Kotimaa

Finlanders-yhtyeen keikka keskeytyi myrskyn ravistelemalla ruotsinlaivalla: ”Lava oli kuin pommin jäljiltä”

Laulaja-basisti Aarne Hartelin kertoo, että sitkeimmät kuuntelijat yrittivät tanssia myrskyn keinuttamassa laivassa. Lopulta esitys jouduttiin kuitenkin keskeyttämään.

Jos on soittanut tiuhaan keikkailevassa iskelmäyhtyeessä 80-luvulta lähtien, vastaan lienee vuosien saatossa tullut myös horjuvin askelin kulkevaa tanssikansaa.

Torstain vastaisena yönä Finlanders-yhtyeen jäsenet joutuivat kuitenkin itse tasapainoilemaan pysyäkseen pystyssä ja väistelemään heiluvia mikrofoneja. Syynä oli esiintymispaikkaa, Viking Gabriella -risteilijää, riepotellut raju talvimyrsky. Avomerellä aaltojen keskikorkeus nousi yöllä yli kahdeksaan metriin.

Finlandersin basisti ja laulaja Aarne Hartelin kertoo, ettei ole ennen kokenut vastaavaa myräkkää Suomen leveysasteilla.

”Myteri oli tosiaan melkoinen. Ei meinattu sängyssäkään pysyä, hän kertoo Helsingin Sanomille.

”Aina, kun laiva paiskautui aaltoja vasten, kuului semmoinen päjähdys.”

Hartelinin mukaan sää oli lennokas jo tiistai-iltana, jolloin yhtye viihdytti risteilyväkeä menomatkalla. Bändiläiset joutuivat loppuillasta soittamaan tukevassa haara-asennossa, ja Hartelin itse väisteli edessään ollutta mikrofonia, jotta se ei olisi osunut hänen kasvoihinsa.

”Talon bändi aloitti sen jälkeen ja joutui istumaan monitorikaappien päällä, jotta pysyisi pystyssä”, Hartelin kertoo.

Keskiviikkoiltana myräkkä oli vielä pahempi. Muutama sitkeä yritti Hartelinin mukaan tanssia yhtyeen tahtiin, mutta suurin osa yleisöstä seurasi esitystä istualtaan.

”Muutama oli, joka koetti [tanssia]. Niinhän saattaa käydä, jos kumoaa olutta lasillisen tai pari, niin se tasaa tasapainoaistia”, Hartelin vitsailee.

Keikka loppui kuitenkin ennen aikojaan, kun laiva siirtyi saariston suojista avomerelle ja tavarat eivät enää pysyneet paikoillaan.

”Kaikki soittolaitteet rupesivat kaatumaan. Mikrofonin jalat, trumpetit ja muut puhaltimet kaatuivat, ja sitten oli pakko lopettaa.”

Hytissäkin merenkäynti oli sen verran kovaa, että tukea oli otettava seinistä. Hartelinin mukaan henkilökunta oli sitonut kiinni peliautomaatteja ja muita kaatumisvaarassa olleita esineitä, mutta aamulla ravintolasalissa oli lasinsirpaleita ja lava oli ”kuin pommin jäljiltä”.

”Ihmeen vähän oli meidän laitteita mennyt rikki. Trumpetin päälle oli kaatunut jotain ja suukappale oli vääntynyt. Mikrofonini löysin pitkällisen etsimisen jälkeen jostain lavan reunan kulmasta”, Hartelin kertoo.

Helsingin Sanomat haastatteli myös Gabriellalta aamupäivällä tulleita matkustajia, jotka kertovat risteilystään jutun yhteydessä olevalla videolla.

Orvokki Åkerlund sanoi Helsingin Sanomille, että ihmiset oksentelivat ja myrskyn riepottelemalla laivalla oli vaikeaa pysyä pystyssä.

”En ole ikinä ollut tämmöisessä tilanteessa kuin nyt”, hän sanoi.

”Sängystä meinasin tippua, mutta onneksi vain toiselle puolelle, sillä toisella puolella oli seinä”, kertoi puolestaan Seppo Lastunen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Myrsky
  • Risteilyt
  • Sää
  • Iskelmämusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    3. 3

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    4. 4

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    5. 5

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    6. 6

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    7. 7

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    8. 8

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    10. 10

      Pitävät johtopäätökset Turun veritöistä voi tehdä vasta, kun tiedot tarkentuvat nykyisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää