Kotimaa

Tutkimus: Joka neljäs kuudesluokkalainen ei osaa kunnolla uida

Osassa Suomen kunnista ei koululaisille järjestetä lainkaan uimaopetusta.

Suomalaisista kuudesluokkalaisista uimataitoisia on 76 prosenttia, eli joka neljäs ei osaa kunnolla uida, selviää tuoreesta valtakunnallisesta uimataitotutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan tyttöjen ja poikien uimataidossa ei ole suuria eroja. Suuria eroja löytyy kuitenkin eri kunnissa asuvien lasten väliltä. Syynä tutkimuksen mukaan on ennen kaikkea se, että kaikissa kunnissa ei uimaopetukseen varata lainkaan määrärahoja.

”Kunnissa, joissa opetussuunnitelman mukaista uimaopetusta ei järjestetä lainkaan lasten uimataito on selvästi heikompi. Näissä kunnissa uimataitoisia on ainoastaan 63 prosenttia, kun taas kunnissa, joissa opetusta on jokaisella luokka-asteella, uimataitoisia on 79 prosenttia”, sanoo Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön Likesin tutkija Matti Hakamäki.

”Tutkimuksessa nousi esiin myös huoli maahanmuuttajataustaisten oppilaiden muita heikommasta uimataidosta.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikissa kunnissa ei ole lainkaan uimahallia, ja näistä kunnista vain puolet järjestää kuudesluokkalaisille uimaopetusta. Toisaalta vaikka halli olisikin, joka viidennessä kunnassa oppilaat eivät silti ui.

”Onkin huolestuttavaa, että näin monessa kunnassa lasten uimataidosta ja turvallisuudesta ollaan valmiita tinkimään. Juuri koulujen uimaopetuksellahan voidaan tavoittaa myös niitä lapsia, joilla ei muuten eri syistä johtuen vapaa-ajalla ole mahdollisuutta käydä säännöllisesti uimahallissa ja oppia uimaan”, kommentoi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton puheenjohtaja Jukka Rantala tiedotteessa.

Opetushallituksen opetusneuvoksen Matti Pietilän mukaan perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteena on lain mukaan antaa oppilaille tarpeellisia tietoja ja taitoja.

”Uima- ja vesipelastustaidot voidaan katsoa elämässä tarpeellisiksi kansalaistaidoiksi”, Pietilä sanoo.

Tutkimuksessa uimataitoa selvitettiin pohjoismaisen uimataidon määritelmän pohjalta, eli kuinka moni oppilas pystyy veteen pudottuaan uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.

Vastaajiksi arvottiin 250 suomen- ja 25 ruotsinkielistä ala- tai yhtenäiskoulua, joissa oli kuudesluokkalaisia oppilaita. Oppilaiden vastauksia saatiin 4 213, ja lisäksi haastateltiin 17 uimaopettajaa.

Kuudesluokkalaisten uimataitoa ja uimaopetuksen järjestämistä Suomessa on seurattu Likes-tutkimuskeskuksen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton sekä Opetushallituksen yhteisenä hankkeena vuodesta 2000.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uinti
  • Uimahallit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    3. 3

      Sisustajat hullaantuivat viherkasveihin ja hittikasvit ovat paikoin loppuneet kukkakaupoista – ammattilainen kertoo, miten ”vihersisustat” tyylikkäästi

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      Ensimmäinen kiinalainen lentoyhtiö avaa reitin Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää