Kotimaa

Krp:n rikostarkastaja käytti Finnairin pluspisteitä yksityismatkaan – syytteen nostamista pidettiin kohtuuttomana

Syytekynnys ylittyi, mutta syyte jätettiin nostamatta muun muassa rikostarkastajan eläköitymisen takia.

Finnairin pluspisteitä omaan matkaansa käyttänyt keskusrikospoliisin (krp) rikostarkastaja ei saa syytettä. Kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto kuitenkin arvioi, että naista on todennäköisiä syitä epäillä maksuvälinepetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Vaikka syytekynnys syyttäjän mielestä ylittyi, syyte jätettiin nostamatta muun muassa sen takia, että sen nostaminen olisi ollut kohtuutonta. Nainen on jäänyt eläkkeelle, ja lisäksi hänet pidätettiin virastaan heti esitutkinnan alettua. Hän ehti olla virasta pidätettynä puolella palkalla yli puoli vuotta ennen eläköitymistään.

Haaviston mukaan naisen pistetilille kertyi pisteitä sekä virka- että yksityismatkoista. Rikostarkastaja oli käyttänyt lomamatkaansa Dubrovnikiin sekä virka- että yksityismatkoista kertyneitä pisteitä. Suurin osa oli tullut yksityismatkoista.

Haavisto korostaa, ettei rikostarkastajalla ollut oikeutta käyttää virkamatkoista saatuja pisteitä yksityismatkaan. Hyödyn määrä on Haaviston mukaan ollut 182 euroa ja taloudellisen vahingon määrä krp:lle 500 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rikostarkastaja kiisti syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hän huomautti muun muassa, että hänen käyttämänsä pisteet olivat vanhenemassa, joten niitä ei olisi voitu käyttää mihinkään virkamatkaan.

Krp ohjeisti muutama vuosi sitten henkilökuntaansa lentoyhtiöiden pluspisteiden käytössä. Virkamatkoilla hankittuja pisteitä ei saa käyttää omiin matkoihin.

Esitutkinta asiasta aloitettiin puolitoista vuotta sitten, kun krp:n havaitsi sisäisessä tarkastuksessaan naisen käyttäneen pluspisteitä omaan matkaansa.

Asia tuli ilmi, kun tarkastajalle varailtiin lentolippuja virkamatkalle Singaporeen. Lippuvarauksia hoitanut henkilö huomasi, että pistetililtä oli hävinnyt pisteitä Dubrovnikin-lentoon, vaikka nainen ei ollut käynyt siellä virkamatkalla.

Edestakaiseen Dubrovnikin-matkaan kului 63 000 pistettä. Tällä pistemäärällä olisi voitu maksaa rikostarkastajalle lentoluokan korotus toiseen suuntaan Singaporen-lennolle. Koska pisteet oli käytetty, krp maksoi korotuksen bisnes-luokkaan rahalla. Tähän arvioitiin kuluneen noin 500 euroa.

Rikostarkastaja pidätettiin virastaan heti epäselvyyksien paljastuttua. Krp:n mukaan rikosepäily oli laadultaan sellainen, että se on omiaan vähentämään virkamiehen luotettavuutta niin työnantajan kuin kansalaisten näkökulmasta. Tässä tapauksessa rikostarkastajan tehtäviin kuului muun muassa muiden matkalaskujen hyväksyminen.

Kansalaisten luottamuksen takia krp:n johto arvioi, ettei korkea-arvoinen poliisi voi jatkaa virkatehtävissään, kun rikosprosessi on vireillä.

”Keskusrikospoliisin toiminnan ja toimialan osalta nämä edellytykset ovat korostetut”, päätöksessä jatkettiin.

Työmatkoilla ansaitut mutta lomamatkoihin käytetyt pluspisteet ovat ongelmallisia myös verotuksen kannalta. Verohallinnon linjauksen mukaan tällaiset pisteet ovat veronalaista tuloa. Työntekijän pitäisi itse ilmoittaa saamansa etu verotuksessa, sillä KHO:n ennakkopäätöksen mukaan työnantajan ei tarvitse tehdä pisteistä ennakonpidätystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Krp
  • Poliisi
  • Virkarikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    4. 4

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    5. 5

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    6. 6

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    7. 7

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    8. 8

      Pariskunta vangittiin epäiltyinä poliisia kohti ammuskelusta Huittisissa – miehellä taustalla rankka rikosmenneisyys

    9. 9

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää