Kotimaa

Perussuomalaiset haali käräjille lautamiehiä neljä vuotta sitten – kysyimme yhdeltä, kuinka on mennyt

”En ole heidän kannattajansa – lautamiehen on toimittava oikeudessa täysin puolueettomasti”, sanoo maallikkotuomari Katja Salmivuori.

Helsingin käräjäoikeuden lautamies Katja Salmivuori tuntuu hieman kiusaantuvan, kun häneltä kysyy, onko hän perussuomalaisten kannattaja.

Helsinkiläinen asunnonvälittäjä Salmivuori pääsi lautamieheksi eli maallikkotuomariksi edellisten kuntavaalien jälkeen perussuomalaisten valitsemana.

”En ole heidän kannattajansa, mutta sillä ei ole merkitystä lautamiehen työn kannalta. Lautamiehen on toimittava oikeudessa täysin puolueettomasti”, hän sanoo.

Salmivuori kertoo, ettei hän kannata mitään muutakaan tiettyä puoluetta.

Uusien lautamiesten valinta on pian edessä, sillä kunnanvaltuustot nimittävät lautamiehet aina kuntavaalien jälkeen neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Lautamiehet käyttävät käräjillä tuomarin valtaa. Osa rikostapauksista käsitellään lautamieskokoonpanossa, johon kuuluu puheenjohtajana toimiva lainoppinut ammattituomari ja kaksi lautamiestä.

Puolueiden menestys huhtikuun kuntavaaleissa heijastuu myös käräjäoikeuksien lautamiesten valintaan.

Tavallisesti kukin valtuustopuolue saa esittää ihmisiä alueensa käräjäoikeuden lautamiehiksi valtuustopaikkamääränsä mukaisessa suhteessa. Suurin valtuustopuolue valitsee eniten lautamiehiä ja pienin vähiten.

Muut puolueet hyväksyvät yleensä esitykset sellaisenaan.

Lautamiesten valintatapa on herättänyt arvostelua. Esimerkiksi oikeusasiamies Petri Jääskeläinen pitää tuomioistuimen riippumattomuuden kannalta ongelmallisena, että nimitysvaltaa käyttävät poliitikot.

Osalla lautamiehistä on tiiviit siteet puolueisiin, mutta osa on Katja Salmivuoren tapaan sitoutumattomia.

Salmivuori ei ole havainnut neljän lautamiesvuotensa aikana, että lautamiesten mahdolliset puoluekytkökset olisivat tulleet esiin oikeusjuttujen käsittelyssä.

Perussuomalaiset lisäsi edellisissä kuntavaaleissa kannatustaan enemmän kuin mikään muu puolue ja sai siten myös valita selvästi aiempaa enemmän lautamiehiä.

Tilanne oli puolueelle uusi. Sillä ei ollut vastaavaa maallikkotuomariperinnettä kuin esimerkiksi keskustalla, kokoomuksella ja Sdp:llä, joilla on vakiintuneet rekrytointikanavat lautamiehille ja valmiiksi tiedossa sopivia henkilöitä.

Helsingin käräjäoikeuteen perussuomalaiset nimesivät 28 lautamiestä. Katja Salmivuori päätyi osaksi tätä joukkoa, kun perussuomalainen poliitikko Seppo Kanerva kysyi kiinnostusta tehtävään. Kanerva on Salmivuoren ystävä ja entinen naapuri.

”Otin selvää, mitä lautamiehet tekevät. Se vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Lautamiehenä pääsee näkemään, miten laki ja yhteiskunta toimivat”, Salmivuori kertoo.

Salmivuori on lautamiehenä käsitellyt syytteitä muun muassa törkeistä väkivaltarikoksista, kirjanpitorikoksista ja lapsiin kohdistuneista hyväksikäytöistä.

Istuntopäiviä hänellä on ollut keskimäärin kerran kuukaudessa.

Salmivuoren mukaan kaikki oikeudenkäynnit noudattavat lautamiehen roolin osalta samaa kaavaa. Ammattituomari johtaa pääkäsittelyä, ja lautamiehet seuraavat sitä.

Pääkäsittelyn jälkeen tuomari kertoo lautamiehille, mitä laki sanoo asiasta, ja määrittelee tuomiolle raamit.

”Sitten alamme keskustella asiasta ja kertoa omia mielipiteitämme”, Salmivuori kertoo.

Kaikissa tapauksissa ammattituomari, toinen lautamies ja Salmivuori ovat päässeet keskustelemalla ratkaisusta yksimielisyyteen, eikä tuomiosta ole äänestetty.

Salmivuori tuntee toimivansa lautamiehenä yhteiskunnan hyväksi.

”En ole aikaisemmin tehnyt yhteiskunnan hyväksi muuta kuin maksanut veroja. Koen tässä tehtävässä tekeväni jotain hyödyllistä.”

Oikeusministeriö päättää kevään aikana, montako lautamiestä valitaan kuntavaalien jälkeen käräjäoikeuksiin.

Ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan käräjäoikeudet ovat HS:n tietojen mukaan aikeissa esittää ministeriölle, että niihin valittaisiin hieman nykyistä vähemmän lautamiehiä.

”Näyttää siltä, että lautamiesten tarve on hieman vähentynyt. Voisi olettaa, että lautamiesten määrä ei tule ainakaan kasvamaan nykyisestä”, sanoo oikeusministeriön apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos.

Fakta

Lautamiesten käyttö on romahtanut


 Lautamiesten määrä on vähentynyt erilaisten uudistusten seurauksena. Lautamiehiä on nykyisin hieman yli 1 700, kun enimmillään heitä oli 4 300 vuonna 1993.

 Myös lautamieskokoonpanossa käsiteltävien oikeudenkäyntien määrä on vähentynyt merkittävästi. Viime vuonna lautamiehet osallistuivat noin 3 800 rikosasian käsittelyyn. Vielä viime vuosikymmenellä lautamiesistuntoja oli vuodessa noin 30 000.

 Lautamiesjärjestelmän lakkauttamistakin on väläytelty. Oikeusministeriön vuoden takaisen selvityksen mukaan lakkauttaminen toisi noin kahden miljoonan euron säästön. Ministeriössä ei ole käynnissä hanketta lautamiesistuntojen lautamiehistä luopumiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikeudenkäynnit
  • Käräjäoikeudet
  • Lautamiehet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    5. 5

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    6. 6

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – HS seurasi mukana

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    9. 9

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    10. 10

      IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää