Kotimaa

Kokoomus epäilee Bernerin väyläyhtiötä – valtiovarainministeri Orpo: ”En näe, mitä lisäarvoa yhtiö tuo”

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo, että liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) selvitys ei vielä anna vastauksia tavoitteisiin korjausvelan poistamiseksi ja väyläinvestointien turvaamiseksi.

”Tällä tutustumisella emme ole saaneet varmuutta, että näillä keinoilla tavoitteisiin päästään.”

Orpon mukaan vaihtoehtoisia tarkasteluja tarvitaan. ”Bernerillä on nyt yksi elementti. Tarvitaan rinnakkaista valmistelua, muitakin työvälineitä korjausvelkaan ja liikennejärjestelmän kehittämiseen.”

Orpon mukaan kyse on niin valtavasta uudistuksesta, että vaihtoehtoisia malleja pitää olla. ”Tämä vaatii perusteellisen valmistelun”, Orpo sanoi.

Kokoomus pitää tärkeänä, että tiet ja väylät pidetään kunnossa ja käyttäjien maksut ja verot eivät nouse. Mutta onko oikea keino perustaa väyläyhtiö, siitä kokoomusministerit eivät ole varmoja.

”En ole vielä nähnyt, mikä on yhtiöittämisen lisäarvo. Yhtiö ei voi ylivelkaantua tai asettaa maksuja, jotka nostavat maksutasoa. Rahat kerätään kuitenkin viime kädessä veronmaksajilta”, Orpo sanoi.

Kokoomuksessa liikenneasioista vastaava ministeri Kai Mykkänen pohdiskeli syntyykö yhtiöstä aidosti hyötyä siihen verrattuna, että autoverosta siirryttäisiin korkeampaan ajoneuvoveroon tapauksessa, jossa on kiinteä aikaan perustuva tienkäyttömaksu.

Mykkäsen mukaan kokoomus valmistelee tarkempia linjauksia tutkittuaan Bernerin selvitystä.

”Linjauksemme perustuvat siihen, että kannustetaan siirtymistä puhtaampiin ajoneuvoihin, pitkäjänteiseen korjausvelan kasvun taittamiseen ja siirtymään liikkumiseen palveluna ja ehkä tehokkaampaan tapaan päättää investoinneista.”

Kokoomuksen vaatimukset asettavat kyseenalaiseksi Bernerin kunnianhimoisen aikataulun. Bernerin mukaan hallitus hyväksyisi väyläyhtiön keväällä ja syksyn budjettiriihessä päätettäisiin jo verolaeista, jotka tulisivat ensi vuonna voimaan yhdessä yhtiön perustamisen kanssa.

Orpo ja Mykkänen olivat pitkään hiljaa, kun heiltä torstaina kysyttiin, onko Bernerin aikataulu realistinen. ”Kiirehän tässä on, jos jotakin halutaan valmiiksi 2018 alusta”, Mykkänen lopulta sanoi.

Orpo korosti, että valtiovarainministeriössä ei ole valmistelussa muutoksia autoveroon, ajoneuvoveroon tai polttoaineveroihin. ”Hallitus ei ole vielä niin päättänyt.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoilu
  • Liikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Turun puukotuksiin reagoitiin vahvasti mediassa ja somessa – osa meni överiksi, listasimme räikeimmät ylilyönnit

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    6. 6

      Kaksi uutta kiinniottoa Turun puukotusjutussa – epäillyt kertoivat Suomessa olevansa algerialaisia, Ruotsissa marokkolaisia

    7. 7

      Mies kaahasi satasta keskellä Töölöä ja vastaantulevien kaistalla Bulevardilla – autossa oli mukana huumeita ja ladattu käsiase

    8. 8

      Suomi joutuu todennäköisesti lähettämään lisävoimia Afganistaniin – Trumpin pyyntöä odotetaan aivan lähiaikoina

    9. 9

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    10. 10

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    5. 5

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää