Kotimaa

Epidemologi Katri Jalava kertoo kaiken poikkeuksellisen ärjystä noroviruksesta – ja salapoliisitarinan jääpaloista, jotka selvisivät erään epidemian syyksi

Nyt suomalaisia sairastuttaa sama norovirustyyppi, joka aiheutti viime kesän laivaepidemian.

Tällä hetkellä Suomessa jyllää sama norovirustyyppi, joka aiheutti viime kesänä mahatautiepidemian Silja Linen -laivoilla. Se on viime keväänä Suomeen rantautunut uusi virustyyppi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan ihmisiä sairastuttavat nyt samat norovirustyypit kuin viime keväänä. Laivaepidemiavirus rantautui tuolloin maahan, mutta muut virustyypit ovat vanhempia.

Oksennus- ja ripulitautia aiheuttava norovirus on levinnyt nyt epidemiaksi esimerkiksi Kuopiossa. Myös Lappeenrannassa on ollut paljon sairastuneita. Turun seudulla epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Norokausi ajoittuu tammi–toukokuuhun. Tänä vuonna monet sairastuneet ovat kokeneet taudin erityisen ärhäkäksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Uudelta virustyypiltä meni viime vuonna paras sesonki ohi, joten tänä kevättalvena osa ihmisistä kohtaa sen ensimmäistä kertaa. Vastustuskyvyllä on merkitystä ihmisten kokemukseen taudista ja viruksen leviämiseen”, sanoo THL:n tartuntatautilääkäri Mari Kinnunen.

Taudin sairastaminen tuo lyhytaikaisen vastustuskyvyn kyseiseen virustyyppiin. Toiseen virustyyppiin voi sairastua samantien.

Joskus norovirus leviää ruuan tai veden välityksellä. Esimerkiksi Tampereella joulukuussa pikkujoulujuhlijat saivat mahataudin saastuneista jääpaloista ja nyt helmikuussa Kalevan koulun abiturientteja sairastui juustosämpylöistä.

Jos Tampereella epäillään noroepidemian levinneen veden tai elintarvikkeiden kautta, apuun hälytetään epidemiologi Katri Jalava. Hän on kaupungin hygieenikkoeläinlääkäri, jonka tiimin tehtävänä on selvittää epidemian lähde.

Näin kävi esimerkiksi joulukuussa, kun pikkujoulujuhlijat saivat mahataudin saastuneista jääpaloista, ja nyt helmikuussa, kun Kalevan koulun abiturientit sairastuivat juustosämpylöistä.

Norovirus tarttuu erittäin herkästi.

”Joskus olemme vitsinomaisesti sanoneet, että yhden noro-ripuloivan henkilön ulosteella tartuttaisi koko maailman väestön, jos jakelu olisi tehokas. Se kuvaa tartuttavuuden suuruusluokkaa. Ei siis ole hämmästyttävää, että samassa taloudessa asuvat sairastuvat herkästi”, Jalava sanoo.

Hän on koulutukseltaan eläinlääkäri, epidemiologi ja tilastotieteilijä.

Virusten ja bakteereiden metsästys voi tuntua tylsältä, mutta Jalavan ne saavat syttymään. Hän saa epidemiaselvityksen kuulostamaan salapoliisiromaanilta. Jalava ei halua lomailla kesä–heinäkuussa, koska juuri silloin elintarvike- ja vesivälitteisiä epidemioita on eniten.

Jääpalojen kujanjuoksukin alkoi, kun elintarvikevalvonta sai maanantaina 12. joulukuuta tiedon, että erään ravintolan pikkujoulujuhlijoiden oksennustauti ei johtuisikaan krapulasta.

Ravintolassa oli viikonlopun aikana juhlinut ja syönyt noutopöydästä kaksi eri ryhmää, yhteensä 154 ihmistä. Ainakin 24 pikkujoulujuhlijaa oli sairastunut, lisäksi joitakin á la carte -ruokailijoita.

Ruokaa ei ollut enää jäljellä näytteenottoa varten, joten pikkujouluväelle tehtiin kysely, jossa selvitettiin jokaisen syömiset ja juomiset.

Osallistujien ulostenäytteistä löytyi noro- ja sapovirusta. Kaksi eri viruslöydöstä viittasi siihen, että likavettä tai ulostetta oli joutunut väärään paikkaan.

Ensimmäisenä Jalava kiinnitti huomiota tarjolla olleeseen ruotsalaiseen rucolaan. Viime syksynä pääkaupunkiseudun pitopalveluepidemian lähteeksi todettiin Ruotsissa pakattu rucola, jota oli ilmeisesti kasteltu saastuneella vedellä.

”Olin, että hurraa, taas ovat ruotsalaiset lähettäneet meille rucolaa.”

Ruokakyselyn vastaukset kuitenkin käänsivät Jalavan katseen rucolasta jääpaloihin. Niitä tehtiin kahdella jääpalakoneella erillisessä huoneessa. Jalava otti niistä näytteet. Tulokset mykistivät.

”Niissä oli ihan hirveästi bakteereita, melkein bakteeripuuroa. Raja on sata, mutta siellä bakteereita oli 70-kertaisesti.”

Jalava alkoi etsiä vesijohdoista vuotoa, sillä usein viruksia pääsee veteen putkivuotojen kautta. Vuotoa ei kuitenkaan ollut, ja vesijohtovesi oli puhdasta.

Jalava oli umpikujassa. Jääpalat liittyivät selvästi sairastumiseen, mutta selitystä ei löytynyt.

”Patsastelimme jääpalahuoneessa, kunnes kysyin, että mikä on tuo putki jääpalakoneiden takana.”

Se oli alipaineventtiili. Jalava sai tietää, että se ottaa viemäriverkostoon korvausilmaa silloin, kun vessanpönttö huuhdellaan. Yleensä alipaineventtiilit vedetään katolle, mutta joskus rakennusteknisistä syistä ne vedetään sisätiloihin.

Nyt venttiili vuoti ja puhalsi ilmaa väärään suuntaan.

”Meillä oli siis samassa huoneessa jääpalakoneet ja vuotava jätevesirööri, joka puhalsi viemäri-ilmaa huonetilaan. Epidemiani oli selvitetty.”

Viemärin alipaineventtiilien sijoittaminen elintarvikehuoneistoon on kiellettyä, mutta kyseisessä ravintolassa huoneen käyttötarkoitusta oli muutettu vuosien saatossa.

Mysteeri oli ratkennut, ja ravintolan alipaineventtiili vedettiin toiseen paikkaan. Jalava kuitenkin epäilee, että vastaavia järjestelyjä on muuallakin.

”Heti tuli mieleen yksi epidemia, jolle ei löytynyt selitystä. Menemme nyt katsomaan, olisiko siellä sama tilanne. Ja jatkossa noroepidemioita selvittäessä kysymme myös, että mites teidän alipaineventtiili- ja viemäriasiat.”

Alunperin Jalavasta piti tulla klinikkaa pitävä eläinlääkäri. Jo opintojen alussa hän kuitenkin kiinnostui ympäristöterveydenhuollosta, elintarvikehygieniasta, mikrobiologiasta.

Hän teki väitöskirjansa helikobakteereista ja opiskeli epidemiologiksi Lontoossa, jossa koulutetaan ammattilaisia tutkimaan myös hengenvaarallisia ebolan kaltaisia epidemioita. Siellä syttyi kipinä myös kansainväliseen työhön.

Jalava on työskennellyt maailman terveysjärjestö WHO:lle Liberiassa, jossa hän rakensi malleja ebolaepidemian etenemisestä. Hän on myös rakentanut tartuntatautien seurantajärjestelmää sota-alueella Itä-Ukrainassa. Sieltä hänet hälytettiin samoihin töihin Fidzille rajun syklonin jälkeen.

Fidzillä noroa ei juurikaan noteerattu, sillä riesana oli vakavia trooppisia tartuntatauteja kuten leptospiraa ja zikaa. Jalava vältti ne, mutta koki, ettei koulutettukaan epidemiologi ole immuuni taudinaiheuttajille.

”Ukrainasta lähtiessäni hankin vatsataudin syömällä sottaisia kananmunia, jotka olivat sen näköisiä, että niitä ei pidä syödä. Enkö sitten syönyt ja sain ilmeisesti salmonellan. Matkustin salmonellapotilaana 2,5 vuorokautta lentokoneella ja se ei ollut kivaa.”

Epidemiaselvitysten tavoitteena on estää lisätartunnat ja vähentää sairastuvuutta väestössä pitkällä aikavälillä. Jälkimmäinen tekee myös suomalaisista alipaineventtiileistä tärkeitä.

”Norovirus aiheuttaa voimakkaan ripulitaudin, mutta yleensä kukaan ei kuole siihen. Norolla on ehkä enemmän kansantaloudellista kuin kansanterveydellistä merkitystä. Se aiheuttaa paljon sairauspoissaoloja töistä”, Jalava sanoo.

”Jos pystymme nyt paremmin tarkkailemaan myös näitä alipaineventtiileitä ja viemäreitä, meillä on oikeasti yksi realistinen mahdollisuus vähentää epidemioita ja tautitaakkaa väestössä.”

Nyt kiertää sama norovirus kuin viime kesän laivaepidemiassa

Tällä hetkellä Suomessa jyllää sama norovirustyyppi, joka aiheutti viime kesänä mahatautiepidemian Silja Linen -laivoilla. Se on viime keväänä Suomeen rantautunut uusi virustyyppi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan suomalaisia sairastuttavat nyt samat norovirustyypit kuin viime keväänäkin.

Laivaepidemiavirus rantautui tuolloin maahan, mutta muut virustyypit ovat vanhempia.

Oksennus- ja ripulitautia aiheuttava norovirus on levinnyt nyt epidemiaksi esimerkiksi Kuopiossa. Turun seudulla epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Norokausi ajoittuu tammi–toukokuuhun. Tänä vuonna monet sairastuneet ovat kokeneet taudin erityisen ärhäkäksi.

”Uudelta virustyypiltä meni viime vuonna paras sesonki ohi, joten tänä kevättalvena osa ihmisistä kohtaa sen ensimmäistä kertaa. Vastustuskyvyllä on merkitystä ihmisten kokemukseen taudista ja viruksen leviämiseen”, sanoo THL:n tartuntatautilääkäri Mari Kinnunen.

Taudin sairastaminen tuo lyhytaikaisen vastustuskyvyn kyseiseen virustyyppiin. Toiseen virustyyppiin voi sairastua samantien.

Oikaisu 20. 2. 2017 kello 12.30. Tekstistä poistettu maininta Lappeenrannan runsaista noro-tartunnoista. Lappeenrannan noro-tilanne on toistaiseksi tavanomainen.

Fakta

Näin voit yrittää välttää noron


 Pese käsiä huolellisesti vedellä ja saippualla etenkin wc-käyntien jälkeen ja tullessa kodin ulkopuolelta kotiin. Alkoholipitoiset käsihuuhteet eivät tehoa hyvin noroon.

 Jos sairastut, pysy kotona, jotta et levitä sitä muihin.

 Jos kotona on kaksi vessaa, sairastuneen kannattaa käyttää yhtä ja terveiden toista. Sairastuneella tulee olla oma käsipyyhe.

 Oksennus- ja ripulitahrat tulee puhdistaa klooripitoisella pesuaineella, sillä norovirus säilyy tartuttavana pinnoilla kuten ovenkahvoissa ja vesihanoissa viikkoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Norovirus
  • Epidemia
  • Tampere
  • ripuli

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    6. 6

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    8. 8

      Jopa 13 tonnia vetyperoksidia valunut maahan junan säiliövaunusta Kouvolassa

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää