Valikko
Kotimaa

Vuosaari teki kotihoidossa taikatempun: hoitajien työkuorma väheni ja vanhusten hyvinvointi parani

Helsingin Sanomat esittelee kuntavaalien alla keskeisiä teemoja, jotka kuuluvat kuntien päätösvallan piiriin. Vanhustenhuolto on kansalaisten mukaan vaalien tärkein teema. Toistaiseksi se myös on iso osa kuntien toimintaa.

Yksinkertainen idea oli kullan arvoinen. Helsingin Vuosaaren kotihoidossa hoitajien työkuorma väheni ja sekä hoitajien että asiakkaiden hyvinvointi lisääntyi. Nyt on aikaa enemmän itselle, enemmän vanhukselle ja enemmän työlle.

Hokkuspokkustemppu tehtiin tasaamalla ruuhkahuippuja. Piti muuttaa vanhusten kotihoitajien työvuoroja ja suunnitella työ uudestaan.

Kotihoidon ohjaaja Mari Salonen on ylpeä, kuinka hänen työporukkansa lähti rohkeasti kokeiluun mukaan.

”Asiakastyö oli mietittävä ihan uudelleen.”

Helsingin Sanomat esittelee kuntavaalien alla keskeisiä teemoja, jotka kuuluvat kuntien päätösvallan piiriin. Vanhustenhuolto on paitsi tärkeä osa kuntien toimintaa, myös tammikuussa julkaistun kyselyn mukaan kansalaisten mielestä vaalien tärkein teema.

Sosiaali- ja terveydenhuollon osuus kuntien käyttömenoista on melkein puolet, 48 prosenttia. Näistä menoista ikääntyneiden palvelut ja kotihoito muodostavat viidenneksen.

Lisäksi vanhuspalvelujen osuus menoista kasvaa, kun väestö ikääntyy. Siksi julkinen sektori hakee keinoja tehostaa palvelutuotantoa. Hallituksen sote-uudistukseen kohdistuu suuria odotuksia. Uudistuksen jälkeen vuonna 2019 järjestämisvastuu siirtyy maakunnille.

Toistaiseksi se kuitenkin kuuluu vielä kunnille.

Kunnat voivat tuottaa palvelut joko itse tai hankkia ne järjestöiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Kunta voi antaa asiakkaalle palvelusetelin, jolla asiakas ostaa palvelun yksityiseltä palveluntuottajalta.

Vuosaaressa työvuoroja muutettiin siten, että ruuhka-ajoilta poistettiin kertaviikkoiset asiakaskäynnit, suihkutuskäynnit, ulkoiluttamiset ja kaupassa käynnit. Toisin sanoen kaikki työt, jotka eivät ole pakollisia.

Perinteisesti kotihoidossa ruuhkaa aamuisin kello 8–10 ja iltaisin kello 20–22.

”Käynnit, jotka eivät ole aikakriittisiä, siirrettiin iltapäivään. Aamulla ja illalla tehdään vain ne työt, jotka on pakko tehdä; annetaan lääkkeet ja autetaan ihmiset sängystä ylös”, Salonen sanoo.

Viikonloppuvuorot lisääntyivät, kun työ jaettiin tasaisemmin. Työpäivät pitenivät yhdeksäntuntisiksi, mutta niitä voi olla vain neljä peräkkäin ja vapaita on aina vähintään kaksi peräkkäin. Ennen viikonlopputyö toi vain yhden päivän vapaan ja seitsemän päivän työputkia.

Iltapäivisin on nyt enemmän tekijöitä, kun aamuvuorolainen on toissä myöhempään ja iltavuorolainen aloittaa aiemmin.

”Henkilöstön tarve ei lisäänny, koska työ suunnitellaan eri tavalla. Kolmessa viikossa tulee kaksi vapaapäivää enemmän kuin normaalityöajassa”, Salonen sanoo.

Ilta- ja viikonloppukorvaukset ovat hiukan lisääntyneet, mutta vastaavasti sairauspoissaolopäivät ovat vähentyneet. Salosen mukaan tavoitteena on jopa kustannusten väheneminen.

Henkilöstön työpanoksen levittäminen koko viikolle on kuitenkin tehnyt arjesta haavoittuvamman. Tarvittiin neljän hengen reserviporukka, jota Salonen kutsuu ”pooliksi”.

”Sen johdosta sijaisostot ovat vähentyneet”, hän sanoo.


Yksi pooliin irrotettu on kodinhoitaja Elisa Ojalainen, joka on lähdössä Meri-Rastilan tukikohdasta keskiseen Vuosaareen Annelin luokse. Mukana on punainen reppu, jossa on muun muassa avaimet Annelin kotiin sekä lukittuun lääkepakkiin, joka odottaa Annelin hattuhyllyllä.

Anneli esiintyy jutussa vain etunimellään omaisten pyynnöstä.

Ojalainen kävi jo aamulla tarjoamassa aamupalan ja antamassa aamulääkkeet. Nyt on iltapäiväkäynnin vuoro. Siihen on varattu puoli tuntia.

Annelilla on muistiongelmia, joten hänen ulko-ovessaan on hälytin. Kun Ojalainen menee sisään omilla avaimillaan, Anneli keskeyttää Hercule Poirot’n katsomisen.

Hoitaja lämmittää ateriapalvelun tuoman ruoan. ”Otatko sipulipihviä vai kanakeittoa?”

”Jotain pientä, laita se.” Jälkiruoaksi olisi mangokiisseliä, mutta asiakas ei sitä halua.

Anneli, 78, on paljasjalkainen stadilainen, Sörkassa syntynyt. Hän tykkää ruokkia lintuja leivänmuruilla tai kekseillä omalla parvekkeellaan. Televisio on aina auki. Päivätoimintaa on kerran viikossa Aurinkolahdessa. ”Kyllä tämä aika yksinäistä on”, hän sanoo.

Leila tulee illalla”, Ojalainen sanoo Annelille. ”En muista nimiä, mutta tunnen kyllä, kun joku tulee”, vanhus vastaa.

Vaikka Ojalainen on nyt poolissa, hän on ollut myös uudessa työvoimakierrossa mukana ja kehuu sitä. ”Se on mahtava systeemi. On paremmin aikaa asiakkaalle, ehtii levätä enemmän ja voi suunnitella elämäänsä pitkälle eteenpäin”, hän kuvaa.

Kodinhoitajien tukikohdassa Salonen kertaa hoitajien kokemuksia uudesta järjestelmästä. ”On aikaa itselle, aikaa asiakkaalle ja aikaa työlle.”

Hoitajien työhyvinvointi parantui, kun muun muassa lounastauoille jäi aikaa. Ja kun on paremmin aikaa, henkilöstö ehtii kertoa, mitä on tehnyt.

”Se tuo mielekkyyttä, eikä koko ajan puhuta kiireestä. Syntyy positiivinen kierre. Yhteinen tunne on ajan riittävyys”, Salonen sanoo.


Viereinen kodinhoitoalue Vuosaaressa kokeilee jo samaa järjestelyä, ja muutama muu alue harkitsee. Salosen mukaan kokeilua ei silti vielä tunneta tarpeeksi.

Tarvetta olisi, sillä ammattiliitto Superin mukaan kotihoito on kriisissä. Vuonna 2015 tehdyssä kyselyssä kotihoidon laadusta oli huolissaan 95 prosenttia vastanneista. Suurin ongelma on, että aikaa asiakasta kohden on liian vähän.

Salosen kotihoitoyksikölle uusi työaikajärjestely toi La Carita -säätiön palkinnon innovatiivisesta vanhustenhoidosta. Säätiö jakaa palkinnon yhdessä Superin kanssa.


Näistä kunnanvaltuutetut päättävät

Päättävätkö kuntavaaleissa valittavat valtuutetut vanhuspalvelujen järjestämisestä?

Kyllä, vielä toistaiseksi. Vastuu lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on kunnilla. Kunnanvaltuuston on myös hyväksyttävä ikääntyneen väestön tukemiseksi suunnitelma, joka huomioidaan valtuuston hyväksymässä talousarviossa.

Päättävätkö valtuutetut vanhuspalvelujen asiakasmaksuista?

Enimmäismaksut määritellään laissa ja asetuksessa. Kunnanvaltuusto voi ottaa käyttöön niitä pienemmät maksut tai antaa palvelun maksutta.

Kunnan järjestämän palveluasumisen asiakasmaksuista ei säädetä laissa. Kunta vahvistaa maksuperusteet, ja maksu voidaan määrätä myös maksukyvyn mukaan.

Ostopalveluista peritään samat maksut kuin kunnan tuottamista vastaavista palveluista. Kunta ei saa periä palveluista tuotantokustannuksia suurempaa maksua.

Palveluasunnosta asukas maksaa vuokran.

Kuinka kuntalainen pääsee vaikuttamaan vanhuspalveluihin?

Äänestämällä ja asettumalla ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Luottamushenkilöihin kannattaa olla yhteydessä. Kunnassa on myös oltava vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.

Voiko vanhus itse valita kotihoidon tai laitospaikan välillä?

Palveluja järjestetään palvelutarpeen ja resurssien puitteissa. Vanhuksen oma mielipide otetaan huomioon. Vanhuspalvelulain mukaan kotona asumista tukevat palvelut ovat ensisijaisia. Pitkäaikaista laitoshoitoa järjestetään jos siihen on lääketieteelliset tai asiakasturvallisuuteen liittyvät perusteet.

Päättääkö kunta omaishoidosta ja omaishoidon tuesta?

Kunta vahvistaa omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja osoittaa talousarviossa määrärahat palveluun. Kunta päättää palkkioluokkien lukumäärän ja hoitopalkkion suuruuden kussakin palkkioluokassa. Vähimmäispalkkion suuruus on säädetty omaishoitolaissa.

Voivatko kunnat itse päättää, paljonko hoitohenkilökuntaa laitoksissa on?

Vanhuspalveluissa on lain mukaan oltava riittävästi henkilöstöä. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto antavat suosituksen henkilöstön vähimmäismitoituksesta tehostetussa palveluasumisessa sekä vanhainkodeissa ja terveyskeskuksen pitkäaikaishoidossa. Päätösvalta henkilöstön määrästä on kuitenkin kunnilla.

Valvooko kukaan, että hoitajamitoitusta noudatetaan?

Jokaisen toimintayksikön on laadittava omavalvontasuunnitelma. Kunta, aluehallintovirastot ja Valvira seuraavat toteutunutta mitoitusta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on siirtymässä maakunnille vuoden 2019 alusta. Jääkö kunnille sen jälkeen mitään päätösvaltaa sote-palveluista?

Kunnille jää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtävä. Kunta voi vaikuttaa väestön hyvinvointiin esimerkiksi kirjasto-, kulttuuri- ja liikuntapalveluin sekä tukemalla kuntalaisten ja erilaisten yhteisöjen omaehtoista toimintaa.

Miten vanhustenhoito hoituu sote-uudistuksen tultua voimaan?

Maakunta päättää palveluverkosta ja vastaa ikääntyneiden palvelujen järjestämisestä. Valmisteilla olevan valinnanvapauslainsäädännön mukaan asiakas valitsee sote-keskuksen.

Osataanko sote-keskuksissa antaa asiantuntevaa palvelua vanhuuden asioista?

Sitä on epäilty, mutta lakiluonnoksen mukaan sote-keskusten palveluihin kuuluu sosiaalihuoltolain sekä vanhuspalvelulain mukainen neuvonta ja ohjaus.

Vastauksissa auttoi erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes Suomen Kuntaliitosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vanhustenhoito
  • kodinhoito
  • Kuntavaalit 2017

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    5. 5

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      Kosteusvaurioiden yhteys terveyshaittoihin on yhä epäselvä – lääkäritkin pelkäävät leimautuvansa puhuessaan homeoireistaan

    8. 8

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    9. 9

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    10. 10

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää