Kotimaa

Uutisointi omistuksista ärsyttää yhä pääministeriä – Kiertääkö Sipilä veroja ja viisi muuta kysymystä vakuutuskuorista

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei käsitä, miten hän voi vielä avoimemmin sijoituksiaan paljastaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tyrmäsi jälleen perjantaina ja lauantaina hänen sijoituksistaan esitettyjä väitteitä ja epäilyksiä.

Erityisen ärtynyt Sipilä on ollut tänä vuonna Yleisradion tavasta kertoa hänen sijoituksistaan. Lauantaina Sipilä kävi Ylen Lauantaiaamussa kertomassa näkemyksensä omaisuudestaan, ja toisti, kuinka sijoituksia on tulkittu väärin.

Sipilä sanoo, että perätön väite on muun muassa se, ettei hän maksa osingoistaan veroja.

Perjantaina hän luetteli blogissaan sijoituksensa. Blogista löytyy myös linkit, joista käy ilmi julkisia tietoja pääministerin sijoituksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän korostaa kirjoituksessaan, että hänen sidonnaisuusilmoituksista on tehty kanteluita, mutta apulaisoikeuskansleri on todennut Sipilän sijoitusilmoitukset lain vaatimukset täyttäväksi.

Sipilä vakuutti, ettei hän omista suoraan yhtään osaketta, vaan hänen omistuksensa ovat kiinni kiinteistöissä, maassa ja erilaisissa sijoitusinstrumenteissa. Summia hän ei kerro.

Kiinteistöjen ja 180 hehtaarin metsätilojen lisäksi Sipilällä on omien sanojensa mukaan ”merkittävä rahoitusomaisuus” talletettuna Nordea Eläkesijoitukseen, kahteen Nordean säästöhenkivakuutukseen, Nordea Capital Private -tuottokoriin sekä OP Kasvutuottotiliin.

”En tiedä, miten enää avoimemmin kertoisin sijoituksistani”, Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina. ”Vähän turhauttaa, että kuinka monta kertaa nämä pitää avata.”

1. Pääministeri vakuuttaa, että kaikki hänen sijoituksensa ovat tiedossa. Miksi sitten mediassa ja eduskunnassa nousee tasaisin väliajoin vaatimus, että Sipilän pitää avata sijoituksensa?Kyse on pitkälti siitä, että Sipilä käyttää hyvin suosittuja sijoitusinstrumentteja, joihin liittyy epäilyjä, koska ne mahdollistavat sijoitusten ja osakekauppojen piilottelun.

Sipilä kuitenkin vakuuttaa, ettei hänellä ole piilossa sijoituksia, vaan kaikki on luettavissa sijoitusten raporteista. Vähäisellä vaivalla saa varsin kattavan kuvan hänen käyttämistään sijoitustuotteista.

Yksi hänen keskeinen tuote on Nordea Capital Private -sijoitus, jota kutsutaan myös vakuutuskuoreksi tai kapitalisaatiosopimukseksi. Kuori-sana tulee siitä, että sen sisään voi piilottaa halutessaan sijoituksensa eikä esimerkiksi kaupoissa näe, kuka ne on tehnyt.

Sipilä kuitenkin sanoo, ettei ole puuttunut millään tavalla, mihin hänen rahojaan Nordea Capital Private -nimisessä sijoitustuotteessa sijoitetaan.

Sipilän rahat tässä sopimuksessa ovat sopimuksen tuottokorissa, jonka sisältö on luettavissa kuukausiraporteista. Lue tästä, kuinka valtavan määrän erilaisia sijoitustuotteita kori sisältää.

Sipilä sanoo, ettei ole kertaakaan edes lukenut raporttia, eikä näin tarkalleen edes tiedä, mihin hänen rahansa lopulta on esimerkiksi juuri Nordea Capital Privatessa sijoitettu.

2. Jos Sipilä puhuu totta, mikä on ongelma?

Sipilää on syytetty siitä, että hän kiertää osinkojen ja myyntivoittojen verot, koska esimerkiksi Nordea Capital Privatessa tehdyistä osakekaupoista ei tule veroseuraamuksia eikä osinkoja veroteta.

Näin on, koska nykyisen lain mukaan tässä ja muissa rahastoissa osingot kertyvät rahaston sisällä verottomina. Vero maksetaan vasta, kun sijoituksesta nostaa ulos rahaa.

Tämä veroetu on myös lukuisissa muissa rahastoissa, ja tästä edusta nauttii ainakin noin miljoona suomalaista rahastonomistajaa. Normaalissa rahastossa sijoittaja ei voi tosin itse määrätä sijoitusten sisältöä, mutta vakuutuskuoressa voi.

Verottaja on kuitenkin linjannut, että vakuutuskuoresta tehty nosto on ensisijaisesti pääoman nosto, josta tarvitsee maksaa verot vasta, kun alkuperäinen pääoma on nostettu. Veroa siitä lähtee vasta, kun alkuperäinen pääoma on tuottanut jotain.

3. Onko oikein, ettei rahastoissa olevia osinkoja veroteta?

On hyvä kysymys, miksi nämä niin sanotut kapitalisaatiosopimukset tai vakuutuskuoret ovat erityisen kevyesti verotettuja, vaikka ne eivät ole millään tavalla varsinaisia vakuutuksia vaan puhtaita kevyen verotuksen mahdollistavia sijoituksia.

Sipilän hallitusohjelmassa näiden sijoitusmuotojen verotusta selvitetään. Asia on valmistelussa valtiovarainministeriössä, jossa katsotaan karsaasti vakuutuskuorien veroetuja. ”Jos esitys tulee, en takuulla vastusta sitä”, Sipilä sanoi Ylellä lauantaina.

4. Pitääkö paikkaansa, että Sipilä kiertää verotusta?

Sipilä korostaa, ettei hän omista suoraan osakkeita, joten hän ei edes voi maksaa suoraan osingoistaan veroja. Osingot kertyvät rahastoille, ei suoraan Sipilälle, aivan kuten kaikissa rahastoissa.

Tällä tavalla pääministeri ”kiertää” veroja samalla tavalla kuin kaikki ne suomalaiset, joilla on omaisuutta, jota verotetaan vasta kun omaisuus muutetaan rahaksi.

5. Onko Sipilän vakutuuskuori hyvä sijoitus?

Verottomuus tuo etuja, koska myyntivoitot ja osingot voidaan sijoittaa verottomasti eteenpäin. Toisaalta erityistä apua tästä on, jos kuoren sisällä käy aktiivisesti kauppaa ja kerryttää verottomia myyntivoittoja.

Sipilä ei ilmeisesti näin tee omasta aktiivisuudestaan, vaan luottaa rahastonhoitajaan – tai oikeastaan lukuisten rahastojen hoitajiin, sillä sijoituksen sisällä on valtava määrä erilaisia sijoitustuotteita.

Esimerkiksi Sipilän Nordean Capital Private on tuottanut keskimäärin viisi prosenttia vuodessa vuodesta 2009. Tuotteen järkevyyttä vähentää sen kalleus verrattuna suoriin sijoituksiin.

6. Kuinka paljon Sipilällä on omaisuutta?

Sitä ei tiedetä, koska Sipilä ei ole sitä kertonut. Hän oli äyrikuningas jo 1996, kun hän myi omistamansa yhtiön osakkeita. Hän on luopunut myös Elektrobitin osakkeista 2013. Miljoonista euroista joka tapauksessa lienee kyse.

Kyse on kuitenkin ennen kaikkea siitä, että kansalaiset tietävät pääministerin sidonnaisuudet. Jos Sipilän sanaan on uskominen, sidonnaisuudet voi tosiaan tarkistaa pankkien verkkosivuilta.

Sipilä on usein sanonut, että toimittajat haluavat vain tietää, paljonko hänellä on omaisuutta.

Ihan väärässä hän ei ehkä kaikkien toimittajien osalta tässä ole. Vakuutuskuoret ovat kuitenkin tuotteita, joita voi käyttää sijoitusten ja samalla sidonnaisuuksien kätkemiseen. Tämän takia Sipilältä aika ajoin aiheesta tivataan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Juha Sipilä
  • Yle
  • Sijoittaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    4. 4

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    5. 5

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    6. 6

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    7. 7

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää