Kotimaa

Etelä-Suomessa poikkeuksellinen murtojen sarja: Autolla ovesta läpi ja raha-automaatti kyytiin

Poliisilla on Porvoossa kiinni kolme henkilöä, joita epäillään useista samankaltaisista rikoksista.

Porvoon poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä, joiden epäillään murtautuneen kahdella autolla kauppaan ja vieneen sieltä rahanvaihtoautomaatin. Poliisi tutkii kiinniotettujen yhteyttä useampiin samanlaisiin rikoksiin.

Samankaltaisia rikoksia on tapahtunut lyhyen ajan sisällä ainakin Helsingin Kontulassa ja Östersundomissa.

Kontulan ja Östersundomin varkaudet tapahtuivat tiistain vastaisena yönä.

Porvoon Näsin S-marketiin murtauduttiin keskiviikon vastaisena yönä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Käytössä oli kaksi autoa, joista toisella on ajettu ovi päreiksi ja toisella sisään kauppaan”, kertoo rikoskomisario Jyri Hiltunen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. Molemmat autot olivat varastettuja.

Varkaat veivät porvoolaisesta marketista mukanaan rahanvaihtoautomaatin, joka löytyi sittemmin metsästä.

Yhteydet ainakin Kontulan tapaukseen ovat ilmeiset, ja Kontulan tapausta tutkiva rikoskomisario Kari Martikainen sanoo, että myös epäillyt ovat samoja.

”Tuollainen tekotapa on harvinainen. Rikokset kohdistuvat samanlaisiin elintarvikeliikkeisiin, tehdään anastetuilla autoilla ja ikkunat rikkomalla viedään automaatti”, Martikainen ynnää.

”Yhtäläisyydet puhuvat sen puolesta, että tekijät olisivat samoja.”

Myös Porvoossa uskotaan, että tekijät ovat vähintäänkin samaa porukkaa.

Kontulan murtovarkaudessa oli valvontakamerakuvien perusteella mukana ainakin neljä henkilöä, ja myös Porvoon osalta etsitään neljättä epäiltyä.

Porvoossa kiinniotetut miehet ovat ulkomaan kansalaisia, eikä heillä ole pysyviä siteitä Suomeen.

Samana yönä Kontulan tapauksen kanssa murtauduttiin myös Itä-Helsingin Östersundomissa sijaitsevaan liikkeeseen. Östersundomin ryöstösaalista löytyi Mustavuoren metsästä, ja samasta paikasta löytyi myös autosta ulos heitettyä tavaraa.

Tavaroiden perusteella ja Kontulassa käytetyn auton oikean omistajan avulla poliisi selvittää vielä, onko Kontulan auto yhdistettävissä Östersundomin juttuun.

Neljäs samankaltainen rikos on HS:n Porvoosta saamien tietojen mukaan tehty Vihdin Nummelassa, mutta HS ei ole saanut Nummelan tapaukselle vahvistusta alueen omalta poliisilta.

HS uutisoi keskiviikkona myös Lopella tapahtuneesta varkaudesta, jossa oli keskiviikon vastaisena yönä irrotettu vaijereiden avulla polttoaineaseman maksuautomaatti. Lopen rikos ei Hiltusen käsityksen mukaan liity samaan epäilysten vyyhteen kuin Kontulan ja Porvoon tapaukset.

Helsingissä on tämän talven aikana varastettu aikaisemminkin useita raha-automaatteja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Varkaudet
  • Murtovarkaudet
  • Omaisuusrikokset
  • Porvoo
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    6. 6

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    7. 7

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    8. 8

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää