Valikko
Kotimaa

Pojilla menee yhä huonommin – professorilla on ratkaisu siihen, miten heidät pelastetaan syrjäytymiseltä

Pojilla ja nuorilla miehillä menee Suomessa yhä huonommin. Professori Katariina Salmela-Aron mielestä kouluissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota nuorten tunteisiin ja oppivelvollisuutta pitäisi jatkaa 18-vuotiaaksi saakka.

Lapsena professori Katariina Salmela-Arolla oli valoisa mummo, joka katsoi aina kohti tulevaa kesää ja seuraavaa lapsenlasta.

Tämän mummon asennetta tarvittaisiin Salmela-Aron mukaan nyt kiireesti suomalaisessa koulussa, jossa virheet ja unohdukset rekisteröidään, mutta onnistumisista kehuminen voi unohtua. Näin on hänen mukaansa yhä, vaikka kannustuksen suuri merkitys tiedetään ja siitä on puhuttu pitkään.

Kannustaa tekisi siis mieli, mutta sitä ennen on annettava ikävä ennuste. Suomen sijoitus oppimistuloksia vertaavassa Pisa-tutkimuksessa on laskenut jo kymmenen vuoden ajan. Oppimistuloksissa ollaan silti vielä maailman huippuluokkaa, mutta tulossa on uusia vertailuja, joissa Suomi tuskin yltää kärkisijoille.

 

”Kouluviihtyvyydessä Suomi on aivan häntäpäässä.”

Talousjärjestö OECD alkaa pian mitata Pisa-testien lisäksi myös lasten ja nuorten sosioemotionaalisia taitoja, siis kykyä tulla toimeen itsensä ja muiden kanssa. Salmela-Aro on mukana suunnittelemassa uusia testejä, joiden kokeilu aloitetaan ensi vuonna.

Kun häntä pyytää arvioimaan, miten Suomi näissä testeissä sijoittuu, hän ei selvästi odota suuria, mutta kannustaa silti vähän.

”Kouluviihtyvyydessähän Suomi on aivan häntäpäässä, viimeisten joukossa. Niin huonosti tässä tuskin käy. Pitää olla optimisti.”

Testeissä arvioidaan kolmea taitoa: kykyä asettaa ja saavuttaa tavoitteita, yhteistyötaitoja sekä kykyä ilmaista ja säädellä tunteita. Tunteiden säätelyyn kuuluvat osana myös optimismi ja itseluottamus. Näistä Suomi voi menestyä tavoitteiden saavuttamisessa hyvinkin.

”Siinähän on kyse sisusta. Sitä meiltä löytyy, sehän on jopa osa meidän kansallista identiteettiämme. Me olemme tunnollinen kansa, ja se on hyvä asia.”

”Yhteistyötaidot sen sijaan, niissä emme varmasti ole huipulla. Meillä vallitsee yhä yksin tekemisen kulttuuri. Tunteiden säätelyssäkin voi olla vielä tekemistä. Siihen ei ole suomalaisessa koulussa kiinnitetty huomiota, vaikka sitä voisi hyvin opettaa lapsille.”

 

”Nyt tilanne on räjähtänyt silmille.”

Suomessa ollaan nyt huolissaan pojista ja nuorista miehistä, Salmela-Aron mukaan syystäkin. Pisa-tulokset julkistettiin itsenäisyyspäivänä, ja olihan siellä hyviäkin tuloksia: suomalaistytöt ovat luonnontieteissä toiseksi parhaita. Mutta pojat ja nuoret miehet, heillä menee huonommin.

Tässä kooste huonoista uutisista: Tyttöjen ja poikien välinen osaamisero on kasvanut. Joka viides parikymppinen suomalaismies ei opiskele, ei käy töissä eikä työharjoittelussa.

Osa huonoista uutisista koskee tyttöjäkin: Poissaolot koulusta ovat lisääntyneet. Vanhempien tulot ja koulutustaso vaikuttavat yhä enemmän siihen, miten nuori koulussa pärjää. Koulujen väliset erot ovat kasvaneet. Kaupunkikouluissa saadaan parempia tuloksia kuin maalaiskouluissa. Eikä juuri ketään kiinnosta ammatti luonnontieteiden ja tekniikan parissa.

”Onhan näistä varoitettu, jo vuosia sitten. Nyt tilanne on sitten räjähtänyt silmille.”

Salmela-Arolla on toki ratkaisujakin.

Ensi töikseen hän jatkaisi oppivelvollisuutta 18-vuotiaaksi saakka. Sillä saataisiin estettyä suuri osa syrjäytymisestä.

Koulujärjestelmä saisi jäädä ennalleen, ja nuori voisi valita, meneekö ammattioppilaitokseen vai lukioon. Jompaankumpaan olisi kuitenkin mentävä, ellei sitten opiskelisi oppisopimuksella.

Ehdotuksen takana on vuosien tutkimustyö. Salmela-Aro on tutkinut erityisesti nuorten elämän nivelkohtia, koulunvaihtoja, opiskelemaan hakemisen ja työelämään siirtymisen vaiheita. Jokaisessa nivelkohdassa osa löytää reittinsä ja siirtyy sujuvasti eteenpäin, mutta osa putoaa muiden kelkasta.

Kriittisin nivelkohta on peruskoulun jälkeen, kun murrosikä on vielä täydessä myrskyvaiheessa ja monien nuorten tulevaisuuden­suunnitelmat ylettyvät hädin tuskin seuraavaan perjantai-iltaan. Silloin on liian helppo jättää koulunkäynti sikseen.

Jos oppivelvollisuus ei päättyisi peruskouluun, jäisi yksi mahdollinen syrjäytymiskohta kokonaan pois. Samalla pidettäisiin koulussa suuri osa niistä, jotka nyt jättävät ammattioppilaitoksen kesken.


 

”Pienelläkin kannustuksella voi joskus saada aikaan hyvän kierteen.”

Senkin Salmela-Aro tietää, mitä hän ei Suomeen halua.

Jakoa hyviin ja huonoihin kouluihin, taistelua paikoista hyvissä kouluissa – sellaista eroa rikkaiden ja köyhien oppimistuloksissa kuin esimerkiksi Britanniassa on.

Valitettava tosiasia on, että kotitausta vaikuttaa myös Suomessa enemmän kuin ennen. Aina se on vaikuttanut, mutta vielä kymmenen vuotta sitten erot oppimistuloksissa olivat pienemmät. Erot voivat kummuta asioista, joille koulu ei voi tehdä paljon, kuten työttömyydestä, rahattomuudesta ja eriarvoisuuden lisääntymisestä muussa yhteiskunnassa.

Hyvinvoivan keskiluokkaisen perheen lapsi saa kotoa paljon huomaamatonta apua, jota toimeentulon kanssa taistelevassa perheessä ei välttämättä pystytä antamaan: apua kielten opiskelussa, laajan sanavaraston ja ymmärryksen koulutuksen tärkeydestä.

Koulu voi tasata näitä eroja opettamalla jokaiselle perustaidot; lukemisen ja laskemisen lisäksi ainakin raha-asioiden hoidon, silittämisen ja kyvyn elää ja tehdä työtä yhdessä.

Ehkä kaikkein tärkeintä olisi auttaa jokaista nuorta löytämään se asia, missä juuri hän on hyvä.

”Pienelläkin kannustuksella voi joskus saada aikaan hyvän kierteen. Jokainen – ihan jokainen – on kuitenkin hyvä jossain.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    5. 5

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    6. 6

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    7. 7

      Saimme hädin tuskin pelastettua naisen Hietalahden satama-altaasta – tikkaista olisi ollut apua

    8. 8

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    9. 9

      Suomea uhkaavat yhä rajummat verkkohyökkäykset – ”Olemme kokeneet vain pieniä laineita”

    10. 10

      Seppo Ojala on pappi, mutta hän ei tiedä, onko Jumalaa olemassa – ”Haluan pysyä mieluummin kriittisenä epäilijänä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    9. 9

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    10. 10

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää