Valikko
Kotimaa    |   Miksi?

Kunnat eivät hakeneet inkeriläisille asuntolainaa

Tilaajille

Valtion lisäbudjetissa varattiin viime vuonna 75 miljoonaa markkaa kuntien käyttöön asuntojen hankkimiseksi inkeriläisille paluumuuttajille. Rahaa kuluikin vain noin 42 miljoonaa markkaa, joten 32 miljoonaa on siirrettävissä muille asunnontarvitsijoille.

Lisäbudjettiraha oli tarkoitus suunnata asuntojen hankintalainoina Suomeen pysyvästi muuttaville inkeriläisille. Hankintalainan suuruus on 95 prosenttia asuntohallituksen vahvistamasta hankinta-arvosta.

Tänä vuonna inkeriläisille ei ole erikseen varattu hankintalainoihin rahaa. Kunnilla on oikeus hankkia asunnottomille inkeriläisille asunto normaalien pykälien mukaan.

Ylitarkastaja Olli Pakarinen asuntohallituksesta, miksi kunnat ovat jättäneet inkeriläisille varattuja asuntorahoja käyttämättä?

"Ilmeisesti inkeriläiset eivät ole ainakaan toistaiseksi kovin pysyvää väkeä. Arvelen, että tämä voi olla yksi syy. Lisäksi lisäbudjetti annettiin vasta loppuvuodesta hakuun. Voi olla, ettei kuntien päätöksenteko ulkomaalaisten ottamisesta käynytkään hetkessä. En oikein osaa asettua 450 kunnan housuihin ja tietää, miksi hankintalainaa ei haettu." Kuinka moni kunta anoi rahaa inkeriläisten asuntoja varten?

"Yksitoista." Kuinka paljon Suomessa on inkeriläisiä?

"Heitä on tuhatkunta. Inkeriläisiä tulee vuosittain noin tuhat, mutta harvat heistä asettuvat tänne pysyvästi. Inkeriläiset käyvät täällä vähän aikaa töissä ja palaavat sitten takaisin." Onko mahdollista, että jollekin inkeriläiselle hankittu asunto annetaan toiselle inkeriläiselle, jos ensimmäiseksi asunnon saanut palaakin takaisin?

"Kyllä se varmaankin on mahdollista. Tosin olen vain hallintobyrokraatti, joten en osaa sitä aivan varmasti sanoa." JAAKKO KUPARINEN

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää