Valikko
Kotimaa

Rantasipi-ketju lomauttaa ja irtisanoo työntekijöitään

Tilaajille

Rantasipin Aulangon hotelli on irtisanonut kuusi työntekijää, jotka osallistuivat 20:n muun työntekijän kanssa paikalliseen työnseisaukseen ennen pääsiäistä hotelli- ja ravintolalakon alla. Muiden työsuhteet on palautettu.

Rantasipi-ketjun Jyväskylän hotelli Laajavuori puolestaan lomauttaa koko henkilöstönsä kolmeksi ja puoleksi viikoksi porrastaen ensi elokuuhun mennessä.

Rovaniemellä sijaitseva Rantasipi Pohjanhovi neuvottelee 35 työntekijänsä lomautuksesta huhti-toukokuussa.

Työntekijät aikovat riitauttaa lomautukset. Työnantajan mielestä viime elokuussa annettu lomautusvaroitus oikeuttaa sen toteuttamaan lomautukset nyt ilman erillistä varoitusta. Työntekijäin mukaan taloon on kuitenkin elokuisen varoituksen jälkeen palkattu ulkopuolista työvoimaa ja määräaikaisia työsopimuksia on solmittu. Heidän mielestään tämä on katkaissut lomautusvaroituksen voimassaolon.

Pohjanhovin palkkausjärjestelmän muuttaminen on viety välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Työntekijät vastustavat palkkauksen muuttamista palvelurahapohjaisesta kiinteäpalkkaiseksi.

Rantasipi-ketjun hotelleissa syntyneet paikalliset riidat palkkausjärjestelmistä ja työvuoroista hiersivät pahasti viikko sitten päättyneen hotelli- ja ravintolalakon sovittelua.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää