Kotimaa

Opiskelija Bella Forsgrén, 25, syntyi Etiopiassa, kasvoi maaseudulla suurperheessä – ja on nyt vihreiden juhlittu äänikuningatar Jyväskylässä

Forsgrén, 25, oli 1271 äänellään yksi Jyväskylän vihreiden ääniharavista.

Maanantaiaamuna jyväskyläläisessä Bella Forsgrénissa on yhä virtaa, vaikka takana on tiukka vaalikampanja ja vain muutaman tunnin yöunet. Illasta saakka Forsgrénin puhelimeen on tulvinut eri kanavia myöten onnitteluja ja yhteydenottopyyntöjä. HS:n haastattelun jälkeen samalle päivälle on jo sovittuna viisi muuta haastattelua.

Kun Forsgrén aamulla heräsi kuntavaalien jälkeiseen aamuun, ensimmäisenä ajatuksena ei ollut epäusko, vaan ilo.

”Kyllä se todella tapahtui”, hän sanoo leveästi hymyillen.

Vihreät nousi Jyväskylässä suurimmaksi puolueeksi jyväskyläläisen kansanedustajansa Touko Aallon johdolla. Aalto oli Jyväskylän äänikuningas, mutta puolueen 14 läpimenijästä toiseksi eniten ääniä sai 25-vuotias opiskelija Bella Forsgrén.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän tavoitteli 300 ääntä, mutta sai 1271 ääntä – neljänneksi eniten koko kaupungissa.

Kuka on tämä Jyväskylän vihreiden äänikuningatar?


Fosrgrén opiskelee Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa ja asuu kimppakämpässä Mäki-Matissa.

Opiskelijapiireissä ja yliopistokampuksella hänet tunnetaan hyvin. 2015 Forsgrén valittiin ääniharavana ylioppilaskunnan edustajistoon. Hän pyrki myös vihreiden nuorten puheenjohtajaksi, mutta hävisi täpärästi. Tämä kaikki lisäsi nuoren naisen halua kokeilla siipiään politiikassa laajemminkin.

”Olen aina ollut määrätietoinen ja sanavalmis. Omasta taustanikin johtuen olen joutunut välillä puolustamaan olemassaoloani, sillä kotipaikkakunnallani ei ollut minun nuoruudessani ihan kamalasti tummaihoisia ihmisiä”, hän sanoo.

Etiopiassa syntynyt Forsgrén on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa suurperheen lapsena maaseudulla Äänekosken Hietaman kylässä. Forsgrénin isä työskenteli paperitehtaalla, äiti kotiäitinä.

Perheeseen kuuluu kahdeksan lasta, joista kolme on adoptoitu Etiopiasta, kaksi Etelä-Afrikasta ja kolme on vanhempien biologisia lapsia. Forsgrén tuli Suomeen kolmevuotiaana.

Bella Forsgrén sanoo jo nuorena kiinnittäneensä huomiota siihen, kuinka joillakin perheillä oli ongelmia ja nuortenkin tilanne luisui huonompaan suuntaan. Hänellä itsellään oli suuria unelmia, ja perhe oli kannustava.

”Kenenkään perhetaustan ja perheen rahatilanteen, sukupuolen ja sen mistä tulet ei pitäisi vaikuttaa unelmiin ja niiden toteutumiseen. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus tuoda esiin omaa potentiaaliaan yhteiskunnassa. Se on hyvä myös yhteiskunnan kannalta”, Forsgrén sanoo.

Kampanjassaan hän puhui yhteisöllisyydestä. Forsgrén pitää tärkeänä koulutusmahdollisuuksia ja laadukkaita sote-palveluja, koska ne ovat keinoja köyhyyttä ja eriarvoistumista vastaan.

Hänen mielestään sote-uudistuksen jälkeen kuntien rooli sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisyssä korostuu.

”Esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta hyvin tärkeitä”, hän sanoo.

”Koulutus antaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään elämään.”

Forsgrén haluaa vaikuttaa yhteiskunnassa sekä opintojen ja työn kautta että politiikan ja kansalaisjärjestöjen kautta. Tällä hetkellä hän työskentelee ylioppilaskunnassa ja muukin aika kuluu järjestötyössä ja politiikassa.

”Ei voi odottaa, että joku toinen toimii. Haluan itsekin nousta esiin ja puhua, vaikka nuorena naisena tilan ottaminen ei ole aina helppoa.”

Perhe on kannustanut Forsgrénia eteenpäin myös politiikassa, vaikka puoluevalinnoissa lapsi ja vanhemmat ovat eri linjoilla. Forsgrénin äiti valittiin sunnuntaina Äänekosken valtuustoon kristillisdemokraattien listalta.

”Totesimme, että Forsgrénin perheellä menee nyt poliittisesti ihan jees. Mutta nythän se työ vasta alkaa”, Bella Forsgrén sanoo ja ryhtyy vastaamaan hänelle jätettyihin uusiin soittopyyntöihin.

Jo tehty pitkäjänteinen työ on Touko Aallon mukaan syy vihreiden nyt saavuttamaan menestykseen.

Jyväskylässä Sdp:n kannatus on ollut vahvaa. Keskusta ja kokoomus ovat tulleet tasavahvoina kakkosina. Vihreiden noste on kuplinut pinnan alla jo pitkään koulutuskaupungiksi profiloituneessa Jyväskylässä. Viime eduskuntavaaleissa Aallosta tuli historian ensimmäinen keskisuomalainen vihreä kansanedustaja.

Kun kuntavaalien ennakkokeskusteluissa spekuloitiin vihreiden nousua suurimmaksi puolueeksi Helsingissä, Turussa tai Tampereella, Aalto muistutteli Jyväskylästä.

”Jyväskylässä on ollut jo todella pitkään vahva potentiaalia, joka ei vain ollut vielä realisoitunut”, hän sanoo.

”Tiesin, että olisimme kärkikahinoissa, mutta toteutuneen vaalivoiton suuruus oli yllätys. Politiikan kevät on rantautunut Jyväskylään. Nyt vihertää.”

Aalto kuitenkin huomauttaa, että Jyväskylä on ollut opiskelukaupunki aiemminkin eikä vihreys ole ollut valtavirtaa.

”Nyt vihreistä on tullut uskottava puolue, jonka yhä useampi voi kokea omakseen. Olemme kasvaneet vaihtoehtoisesta liikkeestä aikuiseen ikään.”

Aallon mukaan vihreät ei aio mullistaa Jyväskylän politiikkaa eikä äkkijarrutuksia ole luvassa.

”Aiomme tehdä vihreää politiikkaa maltillisesti muiden kanssa yhteistyössä. Kompromisseja on tehtävä, mutta meidän osuutemme kompromisseista nyt kasvaa.”

Ainakin yksi jarrutus on kuitenkin luvassa. Aallon mukaan ensitöikseen vihreät aikoo tarttua Jyväskylässäkin rajoitettuun lasten päivähoito-oikeuteen. Se haluaa palauttaa oikeuden kaikille lapsille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Jyväskylä
  • Vihreät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    4. 4

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    5. 5

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää