Kotimaa

Kotimainen hunaja on loppumassa kaupan hyllyiltä – lisää tulossa vasta kesällä

Hunajasato jäi kylmän ja sateisen kesän takia huonoksi koko maassa.

Kauppojen hyllyillä on nyt pulaa hunajasta. Kotimainen hunaja on osasta kaupoista kokonaan loppunut, osasta loppumaisillaan. Ulkomaista hunajaa sen sijaan on hyvin tarjolla.

Suomen Mehiläishoitajain liiton tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen kertoo, että suurilta suomalaisilta pakkaajilta hunajat ovat loppu tai loppumassa. Lehtosen mukaan pienillä tarhaajilla hunajaa on yhä jäljellä, mutta määrät eivät ole merkittäviä.

Viime kesän kotimaiset hunajat alkavat olla nyt syöty, sillä sato jäi kylmän ja sateisen kesän takia huonoksi koko maassa. Suomessa tuotettiin reilu miljoona kiloa hunajaa, mikä on vain noin puolet keskimääräisestä sadosta.

”Hunajan pääsatokausi on juhannuksesta heinäkuun loppuun. Sinä aikana hyviä keruusäitä ei ollut paljon”, Lehtonen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Mehiläiset ovat tosi herkkiä sille, millainen sää on silloin, kun pääsatokasvit kukkivat. Vadelma ja horsma ovat meillä tärkeitä mehiläiskasveja. Jos niiden kukinnan aikaan on huonot kelit, se vaikuttaa satoon jo todella paljon.”

Koska säällä on suuri vaikutus tuotantoon, hunajasato vaihtelee vuosittain suuresti. Hunaja on kuitenkin hyvin säilyvä tuote. Lehtosen mukaan Mehiläishoitajain liitto ja hunajantuottajat kehittävätkin toimintaa niin, että hyvinä hunajavuosina satoa saataisiin varastoitua myös huonojen vuosien varalle.

Ilman hunajaa ei tarvitse nytkään kenenkään jäädä, sillä ulkomaista hunajaa riittää.

Lehtosen mukaan kotimaista hunajaa voi vielä etsiä kaupoista ja kysellä pieniltä lähitarhaajilta.

Uutta hunajaa saadaan vasta kesällä. Juhannuksen tienoilla tarhaajilta voi jo kysellä uutta voikukkahunajaa, sillä osa tarhaajista kerää satoa pitkin kesää. Valtaosa tarhaajista kerää sadon kuitenkin vasta kesän päätteeksi elokuussa.

Fakta

700 grammaa hunajaa


 Suomalaiset syövät noin 700 grammaa hunajaa per henkilö vuodessa.

 Hunajan kulutus ja tuotanto ovat kasvussa.

 Kotimaisen hunajan osuus on noin 60 prosenttia kulutuksesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Mehiläiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää