Valikko
Kotimaa

Aids-tukikeskuksen teettämä tutkimus: Homojen seksikäyttäytyminen muuttunut turvallisemmaksi

Tilaajille

Homoseksuaalit ovat muuttaneet sukupuolikäyttäytymistään turvallisempaan suuntaan. Tähän ovat päätyneet kyselytutkimuksessaan dosentti Martti Grönfors ja tutkija Heikki Partanen .

Kysely seksikäyttäytymisestä lähetettiin yhteensä kolmellesadalle ihmiselle. Kohderyhmänä olivat mieshomot, ulkomailla työskentelevät ja prostituoidut. Vastauksia tuli yhteensä 163. Vähiten vastauksia tuli prostituoiduilta. Myös narkomaaneja yritettiin saada mukaan tutkimukseen, mutta heitä ei tavoitettu.

Tutkimuksen valossa hiv-valistusta pitäisi antaa erityisesti heteroseksuaaleille yleensä sekä aroille homoseksuaaleille. Homoseksuaalien valistuksen tulisi tutkijoiden mielestä olla tukemista ja identiteetin vahvistamista.

Homomiesten riskikäyttäytyminen saattaa johtua ahdistuneisuudesta. Riskikäyttäytymiseen yhdistyvät salailu, eristäytyminen sekä huono itsetunto. Ilmitulon pelko voi heillä olla suurempi kuin hiv-tartunnan pelko.

Valtaosa syrjintää kokeneista homoista katsoo syrjinnän vaikuttaneen heidän itsetuntoonsa ja identiteettiinsä. Ennakkoluulot ja syrjintä luovat siis olosuhteita riskikäyttäytymiselle, tutkijat sanovat.

Heterot ottivat enemmän riskejä

Heteroseksuaaleilla miehillä riskikäyttäytyminen näyttää liittyvän ainakin osin perinteisen miehisen roolin toteuttamiseen. Osalla heistä positiivinen sosiaalinen sukupuoli-identiteetti eli tyytyväisyys omaan sukupuoli-identiteettiin, seikkailun ja vaihtelun halu sekä tarve kokeilla omia sukupuolisia kykyjä ovat yhteydessä tilapäisiin sukupuolisuhteisiin tuntemattomien partnereiden kanssa ja osin myös suojaamattoman yhdynnän kanssa.

Naisten suojauduttava oma-aloitteisesti

Grönfors katsoo, että seksuaalisuutta tukevat valtarakenteet ovat tukeneet nimenomaan miehistä seksuaalisuuutta. Naisen seksuaalisuus on ollut lähinnä miehen seksuaalisuuden toteuttamista.

Naisten valistukseen tulisi liittää tietoa, joka saisi heidät paremmin ymmärtämään, että seksuaalinen itsenäisyys ja itsenäinen suojautuminen ovat kaksi eri asiaa. Naisten pitäisi suojautua oma-aloitteisesti jättämättä kondomin hankintaa miehen vastuulle.

"Asenneilmapiirin olisi myös muututtava niin, että nainen ja kondomi ei herättäisi mielikuvaa huonosta naisesta, vaan valistuneesta naisesta", Grönfors sanoo.

Ensimmäisen aids-tukikeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan aids-valistus on mennyt perille, mutta se ei välttämättä vaikuta yksilön seksikäyttäytymiseen.

Ennalta ehkäisevä terveyskasvatus vaatii perusteellista uudelleen arviointia. Grönfors ei usko, että yleisellä pelotteluun perustuvalla kampanjoinnilla saataisiin parhaita tuloksia hi-viruksen torjunnassa.

"Hiv-valistusta ei saa koskaan erottaa yleisestä sukupuolivalistuksesta. Nuorille pitäisi puhua heidän omalla kielellään ja riittävän varhain", Partanen sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää