Kotimaa

Puolustusvoimat muutti ohjeistusta sänkyjen sijaamisesta, hiustyylistä ja palveluspuvun käytöstä – tällainen on armeijan uusi ohjesääntö

Päivitetyssä palvelusohjesäännössä Puolustusvoimat on myös joutunut ohjeistamaan tarkemmin, missä tilaisuuksissa ei ole suotavaa liikkua sotilaspuvussa.

Puolustusvoimien uusi palvelusohjesääntö tulee voimaan ensi vuoden alussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ruotuväki.

Uuden ohjesäännön kaikkiin lukuihin on tehty useita muutoksia. Niistä keskeisimmät koskevat päivittäistä palvelusta, turvallisuustoimintaa, sotilaallisia tilaisuuksia, sotilaan esiintymistä ja sotilaspuvun käyttöä julkisuudessa, kertoo uudistustyötä johtanut everstiluutnantti Pekka Halonen.

”Prosessi kesti puolitoista vuotta. Tätä on tehty harkiten, ei ole hetken mielijohteesta päädytty muutoksiin. Varusmiehiä mutta myös kantahenkilökuntaa koskevia muutoksia on tehty paljon”, Halonen sanoo.

Muutokset koskevat muun muassa vuoteiden sijaamista, joka jatkossa tehdään vasta aamupalan jälkeen. Yön ajaksi päiväpeiton voi nyt taitella jakkaran ja kaapin ohella myös sängyn päätyyn.

”Kysymykseen, että miksi pinkkaa ei ohjeisteta enää tekemään vain jakkaralle, vastaus on, että kaikissa [varusmiesyksiköissä] jakkaroita ei ole”, Halonen perustelee.

”Vuoteen sijaaminen aamupalan jälkeen puolestaan mahdollistaa vuodevaatteiden tuulettumisen”, Halonen sanoo.

Lisäksi sotilaiden hiustyylistä ja pukeutumisesta tulee tarkempia määräyksiä. Esimerkiksi tukan räikeä värjääminen kielletään sekä miehiltä että naisilta.

”Värjääminen esimerkiksi šokkivärein tai neonvärein on kielletty. Hiusten värjäyksen on oltava hillitty ja asiallinen sekä luonnollisen oloinen.”

Uusi ohjesääntö ohjeistaa tarkemmin miesten ja naisten välistä kanssakäymistä. Myös säädytön puhetapa kielletään.

”Sotilaalta edellytetään toiminnassaan yleisiä hyviä tapoja ja käyttäytymissääntöjä. Epäasiallinen kielenkäyttö, ilmaisut ja termit eivät kuulu niihin.”

Puolustusvoimat on myös joutunut ohjeistamaan tarkemmin, missä tilaisuuksissa ei ole suotavaa liikkua sotilaspuvussa. Taustalla on viime kesänä käyty keskustelu, kun Puolustusvoimissa työskentelevä sotilas osallistui sotilaspuvussa Pride-kulkueeseen.

Uudessa palvelusohjesäännössä sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kiellettyä ”julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa”, joihin Pride-kulkuekin lukeutuu.

Myös puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa sotilaspuvun käyttö on kiellettyä.

Uusi ohjesääntö astuu voimaan tammikuussa 2017. Nykyisin voimassa oleva ohjesääntö on vuodelta 2009.

Päivityksen taustalla ovat esimerkiksi puolustusvoimauudistus, yhdenvertaisuuslaki, uskonnolliset kysymykset sekä muutokset Puolustusvoimien sisäisissä ohjeissa ja määräyksissä.

 

Poimintoja uudesta ohjesäännöstä

Luku 10: Sotilaan on vältettävä kiroilua. Epäasiallinen kielenkäyttö ja säädytön puhetapa on kielletty.

Nykyisen ohjeen sanamuodon mukaan säädyttömyyksiä pitää vältellä.

Luku 92: Miesten ja naisten hiusten räikeä värjääminen esimerkiksi šokkivärein tai neonvärein on kielletty. Hiusten värjäyksen on oltava hillitty ja asiallinen sekä luonnollisen oloinen. Kaikenlaiset irtohiuslisät, hiuspidennykset ja -tuuhenteet sekä lisäkkeet ovat kiellettyjä, ellei niiden käytölle ole lääkinnällistä tarvetta.

Nykyisen ohjeen mukaan hiukset on vain pidettävä lyhyeksi ja siistiksi leikattuna, puhtaana ja siistiksi kammattuna.

Luku 184: Varusteet laitetaan yökuntoon siten, että päällys- ja alusvaatteet sijoitetaan yön ajaksi kaappiin. Päiväpeite taitellaan siististi kaappiin, sängynpäätyyn tai jakkaralle. Päiväpeitteen taittelusta ja säilyttämisestä on oltava yhtenäinen käytäntö perusyksikössä.

Nykyisen ohjeen mukaan päiväpeite taitellaan joko kaappiin tai jakkaralle.

Luku 186: Hiljaisuuden aikana voi muita häiritsemättä katsella televisiota, käyttää henkilökohtaisia päätelaitteitaan tai lukea tuvan ulkopuolella yksikön määrittämissä tiloissa.

Nykyinen ohjeen mukaan hiljaisuuden aikana ainoastaan yövalaistus saa palaa makuutiloissa.

Liite 10, kohta 3: Erityisruokavaliota noudatetaan useissa uskontokunnissa. Nämä ruokavaliot pyritään huomioimaan samoin kuin eettisistä syistä noudatettavat ruokavaliot.

Nykyisessä ohjeessa tällaisiin erityisruokavalioihin viitataan vain ”uskonnonharjoittamisen erityiskysymyksenä”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Armeija

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    8. 8

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    9. 9

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    10. 10

      Itsensäpaljastaja jäi kiinni Helsingin Mellunkylässä – silminnäkijöiden mukaan sama mies on nähty paljastelemessa itseään aiemminkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää