Valikko
Kotimaa

Viemärivedet paljastavat vaarallisen metamfetamiinin lisääntymisen ja ekstaasin viikonloppukäytön – katso kaupunkisi huumetilanne

Suomi on metamfetamiinin käytössä kärkikastia Euroopassa, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Lahti näyttäytyy amfetamiinikaupunkina.

Suomalaisten kaupunkien viemäreissä virtaa yhä enemmän jäänteitä metamfetamiinista. Tiistaina julkaistun laajan eurooppalaisen huumausainetutkimuksen mukaan synteettisen, amfetamiininsukuisen huumeen käyttö Suomessa on jyrkässä kasvussa.

Jätevesistä voidaan selvittää hyvin tarkasti, millaisia huumeita eri kaupungeissa käytetään. Tutkimuksessa analysoitiin huumausaineiden jäämiä 60 eurooppalaisen kaupungin jätevesistä. Suomessa tutkimuksen teki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Espoossa metamfetamiinin määrät ovat lähes 20-kertaistuneet vuoden takaisesta. Myös Helsingissä lukema on noin 16-kertaistunut.

Huomattavia määriä metamfetamiinia löytyi myös Jyväskylästä, Kuopiosta, Turusta ja Savonlinnasta. Suomalaiskaupungit ovat metamfetamiinin osalta kärkikastia koko Euroopassa. Espoon, Helsingin ja Jyväskylän edellä olivat vain Slovakian Bratislava ja Piestany sekä Tšekin České Budějovice ja Saksan Dresden.

Tulokset paljastavat selvästi myös käytön jakautumisen eri viikonpäiville. Varsinkin ekstaasin eli MDMA:n käyttö näyttää tekevän piikin viikonloppuisin: siitä kertoo se, että jäämiä löytyy jätevesistä sunnuntaisin.

Katso tästä, miten huumejäämät näkyvät Suomen kaupungeissa. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.



Metamfetamiinia pidetään vaarallisena, koska se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Huume tuottaa vahvan mielihyvän tunteen, mutta saa ihmisen usein käyttäytymään arvaamattomasti ja sekavasti. Ainetta voidaan käyttää esimerkiksi syömällä, nuuskaamalla tai suonensisäisesti.

Päihteiden käyttäjille apua tarjoavan Osis II -hankkeen projektipäällikön Helena Syvärannan mukaan metamfetamiinin huono maine tunnetaan huumeiden käyttäjienkin parissa.

”Metamfetamiini on aine, jota asiakkaamme todella välttelevät. Moni sanoo, että se olisi viimeinen aine, mitä he käyttäisivät.”

A-klinikkasäätiön, Tukikohta ry:n ja Suomen Lumme ry:n yhteisen Osis-hankkeen tarkoituksena on tarjota päihteitä käyttäville sekä käytöstä kuntoutuville muun muassa koulutusta arjen hallintaan ja auttaa heitä osallisiksi mukaan yhteiskuntaan.

Metamfetamiinin suosion nousu näkyy Syvärannan mukaan päihdepalveluissa ainakin siten, että apua hakevat huumeiden käyttäjät ovat nyt keskimäärin huonommassa kunnossa kuin joitakin vuosia sitten.

Syväranta muistuttaa, että huumeiden käyttäjät ovat hyvin heterogeeninen eli toisistaan poikkeava joukko. Osasta käyttö ei välttämättä näy päällepäin.

Katukaupassa verrattain edullisen metamfetamiinin kohdalla tilanne on toinen.

”Metamfetamiini on huumeiden joukossa melko halpa aine. Sen käyttö tekee käyttäjänsä usein arvaamattomaksi ja sekavaksi. Ainetta ei voi käyttää niin, että jatkaisi samalla niin sanottua normaalia elämää.”

Syvärannan mukaan pääkaupunkiseudun kaduilta saa tätä nykyä lähes mitä tahansa huumetta. Metamfetamiinia käyttävät hänen arvionsa muun muassa ne, jotka ovat aiemmin käyttäneet jo muita huumausaineita ja ovat sitä kautta ajautuneet huonoon kuntoon.

”Ainetta käyttävät monet sellaiset, joiden omasta itsestä välittäminen on jo tipotiessään. Kun metamfetamiinia ostaa, ei voi mitenkään tietää, että mitä mömmöjä se sisältää. Mielestäni aineen käyttäminen on venäläistä rulettia omalla hengellä.”

Jätevesitutkimuksella kartoitettiin neljää huumausainetta: amfetamiinia, metamfetamiinia, MDMA:ta ja kokaiinia. Eniten suomalaiskaupunkien jätevesistä löytyi jälkiä amfetamiinin käytöstä.

THL:n huumaus- ja lääkeainetestauksen kehittämispäällikkö Aino Kankaanpää kertoo, että tutkimuksen osoittamat kasvut metamfetamiinin käytön määrissä yllättivät suomalaistutkijat.

”Kasvu oli yllättävän rajua, vaikka kasvua sinänsä osattiinkin ennakoida. Osittain näin suuri prosentuaalinen kasvu selittyy sillä, että Suomen lähtötaso oli melko matala. Aiemmin metamfetamiinin käyttö Suomen kaupungeissa on ollut satunnaisempaa.”

Metamfetamiinia voidaan kuljettaa ja käyttää useissa eri muodoissa. Niistä vahvimpien joukkoon kuuluu kiteenä liikkuva aine.

”Farmakologisesti amfetamiini ja metamfetamiini muistuttavat kovasti toisiaan. Käsittääkseni käyttäjien keskuudessa jälkimmäistä pidetään kuitenkin jonkin verran kovempana aineena, ja kyllähän se etenkin kidemuodossa on vahvaa.”

Joissakin kaupungeissa amfetamiinin ja metamfetamiinin käyttö nousee ja laskee samaan tahtiin. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Lahdessa amfetamiini on selkeästi edelleen käytetympi aine.

”Suomi on ollut amfetamiinimaa. Nyt seurataan, onko siitä tulossa metamfetamiinimaa, ja pysyykö ilmiö. Monien huumausaineiden kohdallahan niiden kysyntä tulee ja menee.”

Lahti näyttäytyy tutkimuksen perusteella amfetamiinikaupunkina. Siellä jäämiä löytyi enemmän kuin monessa muussa eurooppalaiskaupungissa. Lahden edellä oli aineiston 50 kaupungista vain neljä.

Myös Helsingin amfetamiinilukema sijoittuu tilaston kärkikymmenikköön sijalle 7. Hieman yllättäen noin 55 000 asukkaan Kotkakin on sijalla 10.

MDMA-jäämiä löytyi eniten helsinkiläisten jätevesistä. Helsingin edellä on kymmenen eurooppalaiskaupunkia.

Kokaiinin osalta suomalaiset jäivät koko tilaston viimeisiksi. Vähiten kokaiinia käyttäneistä 16 kaupungista 14 oli suomalaisia. Tutkimuksen kaupungeista eniten kokaiinia käytetään Antwerpenissa, Lontoossa, Zürichissa ja Barcelonassa.

Raportissa tutkittiin 60 eurooppalaiskaupungin jätevesiä. Tutkimuksen julkaisi EMCDDA, joka on EU:n huumausaineiden ja huumausaineriippuvuuksien tarkkailukeskus.

Oikaisu 14.12. kello 17.36: Jutussa väitettiin aiemmin, että kokaiini olisi synteettinen huumausaine. Se ei ole.

Fakta

Reaaliaikaista tietoa huumeiden käytöstä


 Jätevesitutkimuksilla saadaan riippumatonta tietoa jätevesiverkoston alueella tapahtuvasta huumeiden käytöstä lähes reaaliaikaisesti.

 Tutkimus tuottaa tietoa huumeiden käytön alueellisesta esiintyvyydestä ja siinä tapahtuvista muutoksista.

 Huumetilanteen tunteminen on avuksi kartoitettaessa toimenpiteitä muun muassa päihdehaittojen ehkäisemiseksi.

Lähde: THL

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Huumepolitiikka
  • Päihteet
  • Espoo
  • Helsinki
  • Jukka Vuorio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    4. 4

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    5. 5

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    6. 6

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    7. 7

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    8. 8

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    9. 9

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    10. 10

      Saaressa juhannusta viettänyt hukkui Puumalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    7. 7

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    8. 8

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    9. 9

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää