Kotimaa

Poliisi uskoo Tesoman pahoinpitelyn selviävän – kuva epäillyistä saatiin henkirikostutkinnan kautta

Tutkinnanjohtaja uskoo, että epäillyt saadaan uusien vihjeiden perusteella tunnistettua.

Poliisi on saanut ”viitisenkymmentä” vihjettä Tampereen Tesomalla kaksi vuotta sitten tehdystä pahoinpitelystä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.

Vihjeiden joukossa on Kinnusen mukaan myös uutta tietoa. Tutkinnanjohtaja uskoo, että epäillyt saadaan vihjeiden perusteella tunnistettua.

”Useampia nimiä on mainittu, ja eiköhän nimien joukossa ole myös oikeat nimet”, Kinnunen sanoo.

”Olemme tienneet jo aiemminkin tällä alueella toimivista pahantekoporukoista.”

Kinnusen mukaan alkavan viikon aikana poliisi tekee päätöksiä kuulusteluista.

Poliisi alkoi saada vihjeitä perjantaina sen jälkeen, kun se julkaisi pahoinpitelyä todistaneen sivullisen ottaman valokuvan kolmesta epäillystä.

Epäillyt pahoinpitelivät noin 50-vuotiaan miehen Tesomalla 4. elokuuta 2014 eli yli kaksi vuotta sitten.

Todistajan mukaan nuoret olivat piirittäneet uhrin kadulla, lyöneet tätä ja alkaneet sitten penkoa uhrin taskuja. Pahoinpitelyn todistaja oli saanut teon keskeytymään huutamalla epäillyille.

Poliisin mukaan todistaja auttoi uhria keräämään ostoksensa ja kysyi tältä ”poliisin tai sairasauton tarpeesta”. Uhri ei kuitenkaan halunnut apua vaan poistui paikalta.

Poliisi ei ole tavoittanut pahoinpitelyn uhria. Kinnunen kuitenkin toivoo, että hänet tavoitettaisiin.

Poliisi tutkii tapausta ainakin toistaiseksi pahoinpitelynä.

”En vielä tiedä, [muuttuuko nimike] ryöstöksi. Todistaja sanoi, että epäilty penkoi pahoinpidellyn kassia.”

Poliisi julkaisi todistajan ottaman kuvan vasta nyt, sillä se sai kuvan vastikään käyttöönsä.

”Saimme kuvan vasta nyt. Tämä kuva ja henkilö tulivat Tesoman henkirikostutkinnan kautta tietoon.”

Kinnunen viittaa joulukuussa samana vuonna tapahtuneeksi epäillyn murhan tutkintaan.

Tuolloin noin 40-vuotias mies löydettiin kuolleena Tesoman valtatien kevyen liikenteen väylältä. Pahoinpitelyyn liittyvä valokuva siis päätyi poliisille henkirikostutkinnan kautta.

Osa pahoinpitelyn yhteydessä saaduista uusista vihjeistä on liittynyt myös Tesoman henkirikokseen.

Kinnunen ei halunnut kuitenkaan tässä vaiheessa kommentoida henkirikokseen liittyviä vihjeitä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pahoinpitelyt
  • Tampere
  • Henkirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille pari sataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Sisäministeri Paula Risikko: Ulkomaalais­taustaisten ja ulkomaalaisten auttaminen Turussa osoitti valtavaa esimerkkiä – ”Yhdessä se turvallisuus tehdään”

    10. 10

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    11. Näytä lisää