Kotimaa

Presidentin pojanpoika Timo Kekkonen, 60, halusi kulkea omia polkujaan

Timo Kekkonen on presidentin suvun päämies.

”Kun syntyy ja kasvaa siihen maailmaan, ei sitä heti huomaakaan, että siinä olisi jotakin erikoista”, Timo Kekkonen pohtii.

Hän eli lapsuutensa epätavan­omaisten sukujen vesana. Hän on Brita ja Taneli Kekkosen esikoinen, siis Sylvi ja Urho Kekkosen sekä Judith ja Karl-August Fagerholmin lapsenlapsi.

Perhe asui pitkään Taneli-isän diplomaattiposteilla Roomassa, New Yorkissa ja Belgradissa. Isovanhempiaan Timo tapasi kesälomilla, lähinnä Kultarannassa ja Fagerholmien kesäpaikassa Siuntiossa.

Urho ja Kalle-Aukusti olivat hänelle vain isoisiä – vailla erityisempää suurmiesglooriaa.

”Kalle-Aukusti oli kyllä Urhoa hauskempi, mikä ei tarkoita, että Urho olisi ollut tylsä”, hän tokaisee.

Vuonna 1970 Kekkosten perhe kotiutui maailmalta Helsinkiin, Laajasaloon.

”Ulkomailla eri paikoissa asuminen tuo sopeutuvuutta. Elämämme oli hyvin perhekeskeistä ja paljon äidin ympärillä pyörivää, hänhän oli aina läsnä käymättä muualla töissä”, Timo Kekkonen muistelee varhaisvuosia. ”Isä mieluusti eristäytyi huoneeseensa lukemaan.”

Kekkonen arvostaa helsinkiläistä opinahjoaan Suomalaista yhteiskoulua. ”Sykkiä kannatti käydä luokkatoverien ja ennen muuta hyvien opettajien vuoksi.”

Lukiossa kiteytyi ajatus tekniikan opinnoista, ja Kekkonen opiskelikin materiaalitekniikan diplomi-insinööriksi.

Kekkonen on tehnyt moniulotteista työuraa – tutkijana, projektipäällikkönä, virkamiehenä ja lobbarina. Kahta työpaikkaa hän korostaa yli muiden, aikaansa kauppa- ja teollisuusministe­riössä sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa.

”Virkamiehenä sain olla mukana vaikuttamassa, kun teknologia- ja innovaatiopolitiikkamme nousi parhaaseen vetoonsa 90-luvun lopulla. Edellytti pitkäjänteisyyttä ja vahvaa poliittista uskoa, että aikana, jona kaikkialta leikattiin, jaksettiin satsata innovaatioihin”, hän kiteyttää.

”Pääministeri Paavo Lipposen aikana vedettiin ratkaisevia linjoja.”

Eteläranta kympissä Kekkonen vastasi liki samoista alueista kuin ministeriössä.

”Oli ilo toimia EK:ssa niinä viimeisinä vuosina, jolloin sillä oli vielä merkitystä”, Kekkonen sanoo. Hän kiittää, että virkamiesten, poliitikkojen ja elinkeinoelämän kesken vallitsi silloin vankka yhteisymmärrys pidemmän ajan strategioista.

Vaikka Kekkonen saikin EK:sta potkut, hän ei tunne asiasta katkeruutta. ”Eihän se tuntunut enää siltä EK:lta, johon aikanani menin ja jossa tykkäsin olla.”

Nykytyötään sähköasiantuntijana hän kiittelee siitä, että on hommissa tavallisten ihmisten kanssa. ”Emme lobbaa mitään vaan teemme sähköä tutuksi ihmisille – eritoten lapsille ja nuorille, mikä on aina palkitsevaa.”

Timo Kekkonen ei koskaan vakavasti harkinnut poliitikon tai diplomaatin karriääriä. Poliittisesta perinnöstään hän on silti sikäli pääsemättömissä, että Matti-setänsä jälkeen hän on jo pitempään ollut Kekkosen suvun päämies.

Orimattilassa Hovilan kartanossa toimii Urho Kekkosen arkisto. Vielä 1980–1990-luvulla tutkijayhteisöä kismitti, että presidentin elämäkerturi Juhani Suomella oli yksinoikeus presidentin arkistoon. Silloin asian päätti Matti Kekkonen.

Nykyään tilanne on tasoittunut. ”Kukaan ei ole sanonut, että olisi ongelmia päästä arkistoon. Käytäntömme on niin avoin kuin yleiset salassapitosäädökset vain sallivat”, päämies vakuuttaa.

Erilaisia muita presidenttiin liittyviä käytäntöjä hän joutuu silloin tällöin ratkaisemaan.

Yleistä kuvaa presidentti Kekkosesta hän pitää niin ikään normalisoituneena, ja erilaiset UKK-muiston popularisoinnit Kekkos-oluineen tai -pastilleineen lähinnä huvittavat.

”Hänen kuolemansa jälkeen seurasi tietty krapulavaihe, jolloin totta kai purkautui jonkin verran kaikenlaista painetta.”

Paras tapa käsitellä Urho Kekkosen valtakautta on kiihkoton historiantutkimus. ”Tutkijat, siitä vaan!” Timo Kekkonen sanoo. Orimattilan arkistossa onkin riittänyt kävijöitä, ja arkiston ­aineistot karttuvat tasaisesti.

Päämies on tyytyväinen.

Korjaus 3.5.: Karl-August Fagerholmin virallinen etunimi lisätty.

Kuka?

Timo Kekkonen


  Syntynyt Helsingissä. Ylioppilas 1975 Suomalai­sesta yhteiskoulusta.

  Materiaalitekniikan diplomi-insinööri Teknilli­sestä korkeakoulusta 1983.

  Työskenteli VTT:ssä, Metalliteollisuuden keskus­liitossa, Rauma-Repolassa, Tekesissä ja EU-edustustos­sa Brysselissä.

  KTM:öön vuonna 1996 ja teknologiaosaston päälli­köksi 1999.

  EK:n teknologia- ja inno­vaatioasioiden johtajana 2006–13.

  Vuodesta 2014 Sähkö­tur­vallisuuden edis­tämis­keskus STEK:n toimitusjohtaja.

  Asuu Helsingissä, naimi­sissa.

  Mökkeilee, purjehtii ja harrastaa paimennusta koiran kanssa.

  Täyttää 60 vuotta 3. tou­kokuuta. Viettää merkkipäi­väänsä perhepiirissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syntymäpäivät
  • Henkilö
  • Urho Kekkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    5. 5

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    8. 8

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää