Valikko
Kotimaa

”Täällä meitä kohdellaan ihmisinä”

Kehitysvammaisille työpaikkoja etsivä salolaisyhdistys saa kehuja muttei tukea. Puheenjohtaja miettii öitä myöten, mistä saada rahoitusta.

Salon Annankadulla on monta kahvilaa. Yhden nimi, Ihme ja kumma, kertoo, että se ei ole aivan tavallinen.

Interiööri on kuin mummola: kalusteita on eri vuosikymmeniltä. Vappu Kemppinen tuleekin kahvilaan kuin kotiinsa.

”Toin takaisin kirjoja, jotka lainasin täältä”, hän sanoo istahtaessaan.

Anais Lehdonvalo kaataa posliinikuppiin pannukahvia teräskannusta. Markus Lehtonen tuo kakunpalan, jolle on ensin ripotellut tomusokeria.

”Kakku vie kielen mennessään”, Kemppinen kehuu.

”Täällä on hyvät tarjoilut, ystävälliset ihmiset, kiva olla, ja kysytään haluanko lisää.”

Lehtonen ja Lehdonvalo ovat ammattitutkinnon suorittaneita parikymppisiä, joilla on kehitysvamman takia vaikeuksia löytää työtä. HS kertoi Lehtosen työnhausta kaksi vuotta sitten, ja syksyllä alkanut kahvilapesti on hänen ensimmäinen oikea työpaikkansa.

Kahvilaa pyörittää Ihme ja kumma -yhdistys, joka syntyi musisoivan Salon vaijerit -yhdistyksen kylkeen. Kimmoke oli kysymys, jonka kehitysvammainen esitti Vaijerien radio-ohjelmassa: ”Miksi kehitysvammaisille ei tarjota kunnon töitä?”

Puheenjohtaja Jorma Nurminen ja rahastonhoitaja Armi Julkunen miettivät päivän, mitä he voisivat tehdä.

”Opiskelemaan lähtiessä on toiveita ja unelmia – yritän ja pääsen töihin. Kehitysvammaiset unelmoivat ja yrittävät, mutta tipahtavat työkeskukseen”, Nurminen kuvailee.

”Meillä ei ollut suunnitelmaa, budjettia eikä tiloja. Asiat kuitenkin loksahtivat.”

Yhdistyksellä on lähes 300 neliötä vanhassa puutalossa, kaupunkiolohuoneeksi kutsuttu kahvila ja kirpputori. Nurminen ja Julkunen remontoivat ne lahjoituksilla: maalit, huonekalut, verhot ja astiat ovat kierrätys­tavaraa. Keittiön lattiassa on yhdeksää eri laminaattia, Nurminen naurahtaa.

Kehitysvammaisia työllistyy työkeskukseen esimerkiksi pussittamaan ruuveja tai avotyöhön tavallisille työpaikoille.

”Avotyö on orjatyötä”, Lehdonvalo puuskahtaa.

”Siellä on velvollisuuksia, ei oikeuksia. Saat palkkaa viisi euroa päivässä, ja lounas maksaa 6,5 euroa.”

Kahvilassa Lehtonen, Lehdonvalo ja neljä muuta työntekijää saavat aamiaisen ja lounaan, vakuutukset ja 15 prosenttia kuukauden myynnistä.

”Täällä ei olla rahan takia vaan siksi, että meitä kohdellaan ihmisinä”, Lehdonvalo heittää.

”Haluamme olla yhdenvertaisia”, Nurminen selittää.

Työntekijät saavat työkokemusta, oppivat ruuanlaittoa ja tarjoilua, mutta myös kokevat onnistumisia ja saavat lisää rohkeutta. Lehdonvalo tekee lastenkirjaa kesällä ilmestyneen runokirjan jälkeen.

Työntekijät myös itsenäistyvät. Yhdistys löysi Juha Ilan­derille vakituisen työpaikan Citymarketista, ja sen myötä kolmekymppinen muutti ensimmäiseen omaan kotiin. Myös Lehtosessa näkyy muutos: hän on saanut itsevarmuutta.

Lehtonen kokkaa ja kuljettaa tilauksia neljänä päivänä viikossa. Tänään hän leikkaa ja paistaa lihan brittiläiseen paimenpiirakkaan, joka on työntekijöiden lounas.

Joni Härkönen keitti siihen perunasoseen. ”Todella hyvää muusia”, Nurminen kehuu.

”Levitä muusi tasaiseksi kerrokseksi lihojen päälle”, hän opastaa Lehtosta.

”Se pitäisi tehdä umpinaiseksi, mutta meidän ei tarvitse, koska ei ole brittejä syömässä.”

Soittokeikat tuovat Nurmiselle ja Julkuselle toimeentulon, ja kahvilaa pyöritetään sekalaisilla tuloilla kuten juhlien pääsylipuilla tai joulumarkkinoille tulevalla piparinmakuisella makkaralla.

”Kaikki mahdolliset säätiöt ja rahastot on haettu”, sanoo yhdistyksen sihteeri Kirsi Hirvonen-Mäkipuro.

”Moni kehuu toimintaa ja kannustaa jatkamaan. Olemme kuulemma uranuurtajia, mutta rahoitusta ei löydy.”

Nurminen tunnustaa miettivänsä öisin, mistä ensi viikolla saadaan rahaa. Vammaisia tukeva Tukilinja-lehti valitsi yhdistyksen Vuoden toimijaksi, mutta se ei tasoittanut tietä:

Virallista rahoitusta ei tule, koska yhdistys ei ole kaupungin yhteistyökumppani, eikä kenelläkään ole sosiaalialan tutkintoa, vain halua auttaa.

”Voisin tehdä tutkinnon välittämisestä ja kaverina olemisesta”, Nurminen heittää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kehitysvammaisuus
  • työpaikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    2. 2

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    3. 3

      Miksei poliisi tullut paikalle, kun 15-vuotias sipoolaispoika pahoinpideltiin? Ylikomisario vastaa

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä ja palasi kotiin

    5. 5

      Ennakkotietoja Trumpin ajamasta uudesta maahantulo­kiellosta tihkuu jo julkisuuteen – HSTV näyttää Valkoisen talon tiedotustilaisuuden suorana juuri nyt

    6. 6

      Tunnettu professori: Kova rasva ei olekaan haitallista sydämelle – suomalaisasiantuntijat ovat täysin eri mieltä

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Korot ovat yhä alhaalla, mutta tilanne ei jatku ikuisesti – Seitsemän vinkkiä asuntovelalliselle: näin varaudut korkojen nousuun

    9. 9

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    10. 10

      Mullistava tutkimustulos helsinkiläiskouluissa: homevaurioiden ja myrkkyjen yhteys opettajien oireiluun todistettiin sian siittiöiden avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    2. 2

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    6. 6

      Tämä ”boouuuu” -ääni kuuluu nykyään melkein aina Hollywood-trailerissa, mutta miksi? Kysyimme äänisuunnittelijalta

    7. 7

      Tunnettu professori: Kova rasva ei olekaan haitallista sydämelle – suomalaisasiantuntijat ovat täysin eri mieltä

    8. 8

      Mellakka tukholmalaislähiössä – poliisi ampui kohti kivenheittäjiä, ei osunut

    9. 9

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    10. 10

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    9. 9

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    10. 10

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    11. Näytä lisää