Kotimaa

Työterveyslaitos: Kaikki työtehtäviin käytetty aika pitäisi lukea kokonaistyöaikaan, teki työntekijä sen missä tahansa

Työn ja vapaa-ajan rajan häilyminen lisää palautumisen tarvetta ja tämä pitäisi huomioida työaikalaissa, Työterveyslaitos lausuu kannanotossaan.

Nykyinen työaikalaki ei huomioi riittävästi asiantuntijatyötä, jota ei enää tehdä vain työpaikalla ja tiettyinä kellonaikoina. ”Modernin tietotyön haasteet” pitäisikin huomioida työaikalain päivityksessä, lausuu Työterveyslaitos (TTL) torstaina julkistamassa kannanotossaan.

”Periaatenökökulma on, että tapahtui työ missä tahansa, se on työtä, eikä sitä voi sitoa tiettyyn työpisteeseen. Se, miten tällainen työ korvataan, on sitten sopimusosapuolten välinen asia. Voi olla, että sitä ei korvata sataprosenttisesti”, sanoo tutkimusprofessori Mikko Härmä TTL:stä.

”Harmaita alueita ovat esimerkiksi tilanteet, joissa työtä tehdään rapsahduksina – työajan ulkopuolella tulee puhelinsoitto tai muuta vastaavaa. Silloin se on ehkä verrattavissa varallaoloon.”

Samoin liikkuva työ pitäisi Härmän mukaan huomioida kokonaistyöaikaan liittyvissä kompensaatioissa.

Viime vuoden työolobarometrin mukaan yli viidennes työntekijöistä tekee työtä vapaa-ajalla vähintään viikoittain, ja töiden jatkaminen työajan ulkopuolella yleistyy. TTL:n mukaan laissa pitäisi säätää etätyöstä, matkatyöstä sekä työntekijän tavoitettavuudesta.

TTL:n mukaan työaikalain pitäisi velvoittaa työpaikat sopimaan työntekijän tavoitettavuuden pelisäännöistä ja etätyö pitäisi rinnastaa kiinteällä työpisteellä tehtävään työhön.

Tutkimusten mukaan joustava työ, kuten etätyö, liikkuva työ ja liukumat voivat parantaa työn ja muun elämän yhteensovittamista, terveyttä ja hyvinvointia. Toisaalta työn ja vapaa-ajan välisen rajan häilyminen kuormittaa ihmistä, jolloin palautumisen tarve kasvaa. Heikko palautuminen puolestaan ennustaa sydän- ja verenkiertosairauksia.

Työaikojen uudistus on osa hallituksen työelämän sääntöjen uudistuspakettia. Työaikalakia pitäisi päivittää esimerkiksi työsuhteiden moninaisuuden ja uusien työnteon muotojen huomioimiseksi. Työ ja elinkeinoministeriön asettaman kolmikantaisen työryhmän lakiehdotuksen on määrä valmistua kesäkuussa.

Työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Tarja Kröger myöntää, että työajan määritteleminen on vaikea kysymys.

”Meillä ei ole säännösehdotusta siitä, mikä on työajaksi luettava aika. Tämä on niitä vaikeimpia kysymyksiä, että miten työajan pitäisi määrittyä”, Kröger sanoo ja painottaa, että lain muutosehdotuksen valmistelutyö on yhä kesken.

”Kun vaikka illalla tekee oma-aloitteisesti töitä, se menee työnantajan hyväksi. Lakiin täytyy saada säännös siitä, mikä on työajaksi luettavaa aikaa.”

Laki määrittää raamit, jota vasten työehtosopimuksissa sovitaan alakohtaisesti työajan järjestelystä.

Kannanotossaan TTL suosittelee myös lisäämään paikallista sopimista palautumiseen liittyvien kansallisten vähimmäisvaatimusten puitteissa sekä estämään jaksotyön yleistymisen.

TTL:n mukaan työstä palautumisen kannalta kaikkiin työaikalain piirissä oleviin – mukaan lukien joustavaa työtä ja vuorotyötä tekeviin – pitäisi soveltaa 40 tunnin keskimääräistä viikkotyöaikaa, 48 tunnin keskimääräistä viikkotyöaikaa ylityöt mukaan lukien sekä vähintään 11 tunnin vuorokautista lepoaikaa. Joillakin jaksoittaista työtä tekevillä ammattiryhmillä vuorokautinen lepoaika voi nyt olla tätä pienempi.

”Palautuminen on hyvin tärkeää. Jos sitä ei tapahdu riittävästi, kuormittuminen johtaa kroonisiin sairastumisiin. Viime vuosina on tehty valtavia yhteiseurooppalaisia tutkimuksia, joiden perusteella on todellakin niin, että hyvin pitkät työviikot, kun mennään yli 50 tunnin sisältäen palkattoman työn, lisäävät sairastumisriskiä”, Härmä sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työaika
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    3. 3

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee pian halki Yhdysvaltojen – HSTV:n kolmetuntinen suora lähetys käynnissä

    6. 6

      Supolla oli vihje Turun puukotuksista epäillystä, mutta konkreettista isku-uhkaa ei pitänyt olla – ”Jokaista vihjettä ei ole mahdollista käsitellä täydellä höyryllä”

    7. 7

      Espanjan poliisi vahvistaa: Barcelonan terrori-iskun epäilty yliajaja on surmattu – oli pukeutunut räjähdevyöhön

    8. 8

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    9. 9

      Puukotuksista epäilty Mechkah kävi rukoilemassa juuri ennen veritekoja, kertovat moskeijan kävijät HS:lle

    10. 10

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää