Valikko
Kotimaa

Enontekiö otti työttömiä pyytämään kapisia kettuja Työllistämiskokeilu laajenee muuallekin Lappiin

Tilaajille

Kymmenen Enontekiön työvoimatoimiston palkkaamaa metsästäjää verottaa työttömyystyönä liian suureksi kasvanutta pienpetokantaa: kettuja, minkkejä, kärppiä ja näätiä. Kyseessä on kokeilu, jonka aikana työttömät tekevät työllisyysvaroin riistanhoitotyötä.

Erityisenä pyynnin kohteena ovat sairaat ketut. Syyhypunkin aiheuttama kapi on levinnyt Ruotsista Länsi-Lappiin. Eniten kapisia kettuja on tavattu Enontekiöllä, jossa karvanlähdöstä kärsivät ketut ovat menneet koirankoppeihin ja tartuttaneet sairauden koiriin. Useita koiria on jo jouduttu lopettamaan.

Enontekiön työllistämismalli on leviämässä muihinkin suurtyöttömyydestä kärsiviin kuntiin. Muun muassa Sallan, Savukosken, Suomussalmen ja Hyrynsalmen riistamailla liikkuu tänä keväänä kymmeniä työvoimatoimiston palkkaamia metsästäjiä, jotka ketunpyynnin lisäksi tekevät mitä erilaisimpia riistanhoitotöitä.

Työllistämispalveluvaroja voidaan työministeriön päätöksen mukaan käyttää 34:ssä Lapin, Oulun ja Pohjois-Karjalan läänin kunnassa, joissa työttömyysprosentti on yli 7,5.

Toimistotöitä ei riitä kaikille

"Ensin työttömille etsitään normaaleja töitä. Työllisyyspalveluun turvaudutaan äärimmäisenä keinona, kun muut keinot eivät auta. Joudumme jatkuvasti miettimään uusia työllistämiskeinoja työttömyyden lisääntyessä", Karjalainen sanoo.

"Enontekiöllä olemme rakentaneet 560 minkinloukkua sekä useita varishäkkejä, joilla pyydetään kanalintujen munia syöviä korppeja ja variksia", metsästysporukan nokkamies Aulis Harju kertoo.

Pohjois-Suomen riistanhoidon suurin ongelma on kuitenkin kettujen huikea lisääntyminen. Pohjoisen riistanhoitopiirit ovat arvioineet, että kettuja on nyt enemmän kuin koskaan tällä vuosisadalla.

"Nahan hinnan romahtamisen jälkeen kettujen määrä on kasvanut voimakkaasti. Lapissa on tällä hetkellä arviolta 20000 kettua", Lapin riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja Urpo Kainulainen sanoo.

Kortistoissa taitavia eränkävijöitä

"Enontekiön kokoisesta kunnasta on vaikea löytää pitkäaikaistyöttömille mielekästä työtä. Pientä kanalintukantaa voidaan elvyttää pyytämällä lintuja ja niiden munia syöviä pienpetoja. Enontekiöllä on noin 50 ammattimaista riekonpyytäjää. Ilman riekkoja hekin joutuisivat työttömiksi", Enontekiön työvoimatoimiston johtaja Pertti Kokko sanoo.

"Kyllä työttömillä on teetetty turhempaakin työtä. Lapin laajoilla kairoilla vapaaehtoisen riistanhoitotyön keinot eivät riitä. Metsäkanalintuja syövät pienpedot ovat lisääntyneet liian nopeasti", Kainulainen huomauttaa.

Valtio maksaa pitkäaikaistyöttömän palkan. "Ilmaisia" työntekijöitä voidaan osoittaa yleishyödyllisille yhdistyksille kuten riistanhoitoyhdistyksille ja vain poikkeustapauksessa yrityksille.

Pitkäaikaistyöttömät ovat myös keränneet ja kunnostaneet museoesineitä Jutaavat Saamelaiset -yhdistyksen ylläpitämään Enontekiön saamelaismuseoon. Järkevän työn osoittaminen ei ole helppo tehtävä, sillä Enontekiöllä on vain kymmenkunta yhdistystä.

"Työllistämispalvelun turvin on työllistetty Enontekiöllä yhteensä 142 pitkäaikaistyötöntä. Silti emme ole saaneet laskettua työttömyysprosenttia 7,5 prosenttiin, vaan se on tällä hetkellä noin 14. Ilman erityistoimia työttömyysprosentti olisi lähes 30. Vielä pitäisi työllistää 80 pitkäaikaistyötöntä", Kokko sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää