Valikko
Kotimaa

Kantelut: Kela ei ole katsonut tarpeellisiksi lääkärin määräämiä lääkkeitä – joutuu selvittämään lääke­korvauksiaan oikeusasiamiehen kanslialle

”Jos lääkkeelle on jo arvioitu olevan peruste, pitää olla aika vahvat perusteet arvioida toisin”, sanoo oikeusasiamiehen kanslian lakimies. Kelassa kanteluita kummeksutaan.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle on lähetetty kahden viikon aikana toistakymmentä kantelua Kansaneläkelaitoksen lääkekorvauksista.

Kanteluiden mukaan Kela olisi arvioinut uudelleen toimeentuloasiakkaittensa tarvetta joillekin lääkkeille, joita lääkäri on heille määrännyt. Tämän vuoksi jotkut asiakkaat eivät olisi saaneet Kelalta lääkkeisiin tarvittavaa maksusitoumusta, jollaisia kunnat vielä myönsivät ennen kuin perustoimeentulotuen käsittely siirtyi Kelaan vuodenvaihteessa.

Oikeusasiamiehen kanslia aikoo pyytää Kelalta selvitystä asiasta. Kanslia on saanut aiheesta myös runsaasti puhelinsoittoja.

”Tämä on aika hämmentäväkin tilanne. Ihmiset kysyvät, mitä heidän pitäisi tehdä – lääkäri on esimerkiksi määrännyt kipulääkkeitä, mutta Kelan asiantuntijalääkäri on katsonut, että ne eivät ole enää tarpeellisia. Sinänsä lain sanamuoto antaa Kelalle tällaisen mahdollisuuden: toimeentulotuella korvataan tarpeellisena pidettävät lääkkeet”, sanoo kanslian lakimies Tapio Räty.

”Tässä ongelmana on, että toinen lääkäri on jo arvioinut tarpeen. Jos lääkkeelle on jo arvioitu olevan peruste, pitää olla aika vahvat perusteet arvioida toisin. Me pyydämme selvitystä, ja viime kädessä asiaa arvioi oikeusistuin.”

Kelassa kanteluiden aihetta kummeksutaan. Etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen sanoo, että ainoa hänen tietoonsa tullut kantelu aiheesta liittyi tapaukseen, jossa asiakas ei ollut toimittanut Kelaan lääkekorvausoikeuden varmistavaa niin sanottua B-lääkärinlausuntoa.

B-lausunto on lääkärinlausunto, jonka asiakas tarvitsee joidenkin lääkkeiden rajoitetun tai erityiskorvauksen saamiseksi.

Valkonen selittää, että rajoitetusti korvattavien lääkkeiden korvaaminen sairausvakuutuslain mukaan edellyttää Kelan myöntämää lääkekorvausoikeutta tai reseptimerkintää. Lääke ei välttämättä ole korvattava kaikissa hyväksytyissä käyttöaiheissa. Koska toimeentulotuki on viimesijainen etuus, tulee lääkkeen korvausoikeus selvittää ensin.

”Emme ole keskeyttäneet asiakkailta lääkekäyttöä. Olemme joissakin tapauksissa pyytäneet asiakkaalta lääkärin B-lausuntoa edellä mainitun lääkekorvausoikeuden selvittämiseksi”, Valkonen sanoo.

”Myös kalliiden ei lääkekorvauksen piiriin kuuluvien lääkkeiden sekä erityislupavalmisteiden osalta on tarkempaa lääketieteellistä selvitystä pyydetty. Hoitavan lääkärin selvityksestä tulisi ilmetä lääkkeen tai valmisteen tarpeellisuus asiakkaan sairauden hoidossa.”

Valkonen ei halunnut arvioida, paljonko tällaisia selvityksiä on pyydetty. ”Lääkkeiden väärinkäyttöä ei toimeentulotuella tueta.”

Tilannetta mutkistaa Kelan apteekeille helmikuussa antama ohje. Sen mukaan Kela suostuu maksamaan maaliskuun loppuun asti poikkeuksellisesti myös ne rajoitetusti korvattavat lääkkeet, joihin asiakkaalla ei ole ollut korvausoikeusnumeroa, vaadittavaa reseptimerkintää tai rajattua maksusitoumusta. Valkosen mukaan Kela haluaa ohjeella varmistaa lääkkeiden tarpeenmukaisen saamisen maksusitoumuksella.

Kanteluiden perusteella käytäntö näyttää kuitenkin muuttuneen ennen määräajan umpeutumista.

Vaikka kanteluita on tullut juuri nyt, ongelmista lääkkeiden korvaamisessa on puhuttu jonkin aikaa. Helmikuussa Kansan Uutiset kertoi, että toimeentulotukiasiakkailla ja apteekeilla on ollut vaikeuksia selvittää, mitä lääkkeitä Kela korvaa maksusitoumuksella.

Oikeusasiamiehen kanslian Räty muistuttaa, että oikeusasiamies ei voi muuttaa viranomaisen ratkaisuja. Se voi tutkia viranomaisen menettelyä ja sen lainmukaisuutta. Asiakkaan ensisijainen keino epäselvien tapauksien ratkaisemisessa on hakea Kelalta muutosta päätökseen. Mikäli Kelan muutoksenhakua koskeva päätös on kielteinen, asiasta voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Valitusprosessi voi kuitenkin kestää pitkään, jolloin Kelan mahdollisesti korvaamatta jättämät lääkkeet voivat tulla toimeentuloasiakkaan itsensä maksettaviksi.

Epäselvyydet Kelan toimeentulotukikäsittelyssä ovat muutenkin ruuhkauttaneet oikeusasiamiehen kanslian.

Vuoden alusta lukien kanslia on vastaanottanut 306 Kelan toimeentulotukien käsittelyyn liittyvää kantelua. Määrä on Rädyn mukaan poikkeuksellinen: vuodenvaihteeseen asti perustoimeentulotuista päätettiin kunnissa, jolloin kanteluita tuli arviolta 150–170 vuodessa. Nyt määrä on kaksinkertaistunut kolmessa kuukaudessa.

”Määrään vaikuttaa myös se, että aiemmin toimeentulotukiasioista pystyi kantelemaan aluehallintovirastoille. Kelasta ei voi kannella aville, joten kaikki valitukset tulevat siis tänne”, Räty sanoo.

Kela on jo antanut selvityksiä oikeusasiamiehen kanslian aiempiin selvityspyyntöihin. Kanslia antaa ensimmäiset ratkaisunsa todennäköisesti maaliskuun viimeisellä viikolla.

”Minulla on tuossa vieressä selvityspino tuossa, ja nyt pitää vähän katsoa, saako sieltä koottua jotain isompaa teemaa, joista yritämme saada ratkaisuja ulos. Se on ensimmäinen erä tammikuun kanteluista, jotka olemme saaneet.”

Tammikuussa kanteluissa korostuivat julkisuudessakin moitittu käsittelyaikojen venyminen lakisääteisestä seitsemästä arkipäivästä. Helmikuussa kanneltiin etenkin asumismenojen tulkinnoista, ja maaliskuussa uutena aiheena nousivat lääkkeiden maksusitoumukset. Kanteluissa on myös lukuisia muita aiheita.

”Asumismenoihin liittyy se, että kunta on aiemmin hyväksynyt toimeentulotukeen oikeuttavana menona tietyn vuokran. Sitten kun käsittely siirtyi Kelaan, Kela on lähettänyt ihmisille kirjeitä, että muuttakaa edullisempaan asuntoon, vaikka kunta on voinut hyväksyä asumismenot vuosikausia”, Räty tiivistää kanteluiden sisältöä.

Etuuspäällikkö Valkonen sanoo, että Kelassa on nyt noin 100 eduskunnan oikeusasiamiehelle jätettyä kanteluasiaa selvitettävänä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Toimeentulotuki
  • Kela

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    4. 4

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    5. 5

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    6. 6

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      Kohdun hyvänlaatuisista kasvaimista ei juuri puhuta, vaikka niitä arvellaan olevan jopa 75 prosentilla naisista – pahimmillaan aiheuttavat lapsettomuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää