Kotimaa

Susien pihakäynnit aiheuttavat pelkoa Salon seudulla – jahdissa kaadetun alfanaaraan kuolema voi lisätä vahinkoja

Alfanaaraan kuolemaan päättyneestä susijahdista on tehty myös rikosilmoitus.

Susien pihakäynnit ovat aiheuttaneet pelkoa Salon ja Raaseporin alueella Uudenmaan rajaseuduilla, jossa joillekin aamulla kouluun lähteville lapsille on järjestetty susien takia koulukyytejä.

Tällä viikolla kuohuntaa on aiheuttanut epäkiitollisesti päättynyt susijahti, joka johti Perniössä lauman alfanaaraan kuolemaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Västra Nyland.

Paikalliset metsästäjät olivat saaneet Suomen riistakeskukselta yhden poikkeusluvan sudenkaatoon, sillä susien pihakäyntien määrä oli kasvanut ja sudet aiheuttivat haittaa eläinten pidolle sekä koiraharrastukselle. Yhtä koiraa oli raadeltu ja yksi koira oli kadonnut.

Luvan ehtona oli, että metsästys piti kohdentaa pihapiirissä, koiratarhalla tai tuotantoeläinten pitopaikalla käyneeseen yksilöön. Lisäksi suosituksena oli, että pyynnissä vältetään alfasusia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime tiistaina jahdissa kaatui kuitenkin alfanaaras, joka on lauman keskeinen ja lisääntyvä yksilö.

”Olen siinä käsityksessä, että metsästäjät ovat pyrkineet välttämään alfanaaraan kaatamista. Itse jahdista ei ole kuitenkaan yksityiskohtaisia tietoja, sillä he eivät ole kommentoineet jahdin kulkua kenellekään”, kertoo riistapäällikkö Visa Eronen Suomen riistakeskuksesta.

Erosen mukaan pihakäynnit aiheuttivat huolta, ja susien on pelätty aiheuttavan vahinkoa koirille ja tuotantoeläimille.

”On siellä pelätty susia, eivät kaikki mutta jotkut. Aamulla kouluun lähteville lapsille on järjestetty niiden takia myös koulukyytejä”, hän sanoo.

Asiantuntijat ovat varoittaneet, että alfanaaraan ampuminen lisää riskiä, että lauman sudet päätyvät asutuksen lähelle. Erosen mukaan on mahdollista, että susista aiheutuu jatkossa enemmän vahinkoa.

Jäljelle jäänyt susilauma voi myös hajaantua tai kuolleen alfasuden tilalle löytyy toinen lisääntyvä naaras.

”Lauma ei ole tehnyt vuoden aikana karjavahinkoja. Nyt kun alfanaaras on tapettu, vahingot lisääntyvät. Tappaminen on laumadynamiikan kannalta äärimmäinen teko, joka aiheuttaa enemmän ongelmia”, uskoo luontoharrastaja, Salo-Raasepori-susireviirityöryhmän jäsen Jarmo Markkanen.

”Lauman nuoret jäsenet saattavat etsiä helppoa saalista pihalla olevista kotieläimistä. Onneksi nyt talvella ei ole lampaita pihalla.”

Markkasen mukaan metsästysluvan perusteena olleita pihakäyntejä ”ei ole avattu”, siis kerrottu millaisia ne ovat olleet. Myös koirien päästäminen ulos pimeällä susireviirin alueella on hänen mukaansa ihmisiltä vastuuntunnotonta, jolloin vahingot ovat aiheutuneet huolimattomuudesta.

Markkanen on tehnyt susijahdista poliisille rikosilmoituksen, sillä suden jäljitys on alkanut hänen mukaansa talvella asumattoman talon pihapiiristä ja katkennut yli kilometrin ennen tappamista.

Tällöin jäljityksessä ei ole noudatettu riistakeskuksen lupapäätöstä, metsästystilannetta jäljittänyt ja dokumentoinut Markkanen sanoo.

Salon ja Raaseporin susilauma on Erosen mukaan ainut pentuelauma, joka liikkuu Uudenmaan alueella. Uudellamaalla susia on myös esimerkiksi Siuntiossa ja Tammisaaren eteläpuolella.

Tammisaaren susikaksikko on tappanut kesällä lampaita, ja myös niille on haettu Erosen mukaan kaatolupaa. Se on vielä käsittelyssä.

Susi on rauhoitettu eläin, ja sen pyynnin pitää tapahtua Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla. Suurin sallittu saalismäärä on tällä metsästyskaudella 53 sutta, johon kuuluu myös muulla tavoin, kuten esimerkiksi auton alle, kuolleet sudet.

Luonnonvarakeskus on arvioinut, että poronhoitoalueen ulkopuolella elää 32–38 susilaumaa, joissa on susia arviolta 220–245.

Fakta

Susien metsästys


 Suomi aloitti susien kannanhoidollisen metsästyksen vuonna 2015 vuosien tauon jälkeen. Määräaikaisella kokeilulla oli tarkoitus muun muassa hillitä susien salakaatoja.

 Useiden kaatolupien ehtona on, että ne on tarkoitus kohdistaa haittaa aiheuttaviin nuoriin susiin. Niiden kaatamisen ei katsota vaikuttavan liikaa lauman elinvoimaisuuteen.

 Poikkeuslupien perusteena voivat olla muun muassa susien aiheuttamat vahingot ja turvallisuusriskit kuten toistuvat pihakäynnit.

 Riistakeskus seuraa etenkin laumaa johtavien alfanaaraiden päätymistä saaliiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Susi
  • Metsästys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    4. 4

      Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan

    5. 5

      ”On perusteltua, että se joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      Yllättävä käänne palkkaneuvotteluissa – Paperiteollisuuden työehtoneuvottelut poikki

    7. 7

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Theresa May tekee vihdoin tarjouksensa: Britannia aikoo selvitä jo sovituista 60 miljardin EU-maksuista 20 miljardilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    9. 9

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Espanjan poliisi otti kiinni Katalonian viranomaisia itsenäisyys­äänestyksen takia – Aluehallituksen jäsen HS:lle: ”Vain sokea voi luulla tämän vähentävän itsenäisyystahtoa”
    3. Audi myy nyt autoa, jonka kuski voisi katsella televisiota – Kysyimme Trafilta, saako ajaessa katsoa TV:tä
    4. Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan
    5. Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...
    6. Kahvi houkuttaa herkuttelemaan, hyvä musiikki juomaan kaljaa – Näin helppo makuaistiasi on hämätä
    7. Historian ylioppilaskokeeseen lipsahti väärä vuosiluku – ”Pyrimme siihen, että virheitä ei olisi, mutta kokeita tekevät ihmiset”
    8. Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia
    9. ”On perusteltua, että se joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – eduskunta jatkaa väittelyä budjetista
    10. HS:n miniristikko on tänään yhtä runoa – Saatko ristikon ratkaistua?
    11. Tekoäly muuttaa meidän kaikkien elämää, myös taiteilijoiden – HSTV näyttää keskustelutilaisuuden Ateneumista suorana kello 18 alkaen
    12. Näytä lisää