Valikko
Kotimaa

Tietokonepeli opettaa suurturmien hallintaa Sotilasversio armeijan lääkintäkoulun käyttöön

Tilaajille

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) on kehitetty onnettomuustilanteiden hallintaa opettava tietokonepeli. Pelin sotilasversio otetaan käyttöön syyskuun puolivälissä armeijan lääkintäkoulussa Lahdessa. Siviiliversiota ryhdytään pelaamaan ensiksi Kuopion yliopistossa ja KYS:ssa, ajankohta on tosin vielä avoin.

Pelin lääketieteellisestä suunnittelusta ovat vastanneet ylilääkäri Matti Mattila ja lääkäri Erkki Koski KYS:sta, käytännön ohjelmoinnista tietotekniikan opiskelija Mauno Rönkkö osana varusmiespalvelustaan. Rahoituksesta on huolehtinut maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta.

"Pelaaja arvioi kuvaruudulla näkyvien onnettomuuden uhrien vammat, asettaa hoidettavat kiireellisyysjärjestykseen ja päättää hoitotoimista", ylilääkäri Mattila kertoo.

Pelissä on lukuisia vaikeusasteita uhrien määrän, vammojen laadun ja käytettävissä olevien voimavarojen mukaisesti.

"Käytännössä isoja onnettomuuksia sattuu harvoin, ja kuitenkin niihin on voitava varautua", Mattila sanoo. Hänen mukaansa pelin etuja ovat harjoittelun toistettavuus, helppous ja halpuus sekä turvallisuus: toisin kuin oikeissa tilanteissa, virhearviot eivät vie potilaan henkeä.

Peli on Mattilan mukaan huomattavasti monipuolisempi kuin ns. karttaharjoitukset, joissa suuronnettomuuksien hoitoon perehdytään kartan ja siirrettävien magneettinappuloiden avulla.

Varusmieslääkärien koulutukseen

Kuopion yliopiston käyttöön tulevassa siviiliversiossa haavoittuneet korvataan onnettomuuden uhreilla. Lääkintäupseerien, -aliupseerien ja -miesten tilalle kuvaruutuun astuvat lääkärit, sairaanhoitajat ja sairaankuljettajat.

"Tämä ensimmäinen siviiliversio kuvaa ensiapuryhmän toimintaa maastossa. Suunnittelemme myös pelejä, jossa harjoiteltaisiin onnettomuusuhrien hoitoa terveyskeskuksen tai suuren sairaalan tiloissa", ylilääkäri Mattila kertoo.

"Peliä voi soveltaa paikallisiin oloihin. Nilsiän terveyskeskuksessa ei ole järkeä pelata Helsingin yliopistollisen keskussairaalan voimavaroin", hän jatkaa. Yksi ja sama peruspeli muuntuu helposti kuvaamaan eri onnettomuustyyppejä.

Ylilääkäri Mattila arvioi, että pelillä saattaisi jossakin vaiheessa olla käyttöä soveltuvuustestinä: kuka pystyy kiireisen ensiavun vaatimaan päätöksentekoon ja siten ensiapuryhmän jäseneksi tai johtajaksi. Pelillä voitaisiin arvioida myös ryhmäläisten lisäkoulutuksen tarvetta.

Mattila arvelee pelille löytyvän ostajia terveydenhuollon oppilaitoksista, terveyskeskuksista, sairaaloista ja vapaaehtoisjärjestöistä. Peli käynee Mattilan mukaan kaupaksi myös ulkomailla, kunhan se vain muunnetaan paikallisia oloja vastaavaksi.

"Hinta aiotaan pitää alhaisena. Tavoitteena on pelin levittäminen mahdollisimman laajalle ja sitä kautta katastrofivalmiuden kehittäminen ja ihmisten auttaminen", Mattila sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    10. 10

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää