Kotimaa

”Loistava tunne herätä viikonloppuaamuun pirteänä ja raikkaalla suulla” – HS:n lukijat kertovat, miltä alkuvuoden tipattomuus tuntuu

Alkon tammikuun tilastojen perusteella juomia ostettiin tammikuussa poikkeuksellisen vähän. Moni HS:n kyselyyn vastannut aikoi jatkaa helmikuunkin tipattomana.

Tipaton tammikuu veti Alkon myynnin poikkeuksellisen pieneksi. Tammikuun myyntitilastojen mukaan Alkoista ostettiin tammikuussa 5,6 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Määrä on pienin yli kymmeneen vuoteen. Alkon tammikuun myynti oli pienempi viimeksi vuonna 2001.

Esimerkiksi viime vuoden tammikuussa Alkoista ostettiin 5,8 miljoonaa litraa alkoholijuomia, ja vuosina 2013 ja 2014 tammikuun myynti oli hieman yli kuusi miljoonaa litraa.

Alkon koko viime vuoden myynti oli yli 93 miljoonaa litraa alkoholijuomia, joista yli 15 miljoonaa litraa myytiin joulukuussa.

Joulu on Alkon myyntikuukausista ylivoimaisesti vilkkain, ja alkoholin myynti laskee aina tammikuussa. Vähäisen myynnin on arvioitu johtuvan tipattoman tammikuun lisäksi siitä, että ihmisillä on vielä kaapeissaan joulusta jääneitä juomia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen korostaa, että tammikuun myynti on vaihdellut 2000-luvun aikana alkoholin veromuutosten takia.

”Tammikuun myyntiin vaikuttaa myös vuosittainen kalenteri. Esimerkiksi tänä vuonna tammikuussa oli yksi perjantai ja lauantai vähemmän kuin edellisenä vuonna”, Pennanen sanoo.

Tilastojen perusteella suomalaiset juovat nykyään vähemmän, mutta valitsevat yhä useammin laadukkaamman ja hintavamman juoman.

”Tämä näkyy esimerkiksi samppanjan suosion kasvuna. Tammikuussakin samppanjan myynti kasvoi vajaat kuusi prosenttia”, Pennanen kertoo.

HS kertoi tammikuussa, että jopa joka viides alkoholia käyttävä suomalainen viettää tipatonta tammikuuta. Samalla HS kysyi lukijoilta tipattomasta tammikuusta. Kyselyyn vastasi yli 600 ihmistä.

Kymmenet vastaajat kertoivat, että tipattoman kuukauden viettäminen on perinne.

Eräs vastaaja kertoi aloittaneensa perinteen jo vuonna 1976. Toinen kertoi viettäneensä tipatonta tammikuuta 15 kertaa.

”Ihan hyvä tarkastella tottumuksia ja tapoja, sillä kesäloma ja pikkujoulukausi houkuttelevat tissutteluun. Painokin nousee”, 51-vuotias nainen perusteli alkoholitonta kuukauttaan.

Lupaus viettää alkoholitonta kuukautta on TNS Gallupin viimevuotisen haastattelututkimuksen mukaan vahva. Vain yksi prosentti vastanneista antoi viime vuonna periksi ja joi alkoholia tammikuun aikana.

Kyselyn vastausten perusteella terveyssyyt näyttävät olevan yleisin peruste alkoholipaussille. Eräs miesvastaaja kutsui tammikuuta ”maksan vuosilomaksi”.

”Elimistön on hyvä levätä joulun ja uudenvuoden aaton alkoholin käytön jäljiltä. Lisäksi on kivaa huomata, että kuukauden kuivuus ei käy voimille”, keski-ikäinen mies kertoi.

”Hieman yli koko aikuisiän on tullut olutta hörpättyä aina vain enemmän ja enemmän niin, että suurkulutuksen raja ylittyi jo yli vuosikymmen sitten, ja siitäkin on menty vain huonompaan suuntaan. Paino ja verenpaine ovat nousseet, diabetes 2:n oireita on tuntuvinaan, mieliala on yleensä melko ahdistunut ja hermostunut. Mahdolliset peruuttamattomat vauriot pyörivät mielessä ja aiheuttavat suoranaista pelkoa”, kolmikymppinen mies kertoi.

Muutama kirjoitti tauon vaikutuksista uneen.

”Itselläni alkoholi ei ole ollut ongelma, kuten ei varmasti monella muullakaan tipatonta viettävällä. On kuitenkin aivan loistava tunne herätä viikonloppuaamuun pirteänä ja raikkaalla suulla. Vire on aivan toisenlainen.”

”Jos työviikon aikana uni jää lyhyeksi ja pari lasia viiniä viikonlopun iltoina vie mahdollisuuden nukkua hyvin, krooninen väsymys on väistämätöntä”.

Tipattoman tammikuun viettäminen liittyy monella omaan alkoholisuhteeseen. Kuukauden paussin avulla voi näyttää itselleen, että alkoholin käyttö on hallinnassa.

”Viikonlopun saunaolut ja muutaman viinipullon rutiini pitää katkaista välillä ja arvioida uudelleen alkoholin käyttöä. Tätä olen tehnyt jo monena vuonna”, 68-vuotias mies kertoi.

Aina tauko ei ole helppoa. Yksi vastaaja kirjoitti ytimekkäästi, että ”alkuaikoina piti oikein kalenterista seurata, koska pääsee taas ottamaan”.

Osa vastaajista kertoi sortuneensa tipattoman aikana juomaan. Alkoholin himon lisäksi syinä näyttävät olevan muun muassa juhlatilaisuudet.

”Olin etukäteen päättänyt, että yksi tietty tilaisuus, jossa tarjolla on samppanjaa, oikeuttaa juomaan”, 50-vuotias mies kertoi.

Nelikymppinen nainen kertoi, että hänellä tipattomaan kuukauteen kuuluu aina yhden illan tauko.

”Ajattelen, että tipattomuus ei ole mikään rangaistus vaan mahdollisuus elimistölle tervehtyä. Kun jakaa tipattomuuden kahden viikon pätkiin, se ei tunnu miltään ”elinkautiselta”. Toivon, että jatkossakin malttaisin pitää viikon, parin taukoja alkoholinkäytöstä”, nainen kirjoitti.

TNS Gallupin mukaan joka toinen tipatonta tammikuuta viettänyt jatkoi paussia helmikuun puolelle tai ainakin kulutti alkoholia aiempaa vähemmän. Alkon tilastojen mukaan alkoholin myynti kasvaa helmikuussa vain hitusen verran.

Vastausten perusteella helmikuukin on vielä monelle rauhallisen juomisen kuukausi. Eräs vastaaja totesi, että mitä kauemmin hän on juomatta, sitä vähemmän hän haluaa juoda. Toinen vastaaja taas kertoi, että tee kelpaa helmikuussa hyvin työpäivän jälkeen punaviinilasillisen sijasta.

Keski-ikäinen nainen kertoi tipattoman sujuneen tänä vuonna niin hyvin, että hän aikoi jatkaa tipattomalla helmikuulla.

”Uni on parantunut, minkä ansiosta jaksan paremmin. Olen jaksanut urheilla lähes päivittäin, minkä takia mieliala on kohentunut.”

Kymmenkunta jakoi kokemuksensa siitä, kuinka tipaton tammikuu antoi sysäyksen alkoholin käytön lopettamiselle tyystin.

”Tipattoman jälkeen menossa kahdeksas vuosi ilman alkoholia, ei koskaan enää krapulaa”, keski-ikäinen mies kertoi.

”Ikävä kyllä en pystynyt aikoinani katkaisemaan tipattomuutta, joten sitä on jatkunut nyt jo kolme vuotta ja rapiat, eikä putkelle ole loppua näkyvissä”, toinen keski-ikäinen mies sanaili.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholi
  • Tipaton tammikuu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    3. 3

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    4. 4

      Kone aloittaa säästöohjelman ja aikoo karsia 1 000 työpaikkaa

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    7. 7

      Tässä ovat parhaat suomalaiset giffit 30-vuotisjuhlan kunniaksi – Soitimme gif-guruille ja kysyimme, miksi ne naurattavat

    8. 8

      THL möhli: 6 000 suomalaisen henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuoti verkkoon

    9. 9

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    10. 10

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää