Kotimaa

Tyytymättömyys julkista terveydenhuoltoa kohtaan on kasvanut, selviää tuoreesta tutkimuksesta

Tutkijat arvelevat, että sote-uudistus nosti odotuksia, mutta viime vuonna vaikutus hiipui.

Tyytyväisyys julkiseen terveydenhuoltoon oli viime vuonna vähäisempää kuin kertaakaan 10 vuoteen. Tämän havaitsi Epsi ratingin vuosittainen tutkimus, johon haastateltiin syksyllä puhelimitse 298 ihmistä. He olivat 18–79-vuotiaita.

Tulokseen tultiin kolmella kysymyksellä. Ensimmäinen pyysi arvioimaan, miten tyytyväinen on terveydenhuoltoon omien kokemusten pohjalta, ja toinen sitä, miten hyvin terveydenhuolto täyttää kaikki odotukset. Kolmas kehotti kuvittelemaan täydellisen sairaalan tai lääkäriaseman ja arvioimaan, kuinka lähellä oma kokemus oli siitä.

Vastaukset annettiin erikseen julkisesta ja yksityisestä terveydenhuollosta sekä hammashoidosta.

Tyytyväisyys julkiseen terveydenhuoltoon nousi 2015. Tutkijat arvelevat sen johtuneen hallituksen ilmoituksesta, että sote-uudistus alkaa. Odotukset kohosivat, mutta viime vuonna vaikutus haihtui.

Julkinen hammashuolto taas säilyi entisellä tasollaan sekä odotuksissa että tyytyväisyydessä. Vielä tyytyväisempiä oltiin yksityiseen hammashuoltoon.

Tyytyväisyys yksityiseen terveydenhuoltoon on selvästi suurempaa kuin julkiseen, vaikka onkin ollut laskusuunnassa viime vuosina.

Lapsiperheisiin kuuluvat ovat kriittisimpiä. Lapsettomista lähes 74 prosenttia oli tyytyväisiä terveydenhuoltoon mutta lapsettomista 70 prosenttia. Hammashoidossa ero oli pienempi: tyytyväisiä oli 83 prosenttia lapsettomista ja 80 prosenttia lapsiperheistä.

Suomen luvut eivät ole poikkeuksellisia, vaan suhtautuminen on samanlaista myös Ruotsissa, Epsi rating kertoo tutkimusten perusteella. Myös Ruotsissa hammashoitoon ollaan tyytyväisempiä kuin muuhun terveydenhuoltoon.

Epsi rating tekee asiakastyytyväisyyskyselyjä eri aloilla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Britanniassa. Se tutki terveydenhuoltoa omasta aloitteestaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terveydenhuolto
  • Hammashoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    8. 8

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    9. 9

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    10. 10

      Auttaisiko puheenjohtajan vaihto? Kannatuksen lasku avasi puheet keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää