Kotimaa

Helsingin sää tuntui tiistaina 17 pakkasasteelta – kysyimme turisteilta, tulivatko kalsarit mukaan

Shanghaissa ja Italiassakin tunnetaan pitkät kalsarit.

Ulkona on rapsakka, vajaan kymmenen asteen pakkanen ja Helsingin pitkillä kadunpätkillä tuulikin tuntuu poskipäissä. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää tuntui tiistaina jopa 17 pakkasasteelta.

Miten pärjäävät poloiset turistit? Jäätyvätkö aasialaiset ja eteläeurooppalaiset?

”Miinus 12 astetta oli hotellin mittarissa”, sanoo Wu Zhuowen karvahattunsa alta Keskuskadulla.

Hän on selvästi ihastuksissaan lukemasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kymmenen päivää ollaan oltu Suomen ja Islannin reissulla, ja tänään on kylmintä.”

Wun kotikulmilla Etelä-Kiinan Guangdongin maakunnassa mittari laskee miehen mukaan talvisin alimmillaan kymmenen plusasteen tietämille. Kesällä on tukalan kuumaa. Wu, hänen vaimonsa Wang Shiman ja mukana reissaavat sukulaiset ovat siis varmaan ostaneet ulkoiluvaatteensa matkaa varten.


”Ei, kyllä me käytämme Guangdongissa kylmimpään aikaan samoja vaatteita. Paria pitkähihaista ja ulkoilutakkia ja joskus jopa näitä talvikenkiä. Taloissa sisällä on niin kylmä, kun ei ole lämmitystä”, Wang Shiman selittää.

Suomesta he hankkivat hatut ja kunnon hansikkaat. Tosin rouva Wang on nyt avopäin ja takkikin on puoliksi auki. Hänestä Helsingissä ei tunnu kovin kylmältä.

”Mehän olemme Suomessa aina vain hetken ulkona. Sitten menemme sisälle lämpimään”, aviomies selittää ja vie sukunsa elektroniikka­liikkeeseen ostoksille.

Kauppatorilla shanghailainen pariskunta Zhong Junyi ja Bao Lei hytisevät. Rouva Baosta näkyy lähinnä nenänpää karvareunaisen hupun syvyyksistä. Takki on ostettu Suomesta. Housujen alla heillä on pitkät villakalsarit.

”Jos ei olisi tätä tuulta, niin tarkenisi ihan hyvin”, Zhong Junyi vakuuttaa.


Hän kertoo, että Shanghain kosteassa talvessa on kyllä lämpöasteita, mutta lämmittämättömissä sisätiloissa kylmyys tunkee luihin. Shanghaissakin käytetään pitkiä kalsareita, mutta ei villaisia.

Iso porukka italialaisia tutkii karttaa Pohjoisesplanadilla. Kauppahalli on hukassa. Monella on hartiat korvissa ja jalat hytisevät. Seurueen naiset taputtelevat takapuoltaan ja reisiään.

Taisi Suomen sää yllättää?

”Onhan täällä aika kylmä tuulen vuoksi, mutta hyvin me pärjäämme. Tulemme Pohjois-Italian Marcesinasta, joka on Italian kylmimpiä paikkoja. Talvisin siellä on usein –20 astetta”, sanoo Alessandro Solina.

Koko matkaseurue on hiihtoharrastajia. He olivat juuri Finlandia-hiihdossa, jonka kehumisesta ei tahdo tulla loppua. Fantastinen kokemus! Ne alamäet!

Nämä italialaiset ovat kerrospukeutumisen konkareita. Denis Garzotto nostaa lahjettaan ja vilauttaa pitkän lämpökerraston lahjetta.

Vaatteita ei ole tarvinnut Suomesta ostaa – jos ei lasketa Finlandia-hiihdosta matkamuistoiksi hankittuja t-paitoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakkanen
  • Matkailu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    8. 8

      Melania Trump puhui YK:ssa nettikiusaamista vastaan – riko vaikka miehesi puhelin, vastasi internet

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää