Kotimaa    |   Kommentti

Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

Viime aikoina Sipilän otteissa on näkynyt piirteitä, jotka ovat valitettavan tuttuja menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on nyt ollut pääministerinä puolitoista vuotta. Hän on ajanut itsensä ­sisään tehtävään, joka on poikkeuksellisen vaativa.

Sipilä on sekä puoluejohtajana että pääministerinä osoittanut, että hän on kovaa tekoa. Hän pani hämmästyttävän nopeasti keskustan rempallaan olleet asiat kuntoon ja nosti puolueensa Suomen suurimmaksi. Puolueen aktiivit ja kannattajat luottavat Sipilään kuin vuoreen. Näin voi päätellä gallupeista, joissa keskusta on säilyttänyt vahvan asemansa.

Pääministerinä hän ei ole onnistunut yhtä hyvin kuin puoluejohtajana, mutta arvosana on vähintään tyydyttävä. Hallitus pysyy pystyssä, vaikka ajat ovat vaikeat. Saavutukselle pitää antaa arvoa.

Vahvassa asemassa on myös vaaransa. Juha Sipilä on ­järjestyksessä kahdestoista Suomen pääministeri, jonka toimintaa olen seurannut ­politiikan toimittajana. Viime aikoina hänen otteissaan on näkynyt piirteitä, jotka ovat valitettavan tuttuja menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä.

Kutsun sitä ”pääministeritaudiksi”, johon yleensä sairastutaan juuri puolentoista ­pääministerivuoden paikkeilla.

Ensimmäinen vaaran merkki on, kun pääministeri alkaa puhua itsestään kolmannessa persoonassa. Pääministerin tehtävässä pitää olla itsevarma, mutta ei ylimielinen. Jos johtaja alkaa käyttäytyä ylimielisesti, häntä totellaan, mutta taskussa puristetaan nyrkkiä – tai sitten hänelle nauretaan. Arvovalta kärsii.

Toinen vaaran merkki on malttamattomuus kritiikkiä kohtaan. Pääministerin ei tarvitse eikä hänen pidä sietää kaikkea. Pääministerillä on oikeus tulla kuulluksi, jos hänen toi­miaan käsitellään. Hänellä on myös täysi oikeus antaa palautetta.

Aikaisemmatkin pääministerit ovat antaneet palautteita. Olen saanut Suomen pääministereiltä vuosien aikana satoja viestejä, suullisia ja kirjallisia. Helsingin Sanomat on saanut monta kertaa kuulla kunniansa. Luuria on lyöty korvaan.

Hämmästyin kuitenkin pääministeri Sipilän palautetavasta, kun luin hänen viime perjantaina lähettämiään viestejä Yleisradion päätoimittaja Atte Jääskeläiselle ja toimittaja ­Salla Vuorikoskelle. En ollut moista kokenut. Vanha nyrkkisääntö nimittäin on, että vallanpitäjän antama palaute muuttuu painostukseksi, jos se on jatkuvaa tai toistuu samasta asiasta kovin monta kertaa.

Jäin miettimään, että antaako nykyinen pääministeri yhtä kovasanaista palautetta myös muille tahoille kuin medialle, esimerkiksi virkamiehille, työmarkkinajärjestöjen johtajille tai toisille poliitikoille?

Jos Sipilä näin toimii, hän kerää suotta hiiliä päänsä päälle. Suomen pääministerillä on niin paljon valtaa, ettei hänen tarvitse korottaa ääntään. Pikemminkin päinvastoin – pääministerin voima piilee maltissa.

Jokainen pääministeri luo itse omat toimintatapansa niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Ei ole olemassa muottia, johon jokaisen pääministerin pitää sovittautua.

Sipilä on taustaltaan yrittäjä ja yritysjohtaja, ja tämä vaikuttaa hänen toimintatapoihinsa. Silti ällistyin, kuin luin uudesta Suomen Kuvalehdestä, että pääministeri on neljätoista kertaa vuokrannut yksityisen lentokoneen, tarttunut itse ohjaimiin ja lentänyt sillä virkamatkansa. Kulut hän on maksanut omasta pussistaan.

Kuvalehden jutussa arvioidaan, että neljäntoista yksityislennon kustannukset nousisivat satoihin tuhansiin euroihin.

Tämä menettely on täysin uutta Suomessa. En ole kuullut, että kukaan aikaisempi pääministeri olisi näin tehnyt.

”Lentämällä osan virkamatkoistaan itse Juha Sipilä on antanut Suomen valtiolle merkittävän rahallisen tuen”, todetaan Kuvalehdessä.

Tämä on totta, mutta silti Sipilän kannattaisi luopua tästä toimintatavasta. Kyllä Suomen valtiolla täytyy olla varaa maksaa pääministerinsä virkamatkat. Ja Suomen pääministerin pitää tottua siihen, että valtiollisia tehtäviä hoidetaan valtion kyydillä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    5. 5

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    6. 6

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – HS seurasi mukana

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    9. 9

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    10. 10

      IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää