Kotimaa

Vankia pidettiin eristyssellissä alasti ilman peittoa – apulaisoikeusasiamies suosittaa korvauksia ihmisarvon loukkaamisesta

Henkilökunta myös kahlitsi vangin nippusiteillä kaltereihin kädet levällään.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut Jokelan vankilalle huomautuksen eristettynä olleen vangin epäasiallisesta ja ihmisarvoa loukkaavasta kohtelusta. Hän suosittelee, että valtio maksaisi vangille hyvityksen.

Vanki joutui joulukuussa 2015 olemaan eristyssellissä ilman vaatteita noin 16 tuntia. Yli seitsemän tunnin ajan hän oli myös ilman peittoa. Turvapeiton hän sai puoli kolmen aikaan yöllä.

Noin puolen tunnin ajan vanki oli kahlehdittuna sellin kaltereihin niin, että hän oli selkä kaltereihin päin kädet levällään.

Vanki joutui myös tapaamaan asianajajaansa ilman vaatteita, vain turvapeittoon kääriytyneenä. Vanki keskusteli asianajajansa kanssa kaltereiden läpi. Tapaamisen jälkeen vangille annettiin vaatteet.

Vankila perusteli toimintaansa vangin itsetuhoisella ja häiritsevällä käytöksellä. Vanki oli muun muassa tahrinut sellinsä ulosteilla ja muilla eritteillä.

Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mielestä vangin pitäminen alastomana oli säännösten vastaista. Määräyksen mukaan eristettynä olevalle vangille voidaan antaa erityiset eristetyn vangin vaatteet, mutta säännökset eivät salli hänen säilyttämistään alastomana.

Turvapeiton epääminen ei Pajuojan mukaan ollut selkeästi säännösten vastaista, mutta hän piti menettelyä ongelmallisena.

”Pidän uskottavana, että eristyssellissä on ollut kylmää nukkua ilman peittoa ja vaatteita, vaikka sellin lämpötila olisi ollutkin normaali ja muuten riittävä.”

Pajuojan mukaan vangin ihmisarvoa loukattiin, koska hän oli pitkän aikaa sellissä turvakameroiden valvonnassa ilman vaatteita ja peittoa. Myös asianajajan tapaaminen ilman vaatteita loukkasi vangin ihmisarvoa.

Vangin sitomisen tarkoituksena oli Pajuojan käsityksen mukaan estää häntä sotkemasta selliä. Pajuoja piti ymmärrettävänä, että henkilökunnan mielestä vangin käytös oli turhauttavaa, epämiellyttävää ja hankalaa. Vankia ei hänen mielestään kuitenkaan voida sitoa kiinni kiinteisiin kalusteisiin kuten kaltereihin.

”Erityisen ongelmallisena pidän vankilan tapaa sitoa kantelija molemmista käsistään nippusiteillä kaltereihin kädet levällään sivuilla kantelijan istuessa selkä kaltereita vasten. Minun on vaikea ymmärtää, mikä vankilan toimintasuunnitelmana tapauksessa on ollut ja kuinka kauan häntä aiottiin pitää sidottuna kyseisessä asennossa”, Pajuoja hämmästelee.

Pajuoja muistuttaa, että vankeuslain mukaan vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.

Hän suosittelee, että Suomen valtio maksaa hyvityksen vangin ihmisarvon loukkaamisesta. Valtiokonttorin on ilmoitettava kesäkuuhun mennessä, mitä se on tehnyt asian korjaamiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    7. 7

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    8. 8

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    9. 9

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    10. 10

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää