Kotimaa

Pyhiinvaellusmatka Puolassa muutti 16-vuotiaan elämän – nyt kolmekymppinen Emil Anton popularisoi katolisen kirkon traditiota

Suomalais-irakilainen Emil Anton saattaa ekumenian nimissä luoda vielä uuden kulttuuri-ilmiönkin: katolisen körtin.

Vuonna 2002 Emil Anton oli 16-vuotias, kun hän lähti Puolaan pyhiinvaellusmatkalle Krakovasta Częstochowaan.

Matkalla hän aikoi hioa jo opettelemaansa puolaa, mutta muutakin siellä tapahtui.

”Koin katolisen ilmapiirin elinvoiman. Hetkirukoukset, eukaristian palvonta ja dominikaaniveljien kaunis liturgia tekivät valtavan vaikutuksen. Siitä lähtien on peruskokemus Jumalan rakkaudesta vienyt minua eteenpäin”, hän sanoo.

Kun Anton palasi 2010 Krakovaan vaihto-opiskelijana, hän tapasi tulevan vaimonsa Beatan. ”Arvaa, kenen viereen istuin dominikaaniluostarin messussa? Ensimmäiset sanat toisillemme olivat puolaksi lausuttu rauhantervehdys.”

Tuota Puolaan kiertyvää kaunista tarinaa Emil Anton, 30, kertoo kotonaan Vantaalla.

Olohuoneen hyllyä täyttävät sanakirjat ja teologiset teokset. Hän veikkaa siinä olevan Suomen laajimman paavi Benedictus XVI:tä koskevan yksityiskirjaston.

Uskostaan Anton puhuu rennosti mutta analyyttisesti. Syvimmän hengellisen kriisinsä hän kohtasi 2010-luvun alussa.

”Sen tarkka avaaminen veisi tunteja”, hän varoittaa.

”Todettakoon vain, että olin ennen enemmän apologeettinen eli katolista uskoa puolustava, mutta kriisin jälkeen muutuin ekumeenisemmaksi katolilaiseksi.”

Anton sanoo käsittävänsä sen, jos ulkopuolisille syntyy katolisesta kirkosta rajoittavia ja tuomitsevia mielikuvia.

”Kirkon sisällä voi silti nähdä sen edustavan viisaiden ihmisten 2000 vuoden traditiota ja hengellistä aarretta, joka on koko ihmiskunnan omaisuutta”, hän vakuuttaa. ”Koen tehtäväkseni pitää esillä ja popularisoida noita asioita.”

Siihen tärkeä väline oli suosittu katolinen blogi Hyviä uutisia, jota hän piti 2007–2017. Blogiin kertyi noin 500 teologiaan liittyvää tekstiä, ja niitä klikattiin 600 000 kertaa.

Muillakin foorumeilla usein bloganneella Antonilla on enää aikaa vain Katolista hapatusta -yhteisblogiin, joka aloitettiin tammikuussa. Siinä hän ja teologit Oskari Juurikkala ja Eetu Manninen vuorottelevat.

Anton laittaa siivilään teetä paketista, jota koristaa kuva Katariina Jagellonicasta (1526–83), Suomen käskynhaltijana olleen Juhana-herttuan (1537–92) puolalaisesta vaimosta.

Heidänkin tarinansa löytyy Antonin uudesta tietokirjasta Katolisempi kuin luulit – aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja, 2017). Kirjan hahmoista häntä inspiroi juuri Juhana, josta sittemmin tuli Ruotsin kuningas Juhana III.

”Hän liittyi salaa katoliseen kirkkoon. Joten Ruotsia johti Suomi-mielinen katolilainen, jolla oli puolalainen vaimo ja luterilaisia sympatioita”, sanoo Anton virnuillen.

Reformaation juhlavuotena jatkettakoon vähän historiasta.

Vastauskonpuhdistuksen ajan katolinen mystikko Ávilan Teresa (1515–82) kirjoitti, että häntä ahdisti tieto luterilaisten sielujen joutumisesta helvettiin.

Oliko hän väärässä?

Vaikka pyhimykset ovat auktoriteetteja, Anton korostaa kontekstia.

”Teresan aikana oli tavallista, että katolilaiset ja luterilaiset tuomitsivat toisiaan helvettiin. 1900-luvun katolis-luterilainen ekumenia osoitti meidät silti samaan ydinasiaan uskoviksi”, hän muistuttaa.

Arjen ekumeniaa hän itse toteuttaa esimerkiksi dialogilla lestadiolaisten kavereidensa kanssa. Herättäjäyhdistyksen jäsenyyttäkin hän on miettinyt.

”Katolisena körttinä olisin ihan uusi kulttuuri-ilmiö”, hän lisää pilke silmäkulmassa.

Äitinsä puolelta Emil Anton on luterilaista sukua. Hänet kastettiin lapsena katolilaiseksi isänsä mukaan.

Suomeen 1983 tullut isä kuuluu Irakin kristittyyn vähemmistöön ja on syntynyt Basrassa. Suvun juuret löytyvät Mosulin läheltä.

”Lapsena olin irakilaisuuteni kanssa Suomessa aika yksin. Täällä ei juuri tarvittu arabiaa, joten isänikään ei sitä minulle puhunut kuin jonkun vuoden. Nykyisin kuulen Irakin arabiaa lähijunassakin”, sanoo Anton turvapaikanhakijoihin viitaten.

Hän toimisi mieluusti siltana kahden kulttuurinsa välillä vaikkapa opettamalla tulijoille Suomen kulttuurihistoriaa.

”Arabiantaitoni ei kuitenkaan riitä siihen”, hän harmittelee.

Kaksoisvirtainmaan pitkän historian vaikutus juutalais-kristilliseen maailmankatsomukseen ja lännenkin kulttuuriin kiehtoo häntä niin, että mielessä pyörii ajatus kirjoittaa aiheesta kirja. Työnimikin on jo valmiina.

”Irakilaisempi kuin luulit.”

Kuka?

Emil Anton


 Katolinen bloggaaja ja tietokirjailija. Taustaltaan suomalais-irakilainen.

 Syntynyt 1986 Hausjärvellä. Asuu Vantaalla. Naimisissa.

 Teologian ja filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Valmistelee väitöskirjaa paavi Benedictus XVI:n suhteesta muihin uskontoihin.

 Kirjoittanut kirjat Katolisempi kuin luulit (2017), Vatikaanin toinen kirkolliskokous (2015) ja Katolinen Paavali (2009),

 Opiskellut lähes 20 kieltä. Happy Guide Helsinki -opas. Keikkailee taikurina ja jonglöörinä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Katolisuus
  • Uskonto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    8. 8

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    9. 9

      Ilmaiset käteisnostot voivat loppua, kun Ottojen tilalle tulee Nosto-automaatteja

    10. 10

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    8. 8

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    9. 9

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    10. 10

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää