ja Juhonsalon mittaukset koskevat kuusen pituuskasvua. Paksuuskasvussa ei pitkällä aikavälillä ole havaittavissa hidastumista, päinvastoin." Miksi metsäntutkimuslaitos ei mittaa puiden pituuskasvua?

"Luotettavaa pituuskasvumittausta varten puita pitäisi kaataa, ja se on kallista. Meitä epäilyttää tämmöinen, että hakkuuaukealle mennään kaadettuja puita mittaamaan. Tosin ei olisi hullumpaa, jos myös puiden pituuskasvua tutkittaisiin. Tieto pituuskasvun vaihtelusta kiinnostaisi metsäntutkijoita." Mitä ajattelette kansalaisten metsäntutkimusharrastuksista?

"Se on kannustettavaa puuhaa. Tulokset saattavat hätkähdyttää tutkijaa ja tämä joutuu miettimään, josko niissä on perää. Mutta ei pidä verrata valtakunnallista metsien inventointia ja jonkun metsänomistajan joiltakin aukoilta keräämiä tuloksia ja väittää, että ne ovat yhtä tieteellisiä." Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon aseman johtaja, tohtori Olavi Laiho on ollut mukana, kun Matti Juhonsalo on tehnyt mittauksiaan. Olavi Laiho, ovatko Juhonsalon tulokset luotettavia?

"Kyllä ne ovat hyvin vankalla pohjalla. Aineistot ovat laajoja ja kasvu oikein mitattu. Suuri osa mittauksista on tehty paljaaksi hakatuilla alueilla, joten leimikon kaikki puut ovat olleet mukana. Samoja terveisiä kuulee nyt kaikkialta. Isännät ovat huomanneet, että kuusi ei enää kasva." LAURI MALKAVAARA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää