Kotimaa

Vaatesuunnittelijoille Linnan juhlien aikataulu on armoton – suunnittelijat kertovat, millaisia pukuja tänä vuonna nähdään

Presidentin vastaanotto tarjoaa erinomaisen ikkunan suomalaiseen muotisuunnitteluun.

Vaikka Linnan juhlissa on kyse ensisijaisesti Suomen itsenäisyyden juhlistamisesta, kohdistuu suuri mielenkiinto joka vuosi myös siihen, mihin vieraat pukeutuvat.

Presidentin vastaanotto tarjoaakin erinomaisen ikkunan suomalaiseen muotisuunnitteluun. Uusilla nimillä on mahdollisuus ponnistaa kaikkien suomalaisten tietoisuuteen, ja asemansa vakiinnuttaneet suunnittelijat saavat mahdollisuuden esitellä töitään miljoonayleisölle.

Tiukka aikataulu on suunnittelijoille haastava. Osa vieraista saa kutsunsa vasta marraskuun loppupuolella, joten aikaa suunnitteluun ja toteutukseen on vain muutama viikko. Se on ainutkertaiseen iltapukuun todella lyhyt aika.

Usein työ meneekin kalkkiviivoille. Itsenäisyyspäivän aattona tehdyllä soittokierroksella moni suunnittelija oli vielä tekemässä viimeistelyjä.

”Normaalisti iltapuvun suunnittelu on ajatustyötä, jota työstää jatkuvasti”, luonnehtii muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. ”Yhdeksää työtä ei kuitenkaan voi kypsytellä hitaasti. Täytyy istua alas ja ryhtyä töihin.”

Muurimäen luomuksia nähdään Linnassa kaikkiaan kymmenen, ja niistä yhdeksän on syntynyt viimeisen kolmen viikon sisällä.

Kaikki alkaa tapaamisesta kangaskaupassa: siellä perehdytään asiakkaan tyyliin, peilataan mieltymyksiä kankaiden kautta, käydään läpi mahdollisuuksia ja kuullaan asiakkaiden toiveita.

”Inspiroidun ihmisten erilaisuudesta. Tiedostan, että suunnittelemani puvut ovat hyvin erilaisia. Suunnittelijalle on kuitenkin ihanaa, että voi tehdä erilaista – tylliä, pitsiä, laidasta laitaan.”

Hän toivoisi näkevänsä Linnassa värikkäitä pukuja, jotta juhlan iloisuus tulisi esiin.

”Tummansininen on helppo suojaväri. Moni suhtautuu itsenäisyysjuhlaan vakavasti, itse ajattelen riemua ja iloa”, Muurimäki pohtii.

Suunnittelija Katri Niskasesta on seitsemässä vuodessa tullut yksi suunnittelijoista, joiden pukuja osataan odottaa. Hän teki ensimmäisen pukunsa Linnaan vuonna 2009, ja sen jälkeen kysyntää on ollut joka vuosi.

Tänä vuonna Niskasen luomuksia nähdään juhlissa lähes parikymmentä. Yhdeksän pukua hän on tehnyt mittatilaustyönä, muut ovat hänen valmiista mallistostaan.

Monet toivoivat nyt näyttävää pukua, Niskanen kertoo ilahtuneena.

”Mukana ei ole yhtäkään täysmustaa pukua, vaan tosi paljon värejä, myös hyvin kirkkaita. Paljon linjastaan kapeita siluetteja, avointa selkää, näyttävää laahusta”, Niskanen luettelee.

Niskasen lailla Muodin huipulle -sarjasta alkujaan tunnetuksi noussut Mert Otsamo on suunnitellut viisi iltapukua.

Näyttävästä tyylistään tunnettu Otsamo on suunnitellut muun muassa kansanedustaja Nasima Razmyarin ja poptähti Robin Packalenin asut. Monessa puvussa on mustaa, mutta myös metallinhohtoa, tummansinistä ja punaistakin.

”Sinivalkoiset juhlakokonaisuudet jätetään varmaan kuitenkin satavuotisjuhliin”, Otsamo arvelee.

Kysyttäessä tämän vuoden juhlapukutrendeistä Otsamo nostaa esiin sametin ja hihat. Näistä ainakin samettia hän on päätynyt käyttämään myös itse.

”En kuitenkaan välitä niinkään siitä, mikä on trendikästä. Asiakkaat ovat tulleet luokseni avoimin mielin oman tyylini takia, ja luottaneet taiteelliseen näkemykseen.”

Vaatesuunnittelija Jukka Rintalan luomuksia on nähty Linnan juhlissa säännöllisesti sitten vuoden 1996. Häntä hermostuttaa keskustelu siitä, kuinka monta pukua kukin on suunnitellut.

”Se ei ole se oleellinen asia. Oleellista on tehdä kaikki hyvin”, Rintala sanoo. Hän ei suostu edes kertomaan, kuinka monta hänen suunnittelemaansa pukua Linnassa tänä vuonna on – vain sen, että ”ainakin kahdeksan”.

”Jokaiselle tehdään oman näköinen juttu”, hän sanoo. ”Suhteessa siihen, millainen pöhinä puvuista on, aikaikkuna – runsas kaksi viikkoa – on hyvin lyhyt.”

Toiveet vaihtelevat. Jotkut toivovat todella näyttävää kokonaisuutta, kun taas osa haluaa asun olevan käytettävissä muutenkin kuin kerran.

Linnan juhlia Rintala luonnehtii oivaksi näyteikkunaksi suomalaiseen muotisuunnitteluun. Hän ei osaa tai halua arvailla, millaisia värejä, muotoja tai materiaaleja vieraat tai muut suunnittelijat tänä vuonna suosivat.

”En tiedä yhtään, mitä muut ovat tehneet.”

HSTV:n suora lähetys Linnan juhlista on katsottavissa täältä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Naisten tavallisin hormonihäiriö on vaikea tunnistaa – Kuukautiskierron häiriöt voivat kertoa munasarjojen monirakkulaisuudesta

    6. 6

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    7. 7

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää