Kotimaa

Puolet suomalaisista ei tiedä, ovatko omat rokotukset ajan tasalla – Pitääkö siitä huolestua?

Puolella suomalaisista ei ole myöskään voimassa olevaa rokotuskorttia, selviää Lääketietokeskuksen teettämästä kyselystä. Omaa rokotehistoriaa voi olla hankala selvittää.

Puolet suomalaisista ei tiedä, milloin heidän pitäisi uusia rokotuksensa. Näin osoittaa Lääketietokeskuksen teettämä tuore kyselytutkimus.

Taloustutkimukseen toteuttamaan kyselyyn haastateltiin noin tuhat 15–79-vuotiasta suomalaista.

Puolella suomalaisista ei ole myöskään ajantasaista rokotekorttia. Rokotekorttinsa säilyttäneillä on muita selvästi parempi käsitys rokotteiden uusimisajankohdasta. He myös tietävät, mihin ottaa yhteyttä, kun tarvitsevat rokotuksen.

Parhaiten rokotetilanteensa tuntevat naiset, 35–49-vuotiaat, lapsiperheisiin kuuluvat ja hyvätuloiset. Huonoiten sen tuntevat miehet, yli 65-vuotiaat, yksin asuvat ja enintään toisen asteen koulutuksen suorittaneet.

”Ei ole yllättävää, että hyvin koulutetut naiset ovat muita kiinnostuneempia rokotteista. Monet heistä esimerkiksi ottivat lapselleen rotavirusrokotteen ennen kuin se vielä kuului kansalliseen rokotusohjelmaan”, sanoo erikoistutkija Heini Salo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat rokotteisiin kokonaisuudessaan myönteisesti.

Esimerkiksi yli 90 prosenttia piti ulkomaille matkustaessa tärkeänä tarkistaa, mitä rokotteita kyseisessä maassa suositellaan. Liki 90 prosenttia piti tärkeänä tehosterokotuksista huolehtimista.

Moni ei tiedä, onko oma rokotussuoja ajan tasalla. Pitääkö silloin huolestua?

Jos rokotteita on jäänyt saamatta, siitä voi olla haittaa. Aikuisilla pitäisi olla voimassa jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotus sekä MPR-rokotus tai sairastamalla saatu suoja tuhka- ja vihurirokkoa sekä sikotautia vastaan.

Esimerkiksi Euroopassa kiertää nyt tuhkarokkoa, ja ilman suojaa voi saada matkustaessa tartunnan.

Rokotukset ovat vapaaehtoisia ja niitä saa maksutta omalta terveysasemalta. Kotimaan oloissa ainoastaan jäykkäkouristusrokote vaatii tehostetta kymmenen vuoden välein. Poliorokotteen tehosteen tarvitsee vain, jos matkustaa maahan, jossa poliota esiintyy.

Mistä voi selvittää, mitä rokotteita on saanut?

Jos rokotekorttia ei ole, rokotehistoriaa voi selvittää esimerkiksi sen kunnan terveyskeskuksesta, jossa on neuvola- ja kouluaikaan asunut. Asiaa voi kysyä myös vanhemmiltaan tai katsoa THL:n nettisivuilta, milloin mikäkin rokotus on otettu rokotusohjelmaan. Aina tietoa ei saa selville.

Miksi tietoa ei ole helpommin saatavilla esimerkiksi sähköisessä muodossa?

Kansallista yhtenäistä potilastietojärjestelmää ei ole aiemmin ollut, vaan kunnissa on ollut erilaisia arkistointikäytäntöjä. Tulevaisuudessa tiedonsaantia helpottaa Omakanta-palvelu, johon kirjataan uudet rokotukset. Sieltäkään ei saa kuitenkaan selville vanhaa rokotushistoriaa.

Millainen suomalaisten rokotussuoja on?

Suomessa ei ole tilastoja aikuisten rokotussuojasta. Valtaosa aikuisista on kuitenkin ottanut lapsena kansallisessa rokotusohjelmassa olleet rokotteet. Lasten rokotuskattavuus riippuu hieman rokotteesta, mutta on vähintään 93 prosenttia. Tyttöjen papilloomavirusrokotteessa kattavuus on alhaisempi.

Onko ihmisten kriittisyys rokotteita kohtaan kasvanut?

Valtaosa perheistä rokotuttaa lapsensa erittäin hyvin. Täysin rokottamattomia lapsia on Suomessa vuosittain arviolta noin 800, kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja Harri Saxén sanoo. Hänen mukaansa vanhemmat ovat aiempaa kiinnostuneempia rokotteiden turvallisuudesta. Rokotekattavuus on kuitenkin heikentynyt ainoastaan joissakin kunnissa lähinnä Pohjanmaalla.

 

Kysymyksiin vastasivat THL:n asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo, THL:n erikoistutkija Heini Salo sekä lasten infektiotautien professori Harri Saxén.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rokotukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    8. 8

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    9. 9

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    10. 10

      Auttaisiko puheenjohtajan vaihto? Kannatuksen lasku avasi puheet keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää